Homoseksuaalisuuden historiasta ja homofobiasta…
17.5. vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää.
Päivämäärä on valittu Saksan rikoslaissa olleen pykälän § 175 StGB mukaan, joka käsitteli homoseksuaalisuutta rikoksena.
Homofobia on taas sanana hieman väärin rakennettu. Homo, homini (gen.) on latinan kolmannen deklinaation yksikön nominatiivi, joka tarkoittaa ihmistä. Fobia taas tulee kreikan ensimmäisen attikalaisen deklinaation yksikön nominatiivista ja maskuliinisukuisesta sanasta ´ο θοβος, joka tarkoittaa pelkoa. `ομο tarkoittaa myös lukusanaa yksi. Siis suoraan käännettynä homofobia tarkoittaa ihmisen tai yhden (ykkösen) pelkoa.
Ihmistä onkin syytä pelätä. Sen verran tuhoa on se aiheuttanut omalle lajilleen. Se on syrjinyt aina niitä, jotka eivät ole täyttäneet kulloinkin, jonkun sattumanvaraisen tahon toimesta laadittuja ns. normisääntöjä ja -käyttäytymismalleja. Tästä hyvänä esimerkkinä on homoseksuaalien kokema suoranainen sorto.
Mieleeni tulee väistämättä ranskalaisen Pierre Seelin elämäntarina. Hän joutui katsomaan keskitysleirillä, kun koirat raatelivat kuoliaaksi hänen poikaystävänsä.
Hän joutui kokemaan käsittämätöntä häpeää ja kidutusta homoseksuaalisuutensa vuoksi. Seelin kertomus, missä hänen peräsuoleensa tungettiin rispaantunut laudanpätkä, on kalsea kuvaus ihmisen kyvystä satuttaa toista. Mieleeni nousee myös Heinz Hegerin (aka Josef Kohout) Vaaleanpunaisen kolmion vangit -kirjan kertomukset, joissa jokapäiväiset teloitukset määrännyt upseeri onanoi aina kuolemien tapahduttua.
Jolleivät tällaiset kertomukset saa ihmistä järkyttyneeksi, niin en tiedä mikä sitten saa.
Kummallekaan miehelle keskitysleiristä vapautuminen ei tuonut onnea, vapautta tai iloa. Seel meni naisen kanssa naimisiin luodakseen kulissiavioliiton. Hän sai myös lapsia. Kun hän 70-luvulla tuli perheelleen ns. ulos kaapista, sai hän osakseen halveksuntaa. Kohout ja monet muut homoseksuaaleina keskitysleireille lähetetyt joutuivat vankilaan homoseksuaalisuutensa vuoksi juuri § 175 StGB pykälän vuoksi keskitysleirikokemustensa jälkeen. He saivat myös kohdata halveksuntaa ja muuta henkistä väkivaltaa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vuosikymmeniä.
Edellä mainittu Saksan rikoslain pykälä poistui säädöskokoelmasta vasta 11.6.1994; vajaa neljä vuotta Saksojen yhdistymisen jälkeen. Alun perin pykälä oli vuodelta 1871. Natsihallinnon aikana vuonna 1935 se sai lisää momentteja, jotka entisestään loivat mahdollisuudet erilaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn harjoittamiseen homoseksuaaleja kohtaan.
Yksi kylmäävimmistä faktoista on se, että lakia ei muutettu vuosien 1945 ja 1949 välillä. Vaan se pysyi voimassa sellaisenaan Itä-Saksassa vuoteen 1968 ja Länsi-Saksassa vuoteen 1973, jolloin rangaistuksia homoseksuaalisista teoista lievennettiin ja suoja-ikärajaa laskettiin 21 vuoteen.
Lakiteksti oli itsessään äärimmäisen loukkaavaa ja halveksuvaa. Homoseksuaalisuutta verrattiin eläimiensekaantumiseen, zoofiliaan; ”widernatürliche Unzucht mit Tieren”. Termi sodomia taas väännettiin raamatun jossakin tarinassa mainitun Sodoman kaupungin nimestä. Sodomassa ilmeisesti tapahtui jotain epäpuritaanista, joka joidenkin mielestä oikeutti termin sodomiitti, käyttöön. Muun muassa Britanniassa puhuttiin sodomia-laeista.
Mielestäni tämä on käsittämätöntä. En voi ymmärtää, mitä lainsäätäjien mielessä on liikkunut. Mihinkä lait ovat perustuneet? Ilmeisesti ne ovat perustuneet tuonaikaisille pseudo-lääketieteellisille totuuksille. Yli 140 000 ihmistä sai kärsiä näistä lainsäätäjien ja senaikaisten asiantuntijoiden teoista.
Saksassa 1920-luvulla orastanut HBTL-liike ehdotti jo 1925 samoja oikeuksia kaikille seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta. Tämän liikkeen natsit murskasivat ja homoseksuaalisuus joutui yhteiskunnassa suuren häpeän aiheena kaapin perälle vuosikymmeniksi.
Vuodesta 2011 alkaen Baden-Württenbergin osavaltiossa samaa sukupuolta olevat saattoivat rekisteröidä parisuhteensa maistraatissa. Sitä ennen toimitus oli pitänyt suorittaa mm. katsastusasemalla. Näin siis kohtelee kansalaisiaan valtio, jolla on sellainen ihmisoikeusrikkomusten täyttämä historia, kuin sillä on.
Homofobia on vielä tänäkin päivänä jollain alueilla voimissaan. Henkinen ja fyysinen väkivalta jatkuu. Homoja rinnastetaan edelleen pedofiileihin. Kirkkokunnat jatkavat henkisen väkivallan tekoja seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Itä-Euroopassa ja Venäjällä taannutaan lainsäädännössä seksuaalivähemmistöjen suhteen. Suomessa kiistellään tasa-arvoista avioliittolaista.
Miksi? Mitä varten? Mitkä ovat syyt seksuaalivähemmistöihin jatkuvasti kohdistetulle sorrolle ja väkivallalle vielä tänäkin päivänä viime vuosisadasta puhumattakaan? Ovatko ne uskonnossa?Pitkäaikaisissa tavoissa? Kirjoittamattomissa säännöissä? Missä?
Uskonnossa ne eivät voi olla, sillä usko on uskoa, ei faktaa eikä tiedettä. Sen perusteella ei voi ihmisen käyttäytymistä tai oikeuksia rajoittaa millään muotoa. Ei ainakaan oikeus- ja sivistysvaltiossa. Pitkäaikaisissa tavoissakaan ei vikaa ole, sillä homoseksuaalisuutta on esiintynyt niin kauan, kun ihminen on sellaisenaan olemassa. 1800-luvun lopulta alkanut ja 1900-luvulla kliimaksinsa saavuttanut seksuaalivähemmistöjen sortopiikki, on lyhyt ajanjakso verrattaessa ihmiskunnan koko historiaan. Missä esiintyy myös paljon hyväksyntää homoseksuaalisuutta kohtaan, sen vastustuksen lisäksi. Kirjoittamattomia sääntöjä on, on ollut ja tulee olemaan mutta ne vaihtelevat aikojen ja tapojen myötä. Ja aikoja ja tapoja muokkaavat ihmisten oppineisuus ja ymmärrys suhteessa luontoon.
En siis löydä oikein mitään perustetta seksuaalivähemmistöjen viimeisen sadan vuoden aikana kokemille silmittömille raakuuksille ja käsittämättömälle henkiselle väkivallalle kuin ihmisen sisäinen luontainen julmuus, joka manifestoituu milloin minkäkin liikkeen, uskonnon tai aatteen kautta ja sublimoituu järjestysviranomaisten vallankäyttöön.
Homoseksuaalisuus on nähty heikkoutena suhteessa miehisyyteen. Feminiiniset homomiehet ovat nousseet homoja kuvaaviksi stereotypioiksi. Näin ollen homot muuttuivat omaa miehisyyttään epäilevien kansakuntien miesten peloissa luomiksi homojen irvikuviksi. Kysynkin, että entäs ne macho-homot? Onko heteromiehelle jokin meriitti, että saa napattua itselleen itseään fyysisesti heikomman ja yleensä yhteiskunnassa alemmalla tasolla pidetyn naisen? Jos kerran ollaan niin miehistä miestä, niin miksi ei isketä omaa kaliiperia vastaavaa körilästä? Onko siinä liikaa omalle miehisyydelle?
Mitään homofobiaa ei ole olemassakaan. Ei kukaan voi pelätä homoseksuaaleja. Homofoobikot ovat vain hyvin huonostI käyttäytyviä tai mahdollisesti itse henkisesti pahoinvoivia ihmisiä.
Luulisi, että luettuaan mm. Vaaleanpunaisen kolmion vangit tai Pierre Seelin elämänkerran tai vaikka katsottuaan Paragraph 175 -dokumentin, ei kenelläkään olisi halua sortaa seksuaalivähemmistöjä enää yhtään hetkeä pidempään. Silti suuren puolueen puheenjohtaja käy Ranskassa tasa-arvoista avioliittoa vastustavalla marssilla, homo-pariskuntia pahoinpidellään ja kansan valitsemat edustajat käyttävät loukkaavaa kieltä.
Kaikenlaisten ihmisoikeusrikkomusten takana on aina rikkomukset hiljaa hyväksyvä enemmistö. Hiljaisen enemmistön pää kääntyy kuin suuri laiva, hitaasti. Tätä enemmistöä tulee auttaa ymmärtämään, että homoseksuaalisuudessa ei ole mitään väärää tai pahaa.
Positiivisesti tulevaisuuteen katsoen uskon, että asiat muuttuvat koko aikaa paremmiksi kaiken maailman sora-äänistä, joita jopa omasta, lakeja säätävästä eduskunnastamme kuuluu, huolimatta.
Ihminen on ihmiselle susi, sanotaan. Minä sanoisin, että ihminen on ihmiselle ihminen; paljon pahempi kuin susi. Mutta ihminen oppii.
Mielessäni soi jostain syystä Wagnerin Siegfriedin kuolinmarssi. Sen hidas ja mahtipontinen latautuvuus, marttyyrisankarimainen melodia ja juhlallisuus sopivat kirjoituksen teemaan.
Jokaiselle hbtl-ihmiselle, joka on saanut kuulla, kokea ja kärsiä kaikenlaista pahaa oman suuntauksensa vuoksi, tulisi kyseinen marssi soittaa. Ainakin se olisi pitänyt soittaa kaikille pykälän 175 alla kärsineille jo joukostamme poistuneille heidän viimeisellä matkalla; mahtipontiset osat kunnioituksena ja hiljainen loppuosa muistutuksena omilletunnoillemme.
Hyvä kirjoitus, Marcus. Valitettavasti hillitön viha, jota ei pidä homofobiaksi käsitteenä laimentaa, on todellisuutta tänään eri puolilla maailmaa. Yhdysvalloista Iraniin. Erilaisista syistä, joista yksi on uskonnollinen fundamentalismi.
Jos et ole jo perehtynyt historiaan Suomessa, suosittelen Olli Stålströmin väitöskirjaa vuodelta 1997. Valottaa mm suomalaisen psykiatrian homofobisuutta 1900-luvun lopulla.
Miten Suomi voisi antaa esimerkkiä maailmalle? Olen oikeasti sitä mieltä, että Finnair voisi poistaa Marimekot koneidensa kyljistä ja maalata tilalle Tom of Finlandin töitä. Luonnollisesti otettuaan ensin yhteyttä ToF-säätiöön.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin itse viittaamasi Paragraph 175:n vain vähän aikaa sitten (http://terokankaanpera.fi/elokuva-arviot/468-parag…) ja minulle syntyi tuota omaa kirjoitustani varten dokumentin miesten nykytilanteen verkossa selvitettyäni ajatus, että he ovat vihdoin päässeet sovittamattomasta traumastaan. Weimarin tasavallan viimeisiä vuosia ja natsivallan hirmutekoja kuvataan myös elokuvissa Cabaret, Christopher and his kind ja Bent.
Suosittelen tutustumaan Markku Toivosen viittamaan Olli Stålströmin väitöskirjaan, se on erinomainen kuvaus siitä miten homoseksuaalisuuden sairausleima syntyi ja purettiin. Se avaa näkökulmaa siihen mistä homofobiana kirjoitat.
Kritiikkisi homofobiaa kohtaan jää kuitenkin sanan tasolle kun se myös käsitteenä on epätäsmällinen. Se mistä useimmiten tosiasiassa puhutaan kun käytetään sanaa homofobia, on heteroseksismiä ja -normatiivisuutta. Ensimmäinen tarkoittaa ajattelutapaa että heteroseksuaalisuus on parempaa ja ensisijaista kuin muut seksuaalisen halun ilmaisutavat. Jälkimmäinen on ne lukemattomat käytänteet joilla tästä uskomuksesta tehdään normi, normaaliuden mitta ja ylitsekäyvä, vaihtoehdot piilottava ja vaientava kirjoittamaton sääntö yhteiskunnassa. Näistä seuraa hetero-olettama: kaikki oletetaan heteroseksuaaleiksi ellei toisin ilmaista. Viimeinen on rapistumassa ehkä enteenä edellisten murtumiselle.
Olen erimieltä kanssasi siinä, että todellista homofobiaakin on olemassa. Se on kuitenkin edellisten muodostaman tabun aiheuttamaa pelkoa josta voidaan mielestäni puhua vain yksilötasolla psykologisesti. Normin kanssa ristiriitaisia tuntemuksia kokeva ilmentää selvää homofobiaa defenssinä torjuakseen itseensä kohdistuvan epäilyn. Se kulunut ajatus homofoobikoista itse homoina. Nyt sen totuudellisuudesta on saatu myös tutkimusnäyttöä. Homofobiasta voidaan puhua myös sisäistettynä itseinhon muotona joka kieltää itsensä homoksi mieltävältä onnellisuuden ja itsekunnioituksen. Sisäistetty homofobia saa homon aggressiivisen hyökkääväksi avoimuutta ja ulostuloa kohtaan kiistäen sen merkityksen, pitäen sitä yksin poliittisena ja yksityistäen sen marginaaliin valtavirran antamin ehdoin. Homofobia on siis mielestäni valtavirrasta erottautumisen pelkoa joka johtuu sen seurauksista: vihamielisyydestä ja eristämisestä.
Lue Robert Aldrichin toimittama Rakkaus samaan sukupuoleen. Se on paras suomeksi saatavilla oleva teos länsimaiden suhteesta homoseksuaalisuuteen kautta aikojen ja se antaa tietoa myös muun maailman historiasta. Kirja on henkisesti raskasta luettavaa keskiaikaan saakka, mutta kevenee sen jälkeen kun tullaan valistukseen ja ensimmäiseen emansipaation aaltoon josta alkaen kuvaa täydentää aiemmin viitattu Stålströmin teos. Minulle tästä kirjasta jäi selkeimmäksi ajatus, että heteronormatiivisuus on abrahamilaisten uskontojen myötä kulttuureihin pesiytynyt ongelma joka tuhonnut monien ongelmattomia tai jopa homoseksuaalisuutta ritualisoineiden ja vaalineiden kulttuurien suhteen siihen.
Minulle vielä avautumaton osa abrahamilaisten uskontojen historiaa on juuri tässä: onko todella näin? Ovatko ne syyllisiä satojen miljoonien ei-heteroiden kärsimykseen vuosituhansien ajan? MITEN myöhemmin kriminalisoinniksi ja sairausleimaksi kehittynyt heteronormatiiviisuus syntyi noihin uskontoihin? Voi olla, että tällaista tutkimusta ei ole tehty tai se on mahdotonta jäljittää, mutta jos sinulla tai blogisi lukijoilla on ehdottaa minulle jotain stålströminkaltaista syvälle menevää analyysiä aiheesta, olisin hyvin kiitollinen.
Suosittelen myös Tarinatalon YLE:lle tuottamaa Homo-Suomen historia -dokumenttisarjaa. Se löytyy DVD:llä maakuntakirjastoista jos ei muualta. Siinäkin nähdään vilaus ensimmäisestä emansipaation aallosta ja se liittyy jännällä tavalla suomalaiseen historiaan (Minna Canthin aikalaiset, jääkärit).
Lopuksi ehdotan toimintatapaa: aina kun on tilaisuus kohdata silmästä silmään poliitikkoja tai muita valtaa pitäviä, jotka ylläpitävät heteronormatiivisuutta ja kärsimystä, syyllistä heidät henkilökohtaisesti siitä. Siis kun pääset kättelemään Päivi Räsästä tai Timo Soinia sano hänelle: Sinä olet henkilökohtaisesti syyllinen jokaiseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaan viharikokseen ja syrjintään! Heidät täytyy saada kohtaamaan silmästä silmään tekojensa seuraukset ilman armoa.
Ilmoita asiaton viesti