Venäjää on käsiteltävä terroristivaltiona

Ukraina juhli eilen itsenäisyyttään, josta on maksettu kova hinta. Samanaikaisesti lennokki-iskut Moskovaan sekä muualle Venäjälle ovat päivittäin uutisotsikoissa. Niille ei ole muodostunut merkittävää sotilaallista roolia, vaan kyseessä on pikemminkin muistutus siitä, että terroristivaltio käy raakaa hyökkäyssotaa naapuriaan vastaan keskellä Eurooppaa.

Länsimainen suhtautuminen sodan ulottamiseen Venäjän alueelle on ollut varovaista. Suurta ydinasemaata ei haluta ärsyttää, vaikka laajalti spekuloidaankin tapahtumilla, jotka voisivat romahduttaa venäläisen yhteiskunnan sisältä käsin. Lähestymistapa on vinoutunut – ukrainalaisia terrorisoidaan Venäjän toimesta lähes kaikin käytössä olevin asein, mutta pienetkin askeleet vastavuoroisuuteen ovat pahasta.

*****

Puolentoista sotavuoden jälkeen näyttää ilmeiseltä, ettei ratkaisua kyetä löytämään rintamilla. Kummallakaan osapuolella ei ole sotilaallisia suorituskykyjä toisen lyömiseen. Parhaimmillaankin voidaan päätyä tilanteeseen, missä sotatoimet hiljalleen jäätyvät ja merkittävä määrä asevoimaa jää rintamalinjan molemmin puolin korkeaan valmiuteen epämääräiseksi ajaksi. Korean nimimaalta löytyy esimerkki tämänkaltaisesta asetelmasta.

Kun tarkastelee länsimaiden toimintaa Venäjän hyökkäysoperaation aikana, niin saattaa helposti päätyä siihen johtopäätökseen, että jäätynyttä konfliktia tässä ollaan itse asiassa jo pitkään tavoiteltukin. Julkiset puheet ovat toiset, mutta esimerkiksi Ukrainan aseistamisessa käytetty toimintamalli tukee päätelmää. Aseapua annetaan, muttei koskaan riittävästi.

*****

Lännen kyky ratkaisuhakuiseen toimintaan on ollut erittäin heikkoa. Venäjän sotilaalliset aikeet suurvalta-aseman palauttamiseen nähtiin jo pitkään, mutta niiden vaikutusta ei olla haluttu ymmärtää. Ainoastaan terroristivaltioon välittömästi rajoittuvissa maissa uhan merkitys on konkretisoitunut, mutta mitä pidemmälle länteen kuljetaan, sitä vaikeampaa on ikävän viestin perillemeno.

Hiljattain kuultiin Natosta myös merkittävä virkamiesarvio, missä avattiin mahdollisuutta alueluovutuksiin rauhan rakentamisen välineenä. Sinällään lähestymistapa on rationaalinen, sillä alueluovutuksia on kautta historian käytetty rauhaa tavoittelevan prosessin keskeisenä elementtinä. Venäjän lähtökohdista käsin tämä virkamiesajattelu varmasti toimiikin, mutta Ukrainalle ulostulo oli myrkkyä.

Sotatoimien jähmettyminen epämääräiseksi ajaksi nykyisiin uomiinsa on suuri riski Venäjän rajanaapureille. Maailmassa on muitakin räjähdysherkkiä alueita – etenkin Aasiassa – missä eskaloituva konflikti vaatisi pikaisesti USA:n vahvaa sotilaallista panosta. Kaikkeen eivät kuitenkaan supervallankaan voimat riitä ja niinpä eurooppalaiset natokansat voisivatkin jäädä vaille odotettua sotilaallista tukea. Samanaikaisesti monissa Euroopan maissa edetään edelleen kovin verkkaisesti puolustuskyvyn kohottamiseen liittyvissä toimissa.

*****

Venäjä on terroristivaltio niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Putinin turvallisuuskoneiston viimeisin saavutus näyttäisi olevan Wagnerin johtajaa, Jevgeni Prigozhinia kuljettaneen Embraer Legacy 600 -lentokoneen pudottaminen Pietarin ja Moskovan välisellä lennolla – 10 kuollutta. Kyseisellä lentokonetyypillä ei ole sellaista onnettomuushistoriaa, mikä selittäisi tapahtuneen. Putin toimii, kuten tsaarit tai Stalin aikoinaan ja raivaa armottomasti tieltään vaarallisiksi käyneet vastustajansa.

Venäjää tulee horjuttaa sisäisesti, joten Ukrainan tekemät sotilaalliset iskut terroristivaltion sisälle on hyväksyttävä myös lännessä. Vaikka niiden merkitys on käytännössä pieni, syntyy venäläiseen yhteiskuntaan iskujen myötä kuitenkin epävarmuutta tulevasta. Jos/kun näitä iskuja kritisoidaan, pitäisi pöytään tuoda aitoja vaihtoehtoja, joilla samankaltaista epävarmuutta kyettäisiin tuottamaan. Talouspakotteista on tässä yhteydessä turha sanailla, sillä niitä kierretään jo nyt laajalti. Jopa Viron pääministeri on puolisonsa toimien myötä ajautunut keskelle pakotteisiin liittyvää skandaalia.

*****

Tilanteessa, jossa sekä Puola, Liettua ja Latvia valmistautuvat sulkemaan itäisiä rajojaan kiristyneen turvallisuustilanteen vuoksi, ei lännestä näytä löytyvän uusia avauksia Venäjän aggression patoamiseksi. Pikemminkin päinvastoin. Pehmeällä nykymenolla ajaudutaan tilanteeseen, missä terroristivaltio tulee sopivan tilaisuuden tulleen haastamaan Naton alueellisen yhtenäisyyden ja Suwalkin käytävä on näyttelevä tässä eskalaatiossa keskeistä roolia.

Vaikka EU:ssa puhutaan Venäjän eristämisestä, niin Suomenkin itärajan ylityksiä on tapahtunut tänä vuonna (31.7. mennessä) lähes miljoona. Puolet rajan ylittäneistä oli Venäjän kansalaisia. Tilanteelle löytyy oikeudelliset perusteet, mutta kovin ollaan lännessä heikoin eväin liikkeellä käytännön toimissa. Venäjän kansalaisten liikkuminen Euroopassa jatkuu ja samanaikaisesti Ukrainaa tuetaan aseellisesti alueensa turvaamisessa samaa gangsterijoukkoa vastaan. Missä logiikka?

Venäjän valtiota ja kansaa ei voida erottaa toisistaan. Sodan kannatus on maassa korkealla tasolla ja asevoimien terroritoimet ukrainalaisia kohtaan mittavia. Näyttääkin siltä, että ainoa toimiva tapa vaikuttaa tilanteeseen on sodankäynnin vaikutusten entistä laajempi ulottaminen myös äitivenäjän alueelle. Ukrainalaisilla on tähän taidot ja motivaatio, kunhan heille vaan annetaan käyttöön sopivat keinot – lisää kaukovaikutteisia aseita.