Oikeiston tulisi päästä identiteettikriisistä yli ja ymmärtää, että Kamala Harris on Trumpia parempi ehdokas

Perinteisesti republikaanit on nähty Euroopassa keskusta-oikeiston ystävyyspuolueina, mutta Donald Trumpin valinta vuonna 2016 oli alku republikaanipuolueen suunnan muutokselle. Nykyinen puolue keskittyy voimakkaasti houkuttelemaan ja mobilisoimaan tiettyä äänestäjäkuntaa, joka heijastuu myös puolueen ulkopolitiikkaan. 

Trump johtaa tällä hetkellä republikaaneja, jotka edustajainhuoneessa vastusti Ukrainan tukipaketin hyväksymistä. Viimeistään JD Vancen valitseminen varapresidenttiedokkaaksi heijastaa puolueen syvempää muutosta, joka on täysin Reaganin ja Bushia edustaman uuskonversatismin vastakohta. 

Vaikka varapresidenttiehdokkaan merkitystä ei pidä yliarvoida, on hyvä huomioida, että siinä missä Reaganin aikana korostettiin demokraattisten liittolaisten tukemista omien rajojen ulkopuolella, Vance on kertonut edelleen vastustavansa kaikkia esityksiä, joilla Yhdysvallat tukisi Ukrainaa. Viestiä on korostettu toteamalla, että Vance vähät välittää siitä, mitä Ukrainalle käy. Ukrainan tuen kritisoimisen lisäksi Vance on toistuvasti ilmaissut, että Ukrainan tulisi luovuttaa alueita Venäjälle, mikä on suoraan ristiriidassa Ukrainan ja Euroopan tavoitteiden kanssa. 

Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä ei kyennyt tarjoamaan Euroopan kannalta parempia vaihtoehtoja, mutta nykytilanteessa Harris on parempi vaihtoehto. 

Harris ei ole täydellinen valinta ja hänen valintansa ei välttämättä toisi pitkään kaivattua vakautta tai sammuttaisi kulttuurisotien liekkejä. Kuitenkin hänen ulkopoliittinen linja toisi ennustettavuutta siitä, että hänen johdollaan Yhdysvallat ei vetäytyisi kansainvälisistä velvoitteistaan tai suhtautuisi välinpitämättömästi niihin toimiin, joita Venäjä kohdistaa sen liittolaisiin.