Venäjää ei voiteta välttelemällä riskejä

On Suomi kummallinen maa, kun raakaa hyökkäyssotaa käyvän Venäjän naapurissa eletään kuin pullossa. Viisumilinjasta väitellään kuukausia ja tärkeimmäksi havainnoksi näyttääkin muodostuneen – pääministeriä lainaten – sellaisen viranomaisen puuttuminen, joka kertoisi poliitikoille ratkaisun eväät.

Venäjän hyssyttely omaa meillä valitettavan pitkät ja yhä edelleen voimissaan olevat perinteet.

*****

Mutta sitten siihen sotilaallisempaan pohdintaan. Useita vuosia sotaväen kursseja käyneenä muistelen nimittäin hyökkääjän voiman hajottamisen olleen yhden puolustajan tärkeimmistä tavoitteista. Nykytilanteessa Venäjä hyökkää ja länsi puolustaa, vaikkakin vain välillisesti Ukrainan kautta.

Todellisuudessa länsi on sallinut Venäjän toimia varsin vapaasti Ukrainassa. Maavoimien ja merijalkaväen varuskuntia onkin tyhjennetty suuren maan muilla raja-alueilla täyttämään sitkeiden ukrainalaisten aiheuttamia tappiota.

Nykyhetkessä arvioituna Euroopan valtioiden ja Naton sotilaallinen passiivisuus on satanut suoraan Putinin laariin. Tähän lienee vaikuttanut jo sodan alkumetreillä ”sleepy Joen” rapakon takaa viestittämä sanoma, jonka mukaan länsi (Nato) pyrkii pysymään erossa sotatoimista.

Ennen sotaa oli lännessä oletusarvona se, että puna-armeijan perilliset järjestäisivät nopeasti voitonparaatin Kiovassa. Esimerkkinä tähän liittyvästä tilannetajun puutteesta nähtiin maanpakoon tähtäävän pikakyydin tarjoaminen Zelenskyille jo heti sodan alkupäivinä.

*****

Mitäpä jos kaikki olisikin mennyt toisin? Parhaiden sotilasoppien mukaan läntisten maiden olisi tullut heti hyökkäyksen alkumetreillä järjestää epävarmuutta suuren Venäjänmaan muille raja-alueille. Näin ”örkit” olisivat joutuneet hajauttamaan sotilaallista voimaansa. Kaliningrad, Pohjoinen Jäämeri, Georgia, Kuriilit … mahdollisuuksia löytyy.

Suoranaista sotaa ei toki olisi ollut tarpeen tavoitella, mutta jo sotilaallinen aktiivisuus riittää useimmissa tapauksissa hajauttamaan toisen osapuolen voimavaroja. Tämä olisi puolestaan helpottanut oloja Ukrainassa.

Kun ajatusleikki sallitaan, niin Suomessakin olisi toki voitu jo keväällä käynnistää harhautusmielessä julkinen keskustelu Karjalan palauttamisesta. Jos ei nyt koko alueen, niin näkyvä puhe rajansiirrosta esimerkiksi Viipurin itäpuolelle olisi pitänyt aktiivisuuden tason itänaapurin varuskunnissa huomattavasti nykyistä korkeampana.

Tarinaa tukemaan olisi hyvin sopinut Suomen yksipuolinen päätös Venäjän konsulaatin sulkemisesta Ahvenenmaalla ja pysyvän suomalaisen sotilastukikohdan perustaminen saariryhmään.

*****

Tämä kaikki lienee tosin aivan liian korkealentoista ajattelua päivittäisongelmiinsa käpertyneessä maassa, missä viime vuosien uhkarohkeimmat teot ovat liittyneet elokapinan maailmanparantajien leiriytymiseen Mannerheimintielle.

Läntinen pelko sodan leviämisestä on nykytilanteessa todella huono konsultti, sillä Venäjä pelaa omilla raja-alueillaan raakaa valtapeliä. Se synnyttää konflikteja, joita ei ole tarkoituskaan lopettaa ja pitää monin paikoin yllä vuosikymmeniä kestävää epävarmuutta.

Milloinhan laput silmillä kulkeville päättäjille selkenee, että suurvenäläiseen häikäilemättömyyteen on vastattava keinoin, joita myös idän yksinkertaisella järjenjuoksulla ymmärretään. Läntinen vastaus ei voi olla nyt nähdyn tapaan toteutettu sanahelinä, taloudellinen kurjistaminen ja varoen valikoitu materiaaliapu Ukrainalle. Tarvitaan konkreettisia poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia toimia. Erityisesti niitä viimeisiä.

*****

On suorastaan absurdia seurata, miten itseään asiantuntijoiksi kutsuvat ihmiset ja suuret mediatalot spekuloivat päivittäin Venäjän romahtamisella tai Putinin sairauksilla. Kaikki tämä sirkus perustuu lähtökohdiltaan kuitenkin vain siihen, millaisia tappioita ukrainalaiset saavat hyökkääjälle aiheutettua, tai kuinka läntiset talouspakotteet purevat tavallisiin venäläisiin.

Tässäkö ovat riittävät eväät suuren maan romahdukseen? Tuskinpa vain. Venäjän pelko näyttääkin olevan lännessä yhä edelleen kaikkea toimintaa ohjaava perusvire.

Jopa Joe Bideninkin viimeaikaiset varoittelut joukkotuhoaseen käytöstä Ukrainassa tulkittaneen Venäjällä lähinnä taustakohinaksi. Kremlissä muistetaan hyvin, miten lännessä suuresti ylistetty Barack Obama varoitti ylittämästä rajaa kemiallisen aseen käytössä Syyriassa ja kuinkas sitten kävikään? Obaman uhittelut ohitettiin Kremlin ja sen vasallien toimesta sujuvasti ja ilman merkittäviä vastatoimia.

*****

Ukrainalaisten joukkomurhiin syyllistynyt Venäjä olisi kuitenkin saatettava nopeasti nykyistä suurempaan epävarmuuden tilaan. Vain tällä tavoin kyetään varmistumaan siitä, että sen kyky uhata naapureitaan heikkenee. Pehmeät keinot on tässä työssä käytetty, joten nyt olisi korkea aika löytää uusia.

Putinin hallinto kaatuu vain riittävän paineen alla, joten sitä onkin alettava rakentaa lännessä entistä pontevammin ja keinovalikoimaa kasvattaen.

+7
marcokrogars

yleisesikuntaupseeri, dosentti
25 vuotta Rajavartiolaitoksessa, Puolustusvoimissa ja Puolustusministeriössä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu