Sotavangiksi Venäjälle?

Ukrainan viimeiset sotilaat Mariupolissa käyvät epätoivoista taistelua Azovstalin terästehtaan raunioissa. Venäjä on yrittänyt murtaa tätä vastarintaa jo viikkojen ajan, mutta vailla tulosta. Suurin osa näistä viimeisistä puolustajista lienee päättänyt viedä taistelun katkeraan loppuun asti. Ukrainalaisjoukkojen taistelutahtoa ja suoriutumista – saarrettuina ja ylivoimaisen vihollisen asevaikutuksen alla – voitaneen pitää ainutlaatuisena tekona.

 

Miksi sotavankeus Venäjällä ei sitten ole ukrainalaisille todellinen vaihtoehto? Kukaan ei voisi moittia näitä taistelijoita antautumisesta niiden suoritusten jälkeen, joita olemme saaneet Mariupolin puolustustaistelussa viime viikkoina todistaa. Yksi merkittävä syy vastarinnan jatkumiseen lieneekin ymmärrys siitä, mitkä ovat yksittäisen sotilaan selviytymismahdollisuudet sotavankina Venäjällä.

 

Itänaapurillamme on vahvat perinteet vangeiksi jääneiden sotilaiden julmasta kohtelusta. Menemättä pidemmälle historiaan kuin toisen maailmansodan päiviin, niin erityisesti puolalaiset sotavangit saivat kokea todellista venäläistä ”vieraanvaraisuutta”.

 

Hitlerin ja Stalinin tekemän sopimuksen mukaisesti Puna-armeija otti haltuunsa Puolan itäosat ja sai operaatiossa merkittävän määrän sotavankeja. Reilun puolen vuoden vankeuden jälkeen noin 22.000 puolalaista upseeria ja älymystön edustajaa ammuttiin Kathynin metsässä huhti- ja toukokuussa 1940. Tapahtuma on hiertänyt maiden välisiä suhteita aina näihin päiviin asti.

 

Karu oli kohtalo myös niille saksalaisille, jotka jäivät sotavangeiksi itärintaman taisteluissa. Tunnetuin joukkoantautuminen tapahtui saarretussa Stalingradissa vuonna 1943, mistä marssi sotavangiksi noin 90.000 sotilasta. Tästä joukosta palasi sodan jälkeen Saksaan vain noin 6.000 miestä. Suurin osa vangeista menehtyi jo heti vankeuden alkuvaiheessa.

 

Suomalaisia jäi sotavangeiksi Jatkosodassa noin 3.400 miestä, joista palasi takaisin noin 1.900 – vankeusajan kuolleisuus oli siis reilusti yli 40 %. Puna-armeija ei yleensä ottanut vangeiksi liikuntakyvyttömiä sotavankeja, vaan heidät teloitettiin välittömästi. Tämän kohtalon kokivat kesäkuussa 1944 Viipurissa kaupunkia puolustaneen 20.Prikaatin IV pataljoonan joukkosidontapaikalle jääneet haavoittuneet ja henkilökunta.

 

Kova kohtalo odotti myös niitä Puna-armeijan sotilaita, jotka olivat antautuneet viholliselle. Stalinin johtamassa maassa tätä pidettiin maanpetoksena, mistä oli seurauksena kuolema tai pitkä leirirangaistus.

 

Nykyinen Venäjä pyrki Putinin valtakauden alkuvaiheessa ylläpitämään kulissia, jonka mukaan maa olisi sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin. Tätä tosin kierrettiin esimerkiksi Tshetsheniassa tekemällä sodankäynnistä ja vankien kohtelusta operaatio terrorismia vastaan. Sama logiikka toistuu Ukrainan kohdalla, kun puhutaan erikoisoperaatiosta sodan julistamisen sijaan. Yhtä kaikki Ukrainassa on päästy todistamaan, miten venäläiset sotilaat kohtelevat vankejaan vuonna 2022.

 

Parhaillaan on käynnissä useita venäläisten tekemiin sotarikoksiin liittyviä tutkintoja eri puolilla Ukrainaa. Olemme saaneet todistaa käsittämätöntä julmuutta, joka on kohdistunut etenkin sotatoimien keskelle jääneisiin puolustuskyvyttömiin siviileihin. Ne kertovat Venäjän armeijassa vallitsevasta pitkästä perinteestä olla piittaamatta sodan kansainvälisistä oikeussäännöistä.

 

Karjalaista sukujuurta edustava majuri Denis Prokopenko on mies, johon juuri tällä hetkellä kulminoituu haluttomuus antautua venäläisille sotavangiksi. Mariupolin viimeistä puolustuskeskusta johtavaa Azov-rykmentin komentajaa on pitkään seurattu mediassa ympäri Eurooppaa. Prokopenkoa itseään odottaisi sotavankina todennäköisesti joko teloitus tai hiljainen kuolema venäläisellä vankileirillä. Myös muilla Azov-joukkoihin kuuluvilla sotilailla on heikko ennuste selvitä itänaapurimme sotavankeudesta.

 

Venäläinen käytäntö sotavankien kohtelussa ei ole juurikaan muuttunut vuosikymmenten saatossa. Jos maa joutuu turvautumaan liikekannallepanoon vauhdittaakseen sotatoimia Ukrainassa, tulemme varmasti näkemään entistä surullisempi tarinoita niin vangiksi joutuneiden sotilaiden kuin siviilienkin kohtelussa.

 

Arkipäivän huolien keskellä vaeltavan suomalaisen voi olla vaikea ymmärtää tässäkin kirjoituksessa kuvattujen raakuuksien merkitystä, mutta kaikki se mitä Ukrainassa nähdään, voisi yhtä hyvin olla todellisuutta myös Suomessa. Venäjä ei ole hyväntahtoinen naapuri, vaan raakaa voimaa käyttävä ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamaton roistovaltio. Sotavangeiksi antautuneilla ei ole oikeuksia, ja selviytymisen mahdollisuudet ovat venäläisten armoilla olemattomat.

+18

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu