Sotavaihde hukassa!

Menneellä viikolla on jälleen kerran todistettu läntisen Euroopan johtajien vierailuja Ukrainan Kiovaan. Puheet ovat suuria ja auttamisen halu huokuu poliitikkojen sanoista. Todellisuus näyttäytyy kuitenkin sarjana pakon edessä tehtyjä päätöksiä, joiden vaikutukset aggressiiviseen Venäjään ovat valitettavan vähäisiä. Läntistä Eurooppaa vaivaa politiikan ikuisuusongelma – liian vähän ja liian myöhään.

On surullista, että läntisten demokratioiden tehottomuus – Suomeakin uhkaavan aseellisen toiminnan edessä – katsotaan kuuluvan järjestelmän ominaispiirteeksi. Päätöksenteon hitaus, ja loputtomat kompromissit kun estävät puuttumasta tehokkaasti Venäjän diktaattorin laajentumispolitiikkaan.

Johtaako toiminnan vaje lopulta siihen, että ihmiset menettävät uskonsa läntiseen yhteiskuntajärjestelmään? Kiina porskuttaa eteenpäin Aasiassa ja on haastamassa USA:n myös sotilaallisesti. Venäjälläkin Putinin hallinto ylläpitää länsimaista tulevalla energiarahoituksella sotilaallista painetta Ukrainassa. Puolustajaa lyödään tykistömoukarilla surutta joka ikinen päivä.

Todellinen ongelma näyttää kuitenkin olevan se, että länsimaisten ihmisten halu palata sotaa edeltäneeseen elämään ohittaa vallitsevat realiteetit. Ilmeisesti toimintaympäristön analyysit ja niistä tehdyt poliittiset johtopäätökset ovat olleet monissa maissa vahvasti ylioptimistisia. Surullisinta on, ettei merkittävää kurssimuutosta olla valmiita tekemään edes käynnissä olevan teurastuksen keskellä. Sotavaihde on siis totaalisesti hukassa.

Ei Suomikaan selviä puhtain paperein. Poliitikkojen taivastelut Venäjän toimista on kuultu ja pelastuspaperin (Naton jäsenhakemus) kohtalo tiedetään. Nyt ollaan kelluvassa tilassa ja toivotaan hyvien aikojen paluuta. Mitään merkittäviä kurssinmuutoksia ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole vielä nähty.

Ihmisten arki kurjistuu kuitenkin nopeaan tahtiin. Energian hinnat ovat ponnahtaneet pilviin ja nousevalla käyrällä olevat korot tuhoavat tänä vuonna kotitalouksien ja yritysten maksukykyä. Valtio ja kunnat askaroivat kuitenkin edelleen niiltä samoilta toiveajatteluun perustuvilta velkavetoisilta pohjilta, joihin maassa on totuttu usean hallituksen aikana.

Hyvinä vuosina on ollut helppo laajentaa julkisia vastuita, mutta niiden uudelleenarviointikyky on heikko. Nyt tarvittaisiin kuitenkin uusi suunta ja aikaansaavaa väkeä, joilla käynnistetään sotavaihde. Tällä tarkoitan julkisessa toiminnassa tehtäväksi tulevaa priorisointia, missä merkittävimmiksi panostuskohteiksi nostetaan ne tehtävät, jotka auttavat meitä selviytymään meneillään olevassa myllerryksessä. Hyvinvointialueiden hallintohimmelit eivät tähän joukkoon kuulu.

Kun oikein pelkistetään, niin julkisen toiminnan perusfokus kulminoituu yhteiskunnan tarvitsemien turvallisuuspalveluiden tuottamiseen sekä yritystoiminnan edellytysten rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Hyvinvointihörhöilyn myötä on jo kuitenkin kauan sitten ajauduttu täysin toisille raiteille. Pääosa julkisista menoista kuluu tänä päivänä kaikkeen muuhun kuin julkisen toiminnan perustehtäviin.

Poliitikot ja juristit ovat rakentaneet julkisesta toiminnasta menoautomaatin, jonka painotusten korjaaminen tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa. Osa puolueista ei ole vielä edes ymmärtänyt korjaustarpeiden olemassaoloa, sillä pääosa julkisista puheista liikkuu vieläkin sarjassa ”ettei vaan mitään tarvitsisi tehdä”. Kansalaisten etuisuuksien karsimisen, kun ilmeisesti koetaan kostautuvan seuraavissa vaaleissa.

Poliittisessa päätöksenteossa olisi viimeinkin aika osoittaa konkreettisesti, ettei länsimainen demokratia tarkoita kiveen hakattua idiotismisia, missä toimintaympäristön muutosvaatimuksia ei kyetä siirtämään käytännön teoiksi!

Jos kyky ja halu muutosten toteuttamiseen puuttuu, kyseenalaistetaan nopeasti koko järjestelmän hyväksyttävyys kansalaisten toimesta. Toivoa sopii, että tässä edetään hallitusti. Amerikassa vallattiin jo kerran kongressi – mitenhän Suomen Eduskunnan jatkossa käy?

Todellista työtä tekevien ihmisten arki on Suomessa aidosti ahdistavaa kesällä 2022. Poikkeuksen tekevät luonnollisesti ne julkisen sektorin suojatyöpaikossa palkkaa nauttivat ihmiset, joiden ei ole tarvinnut koskaan pohtia toimeentulonsa rahoituspohjaa. Onneksi tämäkin ikiliikkuja on hyytymässä, joten ehkäpä ympärillämme käynnissä olevalla myllerryksellä on myös tervehdyttäviä vaikutuksia.

Kaiken epävarmuuden keskellä olisi hyvä muistaa, että yhteiskuntamme perusidea on kuitenkin yksinkertainen – työtä ja turvallisuutta. Muut asiat tulevat sitten vasta kaukana perässä.