Mäntsälä mielessäin…

Olen jo aiemmin kirjoittanut blogin:”Small Town Girl”, jossa ajattelin poliittisten blogieni ohella alkaa kirjoittaa nk. blogisarjaa
minusta ihmisenä: poliittisten mielipiteiden takana olevan ihmisen
ajatuksia ja kokemuksia elämästä. Mäntsälää, omaa kotiseutuani, olen jäänyt todella kaipaamaan sittemmin asuttuani täällä pääkaupunkiseudulla viimeiset kaksitoista vuotta. Todella toivon, että pääsen tässä vaalikampanjani aikana kampanjoimaan myös Mäntsälään, siellä on paljon tuttuja, tunteehan siellä kaikki toisensa. Kieli ulkona

Tänne pk-seudulle tuli varmaan jäätyä sittemmin mennessäni naimisiin kahdeksan vuotta sitten. Ensisilmäyksellä rakastuimme mieheni kanssa ja jo puolen vuoden päästä tapaamisesta olimme jo naimisissa. ”Hetken päähänpistoksi” ei tosin jäänyt, onhan yhdessäoloa kuitenkin takana jo useampi vuosi. En olisi ikinä uskonut, että minusta tulee kolmen lapsen äiti ja jo tasan kolmikymppisenä, vaikka ainahan ajattelin, että haluan tehdä lapset nuorina, kun vielä jaksaa ja on energiaa niitä hoitaa. Siksi varmaan on nytkin ollut energiaa tähän vaalikampanjaankin ja yleensä politiikan pariin hakeutumiseen. Virtaa riittää..

Se, mitä Mäntsälä kaipaa on, uimahalli, ”ehdokaskollegani” Petri Muinonen siitä jo tekikin aiemmin blogin:Olisiko Mäntsälään aika saada uimahalli? Itse muistan kaivanneeni sitä jo kouluaikoina, kun liikuntatunneilla ei uimaan päästy, tosin liikuntapäivinä tehtiin mm. Järvenpään uimahalliin retkiä, mutta EIHÄN se oo sama asia!Nauru

Toivonkin kohtaavani teitä mäntsäläläisiä vaalikampanjani aikana, ”hihaan” voi tarrata ja mailia laittaa (maria.rajakari@elisanet.fi). Sama ”vanha Maikku” mä edelleen oon. Ja olen säilyttänyt sen aitouden, mistä mua vannotettiin, etten saa koskaan luopua. Ja tuo lempinimi Nauru, joku poika luokallani sen yläasteella keksi ja siitä lähtien olin ”Maikku”, moni ei tainnut edes oikeaa nimeäni tietää, kun sitä tultiin minulta kyselemään välillä ”kylillä”, kun kaikille olin vain ”Maikku”.

Tapaamisiin turuilla ja toreilla,

Maria Rajakari, o.s Lempola, KD:n kansanedustajaehdokas Uudellamaalla

————————————————————————————————————–

P.S Mäntsälästä tulikin sittemmin blogin julkaisun jälkeen su 13.3 ilahduttava kutsu paikallisen
KD-osaston kevätkokoukseen perjantaina 25.3 klo:18 sekä sen jälkeiseen
yleisötilaisuuteen, joka alkaa klo:18.30 Mäntsälän kunnantalolla, johon
tulen mielelläni. Tervetuloa mäntsäläläiset sinne minua tervehtimään
:=), tutut ja vielä tuntemattomat :=), paikallisesti ilmoittelevat
asiasta kyllä vielä, sekä tarkemmat ilmoittelut löydät asiasta myös
kotisivuiltani:
http://www.maria.rajakari.palvelee.fi/
Ja FB-sivultani:
http://www.facebook.com/editprofile.php?sk=contact&success=1#!/pages/Maria-Rajakari/146900575363652

Tapaamisiin siis!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu