Sankarit – todelliset ja sellaisiksi julistetut

Kuluva kevät on ollut sankareiden aikaa. Ukrainan sodan myötä erilaiset sankaritarinat ovat jääneet elämään mielikuviimme. Kaikki muistavat Käärmesaaren puolustajat, jotka kirosanojen myötä lähettivät risteilijä Moskvalle tervehdyksensä. Arjen sankareita ovat puolestaan olleet ne kymmenet tuhannet ukrainalaiset, jotka ovat kyenneet selviytymään Venäjän asevoimien harjoittaman terrorin alla.

 

Ihmiset ovat aina rakastaneet sankareita ja sankaritarinoita. Erityisesti media pyrkii kuvaamaan näitä poikkeuksellisia yksilöitä ja elämäntarinoita lähes päivittäin. Sankareiksi julistetut yksilöt ylittävät aina toiminnassaan kirkkaasti sen, mihin keskivertoihminen on kykenevä. Valitettavasti kaikki sankaritarinat eivät kuitenkaan ole yhteismitallisia.

 

Sankaruus on kiistatonta silloin, kun yksilö asettaa itsensä fyysisesti alttiiksi kuolemalle tai vammautumiselle edistääkseen suurempaa hyvää. Kyse voi olla toisen ihmisen pelastamisesta esimerkiksi hukkumiskuolemalta tai sitten äärimmäisessä tapauksessa asettautumista maahantunkeutujaa vastaan henkilökohtaisista seurauksista piittaamatta.

 

Suomessa poikkeuksellisia urotekoja palkittiin Mannerheim-ristillä Jatkosodan aikana. Huomioitavaa oli, että ritariksi saattoi tulla kuka tahansa sotilasarvosta riippumatta. Niinpä esimerkiksi ritari nro 4 oli sotamies Vilho Rättö, joka toimi panssarintorjuntatykin ampujana ja tuhosi ilman tähtäyslaitetta neljä vihollisen panssarivaunua. Rättö olikin kesällä 1941 ilmeisen omatoiminen, kekseliäs ja rohkea sotilas.

 

Kuluvana vuonna Suomessa on palkittu 12 henkilöä Tasavallan presidentin myöntämällä hengenpelastusmitalilla. Valtioneuvoston julkaiseman listauksen ensimmäisenä on Marjo Ilomäen nimi, jonka kerrotaan saaneen mitalinsa väkivallanteon uhrin pelastamisesta. Mitalin myöntäminen on julkinen tunnustus Marjolle hänen rohkeudestaan ja kyvystään ylittää ihmisen normaali suoriutuminen erittäin vaikeassa tilanteessa.

 

Sankaruus, johon liittyy kyky ja halu asettaa itsensä fyysisesti alttiiksi kuolemalle, on todistajien läsnäolleessa tapahtuneena täysin kiistatonta. Tämä perustavaa laatuinen ilmiö on tunnettu ihmisyhteisöissä jo varhain ja siihen liittyvillä huomionosoituksilla ja tarinoilla on pyritty motivoimaan muita toimimaan samoin.

 

Harmaalle alueelle astutaan kuitenkin silloin, kun sankaruus liitetään vähemmän konkreettisiin asioihin. Ovatko esimerkiksi globaalia ilmastonmuutosta Mannerheimintiellä vastaustavat mielenosoittajat sankareita, vaiko pelkkiä huomionkipeitä nuoria? Itse kallistuisin tuon jälkimmäisen puoleen, sillä todellista ilmastotyötä voisi tehdä vaikkapa istuttamalla taimia suomalaissa metsissä näin alkukesästä. Siitä ei kuitenkaan saisi kovasti kaivattua mediajulkisuutta.

 

Sankarin viitta ollaan tarvittaessa myös valmiit nopeasti riisumaan ihmiseltä, jos siihen vain löytyy näennäistäkin aihetta. Näin näyttää käyneen Kuusamossa sijaitsevan suurpetokeskuksen ylläpitäjälle. Paikallinen Avi on suuressa viisaudessaan päättänyt valtion rahoilla ja arvovallalla nollata elämänsä ehtoopuolta kulkevan Sulo Karjalaisen elämäntyön orpojen karhunpentujen pelastajana.

 

Virkaintoisten ylitarkastajien aiheeksi näyttävät riittäneen vino aita, ruosteiset saranat ym. hyvin merkittävät asiat. Karhuhan ei virkamiesten ajatusmaailmassa kohtaa luonnossakaan mitään vaaroja, vaan elää ilmeisesti ”pumpulissa”. Mikähän porukka on ollut kyseisiä säädöksiä tekemässä ja missähän näitä putkikatseisia virkamiehiä oikein koulutetaan? Jos Sulo ei olisi aikanaan ottanut karhunpentuja huostaansa, ne olisivat kasvaneet horsmaa polisiin lopettamina jo kauan sitten.

 

Sulo on todellinen arkielämän sankari, mutta sankareiksi julistautuneita näyttää tällä viikolla löytyvän merkittävä joukko myös Europarlamentin ympäristövaliokunnasta. Siellä on nimittäin suuressa viisaudessa päädytty lopputulokseen, ettei metsäenergia ole olekaan uusiutuvaa energiaa. Suomessa siis elettäisiin tämän tulkinnan mukaan tilanteeseen, missä fossiiliselle puolelle siirtyisi parin Loviisan ydinvoimalan verran kotimaista energiatuotantoa.

 

Vihreässä viitassaan Brysselissä lentelevä ilmastosankari Ville Niinistökin ehtikin jo heti tuoreeltaan kehumaan ympäristövaliokunnan linjauksen. Villeltä näyttää omassa kuplassaan sujuvasti unohtuneen mm. se, että Venäjä katkaisee tässä vuorokauden sisään maakaasutoimitukset Suomeen. Korvaavaa energiaa tulisi löytää pikaisesti, sillä muuten leivät jäävät paistamatta.

 

Raivaussahalla kaadettu pajukko näyttää kummasti kasvavan nopeasti uudelleen, vaikka Brysselissä on toisin päätetty. Uusiutuvaa energiaa metsissä siis kyllä riittää.

 

Todellisia sankareita ovat tässäkin surullisessa tarinassa ne sadat suomalaiset pienyrittäjät, jotka ajavat risuja tienvarteen tai hakettavat niitä luonnosta vieraantuneiden kaupunkilaisten omistamien energialaitosten poltettavaksi. Ilman tätä työtä tulisi monissa kaupunkikodeissa kylmä ensi talvena. Maalaisia eivät vastaavat ongelmat vaivaa, sillä tulevan talven polttopuut ovat jo kuivumassa. Siperian kylmyys on nimittäin opettanut, miten talvesta selviydytään hengissä.

 

Sankaruuden inflaatio on tosiasia tässä ajassa. Termin käytössä pitäisikin palata sen alkujuurille, missä vain pyyteetön, normaalin suoriutumisen merkittävällä tavalla ylittävää toiminta täyttää sankaruuden tunnusmerkit. Olennaista on myös sen kohdistuminen yksityistä laajempaa hyvään, jolloin puhtaat itsensä korostajat jäävät määrittelyn ulkopuolelle.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu