Mistä tänään puhuisin?

Pitääpä heti testata Teemu Kammosen blogia nähtyäni miten kyseenalaistamani uudistus toimii.

Ensimmäisten aihevalintojen kohdalla ei tullut mitään ehdotusta, vasta kun laitoin alkoholi niin se näkyi valikossa , mutta hylkäsin sen koska oli isolla alkukirjaimella kirjoitettu ja vaihdoin raittius- vaatimukseen.

Tämä viimeinen aihevalintani liittyy Kammosen eiliseen blogiin jossa hän kehoittaa Markku Tyryn kommentiin vastaten pitämään korkki kiinni kun Usariin kirjoitta. Tunsin tietenkin jonkinmoisen syytöksen kohdistuvan itseenikin drinkkireseptisarjani takia Vapaavuoron puolella jossa olen jopa kertonut maistelevani hyviä juomiani kirjoittamisen lomassa.

Käytin siis, omasta mielestäni kaikessa ystävyydessä, Markun runsaisiin juomatapoihin viittaavaa kommenttia aasinsiltana kertoakseni, että omat juominkini ovat hallussa, eikä toimituksella ole syytä olla niistä huolissaan.

Raittiustoimen ohjaajanakin olen toiminut silloin kuin vielä lasten juomatapoihin yritettiin ennaltaehkaisevästi vaikuttaa.

Huolimattomasti luetusta Teemun selostuksesta sain hieman virheellisen käsityksen uudistuksesta joka osoittautui vähemmän haittaavaksi kun luulin. Kopioin kuitenkin kommenttini tähänkin:

Siis lisää joukkoopillista logiikka: Jo nyt minulla on Vapaavuoron puolella usein vaikeuksia sijoittaa jonkun valikon otsikoiden alle.

Eihän se jutun kiinnostavuus useinkaan ole aiheesta kiinni. Ei tulisi mielenkään valkata blogit jota aukaisen, aiheen perusteella, otsikko voi vaikuttaa ja kirjoittaja.

Ryhmityskapasiteetti olisin mielummin käyttänyt ystäväryhmien luomiseen kuten joissakin verkkojulkaisuissa on. Ne joista tykkää ja joiden kans voi viestittää henkilökohtaisesti.

Aika moneen kanssabloggaajaan kanssa olen jo ystävystynyt, joitakin olen tavannut, ja useita haluaisin vielä halatkin. Ihan omin käsin.

Sitä ei mikään hymiö voi korvata, semmosta ei ole olemassakaan kuin virtuaalihalaus !

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu