Sodasta rauhaan – ja mitä sen jälkeen?

Venäjän vuonna 2022 käynnistämästä erikoisoperaatiosta kehittynyttä kulutussotaa käydään kiivaaseen tahtiin. Kolmantena sotavuonna lienee luonnollista, että rauhan mahdollisuus tulee mainituksi aiempaa useammin myös julkisuudessa. Sen enempää Venäjä kuin Ukrainakaan eivät kuitenkaan ole rauhanprosessin konkreettiselle käynnistämiselle lämmenneet. Toki asia on pidetty otsikoissa, mutta sisällöt puuttuvat.

Sota sinällään edustaa inhimillisten ja materiaalisten voimavarojen tuhlausta. Esimerkistä käy toimivan infrastruktuurin systemaattinen tuhoaminen, mikä on arkipäivää Ukrainassa juuri nyt. Kontrasti läntiseen elämänmenoon näyttäytyykin todella suurena. Muualla Euroopassa etsitään tiheällä kammalla globaalin ilmastonmuutoksen uhkakuvien siivittämänä uusia päästövähennyksiä, mutta Ukrainassa katoaa päivittäin räjähdyspilvinä ilmaan voimalaitoksia ja muuta kriittistä infraa. Myös palavat öljysäiliöt puskevat mustaa savua vailla mitään suodattimia. Merkillepantavaa on, että kaikki tuho tapahtuu vain muutaman sadan kilometrin etäisyydellä joidenkin EU-maiden rajoilta.

*****

Historiasta tiedetään, että sodan päättyminen rauhaan, vailla toisen osapuolen selkeää voittoa, on toki mahdollista, muttei välttämättä todennäköistä. Ainoastaan silloin, jos molempien sotivien osapuolten voimavarat venytetään äärimmilleen, saatetaan päätyä kuvattuun lopputulokseen. Toki myös esimerkiksi konkreettinen pelko joukkotuhoaseiden käytöstä voi hillitä laajempia sotatoimia ja johtaa aseiden vaikenemiseen.

Puheet rauhan mahdollisuudesta kumpuavat oletuksesta, jonka mukaan Ukrainan asevoimat ei kykene lyömään Venäjää sotilaallisesti. Tähän inhorealistiseen tulkintaan on olemassa hyvät perusteet, jotka pohjautuvat osapuolten käytössä oleviin voimavaroihin. Tilanteeseen ei myöskään liene odotettavissa sellaisia muutoksia, jotka lisäisivät Kiovassa valtaa pitävän hallinnon mahdollisuuksia voittaa venäläiset ja palauttaa laajassa mittakaavassa menetettyjä alueita idässä tai etelässä.

*****

Ukraina on siis sodankäynnin suhteen pattitilanteessa. Puolustustaistelua kannatellut ajatus Venäjän valtaamien alueiden vapauttamisesta pelkistyykin juuri tänään etulinjassa käytävään loputtomaan kulutustaisteluun. Sodan arki syö valtavasti inhimillisiä ja materiaalisia voimavaroja, mutta sotilaallista ratkaisua ei kyetä saavuttamaan.

Tilanteen syntymisestä ovat vastuussa niin visiottomat länsimaat kuin ukrainalaiset itsekin. Taistelevien joukkojen henkilötäydennykset takkuavat ja julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan päätyminen tykinruoksi ei aina motivoi maan miespuoleista väestöä. Iso joukko vältteleekin asepalvelukseen joutumista.

Sodan jatkaminen, tai rauhaan pyrkiminen, on poliittinen päätös. Presidentti Zelenskyin profiloituminen vastarinnan symboliksi tuottaa keitokseen omat jännitteensä. Hänen kohdallaan rauhan raiteelle päätyminen olisi merkittävä suunnanmuutos aiempaan. Puhtaasti inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna rauhan tavoittelu Putinin johtaman Venäjän kanssa saattaakin olla Zelenskyille kovin vaikea kynnys ylitettäväksi.

Myös moni muu seikka tukee olettamaa, että Ukrainan poliittinen johto saattaa pyrkiä jatkamaan puolustustaistelua niin pitkään kuin mahdollista. Valitettavasti omiin aktiivisiin toimiin perustuva aikaikkuna voi kuitenkin sulkeutua jo hyvinkin pian, mikäli Trump nousee USA:n presidentiksi. Sitä seuraavina kuukausina sodankäynnille kriittisen aseavun jatkumisesta ei olisi enää mitään takeita.

*****

Toki myös Venäjä on pattitilanteessa. Rajattuun sotilaalliseen erikoisoperaatioon lähtö vuonna 2022 vaikuttaa entistä kaukaisemmalta tapahtumalta. Yhä merkittävämpi osa Venäjän bruttokansatuotteesta ohjautuu sotaponnisteluihin ja rivistä poistuneiden sotilaiden jättämät aukot on täytettävä. Vaikka käyttöön onkin otettukin uusia taloudellisia kannustimia, lienee selvää, ettei juoksuhautoihin ole intomielin lähdössä ainakaan Pietarin tai Moskovan keskiluokka. Suuren maan köyhien reuna-alueiden työttömät ovatkin sitten aivan erilaisessa valintatilanteessa.

Toisin kuin Ukrainassa, tavalliset venäläiset eivät juurikaan joudu sotatoimien suoranaiseksi kohteeksi. Toki läntiset raja-alueet muodostavat poikkeuksen, mutta laajassa mittakaavassa näin ei tapahdu. Valtavat panostukset sotateollisuuden laajentamiseen ovat tarjonneet myös tavallisille ihmisille taloudellisia etuja, joiden säilyminen on riippuvainen sodan jatkumisesta ja valtion kyvystä rahoittaa sotataloutta. Inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna sota voi siis tuottaa merkittävääkin taloudellista hyötyä – ainakin hetkellisesti.

*****

Rauhan syntyminen Ukrainassa jää pitkälti riippumaan Putinin johtaman diktatuurin ja erityisesti sen eliitin keskuudessa syntyvistä valinnoista. Tarinaa Venäjän turvallisuustarpeista ja niihin liittyvistä alueellisista vaatimuksista on kuitenkin rakennettu niin pitkään, ettei tuolla tieltä ole helppo ottaa peruutusaskeleita. Ei ainakaan ilman sellaista loppuratkaisua, jotka voitaisiin markkinoida kansalaisille voittona. Mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi Venäjän tulevan länsirajan suhteen, riippunee paljolti niin tulevien kuukausien sotamenestyksestä kuin laajemmastakin kansainvälispoliittisesta tilanteesta.

Ukrainan kohdalla ollaankin sitten kovin erilaisessa asetelmassa. Maa ei ole lähtökohtaisesti etsimässä rauhaa, joka rakentuisi alueluovutuksiin. Toisaalta Zelenskyille ja hänen lähipiirilleen lienee käynyt kolmantena sotavuonna selväksi, että vain alueluovutusten kautta aseet saadaan jonain päivänä vaikenemaan. Altavastaajan asemassa tähän tosin suostutaan yleensä vasta siinä kriittisessä tilanteessa, kun muita etenemiskeinoja ei enää löydy. Kyseessä on uhkapeli, johon sisältynee monia riskejä.

*****

Läntisen Euroopan osalta rauhan syntyminen Ukrainassa olisi ainakin periaatteellisesti hyvä asia, sillä se mahdollistaisi nykyistä suunnitelmallisemman varautumisen Venäjän muodostamaan uhkaan. Todellisuudessa tilanne kehittyy kuitenkin helposti päinvastaiseksi. Sotatoimien päättyminen nostaisi nimittäin entistä voimakkaammin pintaan eri maissa vallitsevat sisäpoliittiset jännitteet ja suuntaisi rahankäyttöä loputtomien talousongelmien ratkaisemiseen. Puolustuskyvyn kehittämiseen liittyvät toimet siirtyvät lännessä helposti taka-alalle heti konkreettisen uhan poistuessa. Tämä koettiin Kylmän Sodan päättyessä 1990-luvulla ja sen heijastusvaikutukset ovat edelleenkin merkittävät.

Aseiden vaikeneminen Ukrainassa lupaakin kylmää kyytiä Venäjään rajoittuviin eurooppalaisiin valtioihin. Ne jäänevät yksin vaatimaan aiempaa suurempia panostuksia maanosan yhteiseen puolustukseen. Selvää lienee myös se, että jopa näiden reunavaltioiden sisältä tulee nousemaan esiin merkittäviä poliittisia voimia, jotka kyseenalaistavat julkisten varojen nykyisen kaltaisen käytön sotilaalliseen varustautumiseen. Loputtomia resurssitarpeita kun löytyy muiltakin julkisen toiminnan osa-alueilta.

*****

Ei tarvitse olla talousviisas ymmärtääkseen tällä logiikalla olevan kaikupohjaa myös Suomessa, sillä juuri nyt eletään historiallisen suuren budjettialijäämän kanssa. Muutokset turvallisuuspoliittisessa pintatilanteessa heijastuvatkin kovin helposti julkistaloudessa tehtäviin valintoihin. Seuraavat vaalit odottavat jo nurkan takana ja pitkälti vain politiikassa leipätyönsä tehneet päättäjät kuuntelevat herkällä korvalla erilaisten sidosryhmien loputtomia tarpeita.

Tähän dilemmaan on valitettavasti päädytty, kun politiikassa toimimisesta rakentui länsimaissa aivan liian monille ihmisille vuosikymmenet jatkuva hyväpalkkainen ammatti. Eletään yhteiskunnasta. Ilmiöllä on merkityksensä, kun Ukrainan johtoa ohjaillaan kulisseissa aseiden vaikenemiseen johtavalle tielle.