Turvallisuus on muutakin kuin natojäsenyys

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, kun tapahtumassa olevasta tosiasiasta tehdään itseään päivästä päivään toistava uutinen. Media on ollut viime aikoina täynnä valtioneuvoston pikaisesti kasaan kokoaman selonteon uutisointia ja sama ralli jatkunee myös lähitulevaisuudessa. Mikä muuttuu?

 

Fakta on, että Suomi tulee jättämään jäsenhakemuksen, eikä tämän asian tiimoilta tapahtuva spekulointi vaikuta lopputulokseen millään tavoin. Mitä tulee taas jäsenhakemuksen käsittelyyn hakemuksen vastaanottavassa päässä, niin sen suhteen voidaan vaikuttaa enää tässä vaiheessa vain rajallisesti. Mikä on siis koko jäsenhakuprosessin nykyinen uutisarvo?

 

Uutisarvoa ei ole silläkään spekuloinnilla, mitä Venäjä tekee tai jättää tekemättä jäsenhakuprosessin aikana. Se riippunee paljon siitä, miten sotatoimet Ukrainassa etenevät. Niihin ei täältä juurikaan pystytä vaikuttamaan, joten kaikkinainen asian tiimoilta tapahtuva spekulointi on vain tyhjää puhetta. Täyttää kyllä palstatilaa, muttei millään tavoin edistä mitään konkreettista.

 

Konkreettista olisi sen sijaan puhua siitä, mitä muuta tulisi tehdä samanaikaisesti natojäsenyyden etenemisen kanssa. Yksi merkittävimmistä toimista olisi irtautuminen Ahvenanmaata koskevasta kansainvälisestä sopimuksesta, jonka perusteella demilitarisointi on toteutettu. Tämä jäi aikanaan 1990-luvun alkupuolen ylivarovaiselta presidentiltämme tekemättä. Silloin ei ymmärretty takoa, kun rauta oli kuumaa.

 

Kun nyt ollaan Ruotsin kanssa hyvässä vauhdissa natoasioissa, niin ratkaistaan yhteistuumin myös Ahvenanmaata koskeva ongelma. Kaikki kansallisesta huoltovarmuudesta huolta kantavat suomalaiset peukuttavat varmasti hyvän asian puolesta. Muutama asiantuntija on toki yrittänytkin pitää Ahvenanmaan kysymystä esillä, mutta valtiojohto ei juurikaan näytä ottaneen muutoksen tekemistä omakseen. Venäjän paikallinen konsulaatti on luonnollisesti lakkautettava ensi tilassa.

 

Itämerta etelään kuljettaessa löytyy myös toinen kummajainen entisen Itä-Preussin alueelta, jota nykyisin Kaliningradiksi kutsutaan. Itänaapurillamme ei ole tuohon maa-alueeseen mitään oikeuksia, vaan se riistettiin Saksalta toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä. Nykyisellään entisen Köningsbergin alue muodostaa merkittävän turvallisuusuhan Itämeren valtioille. Läntisen Euroopan pitkän aikavälin tavoitteena tulisikin olla tukikohta-alueen muodostaman uhan poistaminen ja Venäjän pysyvä sotilaallinen eristäminen Suomenlahden itäiseen pohjukkaan.

 

Irti olisi päästävä siitä vanhasta kaavamaisesta ajatusmallista, missä Suomen puolustusvoimat varustautuvat vain puolustustaisteluun. Onhan toki Ilmavoimille hankittu kaukovaikuttamisen kykyjä, mutta suuressa kuvassa lähtökohtana on ollut itänaapurin aselastin vastaanotto kotikonnuillamme ja oman asevaikutuksen ulottaminen vasta maahan tunkeutuneeseen viholliseen. Lähes masokistinen lähtökohta, mutta toki kaukovaikuttamiskyvyt ovat myös kovin hintavia. Vaikka niistä jatkossa saadaankin nauttia Naton puitteissa, niin omiakin kyllä tarvitaan.

 

Myös mielikuvamarkkinointia olisi syytä pohtia uusista näkökulmista. Sota Ukrainassa on osoittanut mielikuvien rakentamisen merkityksen niin hyvässä kuin pahassakin. Venäjän tiedustelun rakentama mielikuva Ukrainan nopeasta valtauksesta, kansan kukituksen kera, osoittautui täydelliseksi virhearvioksi. Zelenskyn joukkojen toteuttama sosiaalisen median nopea haltuunotto edisti taas puolestaan kansainvälisen yhteisön ryhmittymistä laajana rintamana Ukrainan tueksi.

 

Suomessa vaasalainen nuorisopoliitikko esitti hiljattain yksityishenkilöiden aseenkanto-oikeuden sallimista julkisilla paikoilla vetoamalla muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Ilmeisesti ulostulo liittyi ihmisten oikeuteen puolustautua ääritilanteissa, mutta kannanotolla voidaan nähdä myös laajempia ulottuvuuksia. Viestittäisihän näkyvästi aseistettu kansa myös itärajan taakse jotain siitä, kannattaako tähän suuntaan lähteä alueita laajentamaan.

 

Lisää aseellista näkyvyyttä tarvitaankin, joten viimeistään nyt olisikin aika rakentaa maahamme toimiva kodinturvajoukkoihin perustuva järjestelmä. Suojeluskuntien haamu lienee pikku hiljaa kyetty siirtämään historian kirjoihin jo vasemmistossakin, joten tälle ei ole mitään todellisia poliittisia esteitä. Ruotsista, Norjasta ja Virosta löytyy lähialueellamme vastaavia järjestelyjä, joten uutta ja ihmeellistä ruutia ei tarvitse keksiä.

 

Kodinturvajärjestelmää perustettaessa täytyy kuitenkin huolehtia sen elinkelpoisuudesta. Puolustusvoimien sisälle sijoitettuna vaarana on ajautuminen pysyvälle sivuraiteelle resursseja jaettaessa, joten tämän asian maaliin saattamisessa tarvittaisiin sitä kuuluisaa poliittista ohjausta sen positiivisessa merkityksessä. Tuomioja vastustaisi järjestelyä varmasti, mutta syntyisihän sitten ainakin vireä keskustelu asian tiimoilta.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu