Suursodan kynnyksellä?

Verkkaisesti etenevillä sotatoimilla on taipumus tylsistyttää ja passivoida seuraajakuntansa. Tätä katsomosta huutelevaa joukkoahan olemme niin me suomalaiset kuin monen muunkin länsimaan kansalaiset. Oma panoksemme sotaan on olematon, mutta Ukrainan sotatantereilla odotetaan tapahtuvan suuria asioita, joille voidaan sitten somessa peukuttaa.

Logiikka myötäilee elämäntyyliämme – pidä ongelmat kaukana ja oma hyvinvointi lähellä. Mistään länsimaisesta yhteisvastuusta diktatuurien laajentumishalun patoamisessa lienee turha puhua. Ukrainalaisillekin annetaan vain sen verran, että nenä pysyy vedenpinnan yläpuolella. Mieluusti aroille dumpataan myös sitä vanhempaa sotavarustusta, josta muutenkin hankkiuduttaisiin eroon tulevina vuosina. Poikkeuksiakin toki löytyy.

*****

Viime aikoina on kuitenkin kuultu arvioita siitä, että tilanne on eskaloitumassa kohti suurempaa sotaspektaakkelia. Venäjän lainsäädännölliset toimenpiteet asevelvollisuuteen liittyen ovat yksi esimerkki valmistautumisesta kuluttaviin ja laajeneviin sotatoimiin. Myös maan sotateollisuus on ottanut lisäkierroksia. Putinin lähitavoite on jyrätä Ukrainan revanssiaikeet määrällä – niin sotilaiden kuin kalustonkin suhteen.

Valitettavasti Ukraina ei ole kyennyt kuluvana kesänä merkittäviin sotatoimiin. Läntiset opit aselajien yhteisoperaatioista ovat mitä ilmeisimmin kaatuneet sotilaiden osaamisvajeeseen. Riittävää perustaa ei olla kyetty rakentamaan muutamien kuukausien tai viikkojen harjoittelulla. Vastahyökkäyksen alkuvaiheen tappiot pakottivatkin Ukrainan sodanjohdon arvioimaan uudelleen joukkojensa käyttöperiaatteita.

*****

Ukraina on sodassa vahvasti altavastaajan asemassa. Vaikka maa-alueita saataisiin vapautettua, ei suuri Venäjä tai sen armeija katoa mihinkään. Pian puolentoista vuoden ajan on lännessä käyty jatkuvaa spekulaatiota venäjänmaan sisäisellä heikkoudella ja nähty pitsireunaisia päiväunia esimerkiksi Euroopan asettamien talouspakotteiden suuresta merkityksestä. Mutta mitä on tapahtunut? Venäjä on päinvastoin vahvistanut entisestään mahdollisuuksia käydä pitkää ja uuvuttavaa sotaa Ukrainaa vastaan. Julkisissa puheissa diktatuuri myös kokee olevansa jo laajemmassa sodassa lännen kanssa.

Wagnerin taistelijoiden asettuminen Valko-Venäjälle ja liikehdintä Suwalkin käytävän suunnalla ovat osa Putinin sotapeliä. Myös Puolan rajojen loukkaaminen helikopterein palvelee tätä naapurimaille tarkoitettua karua viestiä – Venäjä on tilaisuuden tullen valmis laajentamaan sotatoimia tärkeinä pitämissään suunnissa. Se, tapahtuuko näin ja milloin, jää arvailujen varaan. Suuret mullistukset esimerkiksi USA:n politiikassa voisivat toimia katalyyttinä Venäjän uusille aggressioille. Tosin sotilaallisia suorituskykyjä pitäisi olla käytössä nykyistä enemmän, mutta sen eteenhän Putinin joukkio työskentelee taukoamatta. Kalustoapua löytynee tarvittaessa myös idän muilta diktatuureilta.

*****

Ollaanko juuri nyt siis suursodan kynnyksellä? Ehkäpä paluu toista maailmansotaa edeltäneisiin aikoihin voisi auttaa hahmottamaan tilannetta. Tuolloinhan Euroopassa vaikutti kolme sotilaallisesti vahvaa diktatuuria – Saksa, Neuvostoliitto ja Italia. Niillä kaikilla oli omat laajentumispyrkimyksensä, jotka kyllä tunnistettiin muissa maanosamme maissa. Siitä huolimatta demokratioissa eli vahva usko siihen, että suursota kyetään välttämään. Tšekkoslovakian uhraaminen naivismin alttarille vuonna 1938 oli tämän myöntyväisyyspolitiikan loppuhuipennus.

Länsimaiden ponnettomuus kumpusi tuolloin ensimmäisen maailmansodan karuista kokemuksista. Niillä oli ollut vaikutuksensa pasifistisen ajattelun voimistumiseen – samaa ei haluttu kohdattavaksi. Se on hyvin loogista ihmisyhteisöissä, jotka ovat joutuneet kokemaan konkreettisesti sodan kauhut ja kaiken siihen liittyvän tuskan.

Juuri nyt vastaava kokemusperustaa ei Euroopasta löydy. Päivittäisen selviytymisen sijaan ihmisten ajatuksia hallitsee se, mitä somessa ja mediassa pidetään kulloinkin tarkoituksenmukaisena painottaa. Läntisen Euroopan kansojen kotiovelle pesiytyvä sodanuhka ei tässä julkisuuskilpailussa näytä juurikaan menestyvän. Muita viihdykkeitä on riittämiin ja lisää tarjotaan päivittäin julkisuuskipeiden pintapoliitikkojen sekä maailmanparantamiseen erikoistuneiden toimittajien monipolvisissa tarinoissa. Venäjän aggression patoamiselle ei näillä kepeillä jutuilla ole mitään merkitystä – päinvastoin.

*****

Jos tarkastellaan vain sitä, mitä Venäjä on tehnyt tai uhannut tekevänsä, voidaan perustellusti väittää suursodan kolkuttelevan monien itäisen Euroopan kansojen ovenpieliä. Kun tätä asetelmaa ryhdytään sitten syvällisemmin pohtimaan, joudutaan väistämättä alueelle, missä erilaisille aikomustulkinnoille syntyy merkittävästi tilaa. Samat tapahtumat ja käytössä olevat faktat saavat helposti erilaisia merkityksiä ihmisten mielissä. Siitä sitten seuraa loputon juupaseipäs keskustelu. Näin on kansojen välillä, mutta myös niiden sisällä – espanjalaisen näkökulma tilanteeseen on toinen kuin virolaisen. Periaatteelliset edellytykset suuremman sodan käynnistymiselle Euroopassa ovat kyllä olemassa, mutta mitään varmaa sen toteumasta tuskin voidaan sanoa.

Konkreettiseen uhkaan tulee kuitenkin vastata. Natoon liittyminen oli Suomen osalta vahva toimenpide, mutta vain osa varautumisen suurta kokonaisuutta. Erityisesti kokonaismaanpuolustus on pidettävä tulevina vuosina poliittisen toiminnan keskiössä. Riittävä varautuminen edellyttänee myös mittavia taloudellisia lisäpanostuksia. Näille tärkeille priorisoinneille onkin löydettävä poliittista tilaa tässä vaarallisessa asetelmassa – Eurooppaa kun varjostavat parhaillaan uuden suursodan tummat pilvet.