Kun Suomi putos puusta

Kirjoitan tähän tuoreeltaan ajatukseni, jotka heräsivät lukeissani Valtiovarainministeriön raporttia. Usein minulle käy niin, että joku laulu alkaa soida mielessäni enkä aina osaa edes selittää miksi. Näin kävi nytkin. Tässä vaiheessa en tiedä, onko jopa häpeäksi tunnustaa, että kyseinen laulaja ei välttämättä ole edes lempparini. Tällä kirjoituksella haluan lähinnä herättää ajatuksia, en välttämättä antaa vastauksia. Tekstin vertauksia ei ole myöskään tarkoitettu luettavan kirjaimellisesti.

Tarina voisi alkaa vaikkapa siitä, että oli kaunis kesäsunnuntai ja oljet, jotka olivat lojuneet pitkään lattialla, oli juuri saatu vaihdettua parkettiin. Tämä kuulostaa lähes maalaisromanttiselta höpinältä, joka urbanisoituneelle suomalaiselle on viesti jostain menneestä ajasta. Mutta sitten jysähtää pommi. Kun Suomi putos puusta, kaikki kävi kovin äkkiä. Ei nähty edes sikaa eikä säkkiä. Ismo Alangon sävelin nuo sanat saavat uusia merkityksiä lukiessani tuoretta Valtionvarainministeriön raporttia talouskasvun edellytyksistä tulevaisuudessa, jossa pohditaan onko Suomi enää Pohjoismaa. Raportin karujen tulosten valossa voidaan todeta, että talouskasvussa ja työllisyydessä sekä tuottavuudessa Suomi näyttäisi pudonneen puusta. Nopeastihan se käy, jos puusta putoaa. Sitä ei ehdi edes oikein huomaamaan ennenkuin on jo liian myöhäistä.

Ehkä asialle kannattaa uhrata muutama ajatus. Oletetaanko vain, että kaikki kävi kuin kohtalon oikusta vai ollaanko valmiita pohtimaan syitä sekä etsimään myös tuo laulussa mainittu säkki ja kurkkaamaan millainen sika sieltä löytyy. Voi olla, että säkki pelottaa ja haisee niin pahalle, että tekisi mieli lähinnä juosta karkuun ja uskotella itselleen, ettei oikeasti sikoja ole olemassa. Kun tilanne on selvitetty, pitäisi miettiä miten sinne puuhun pääsisi uudelleen. Jos tässä vaiheessa on epäselvää onko maassa vai puussa parempi olla, on sanomattakin selvää missä Suomi jatkossa makaa. Jos sen sijaan kiistellään siitä mihin puuhun noustaan tai miten se tehdään, ei lopputulema ole sen parempi.

Suomi on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista sekä useista eurooppalaisista ystävistä. Nyt tarvittaisiin yhteinen linja tavoitteista. Mikäli taloudenpitäjän pääasiallinen tavoite on saada yritysten kannattavuus ja sitä kautta työn tuottavuus nousuun, varmasti keinot siihen löytyvät. Perussuomalaiset ovat pitäneet yllä ajatusta siitä, että suomalainen tehtaanpiippu on ilmastoteko. Jos hetken aikaa asiaa miettii, on tähän uskoakseni helppo yhtyä. En usko, että kukaan voi kirkkain silmin väittää olevansa sitä mieltä, että sittenkin on parempi siirtää tehdas kannattamattomuutensa vuoksi kaukomaille. Mikäli Suomi todella haluaa kestäviä ratkaisuja luonnon ja ilmaston kannalta, se on valmis vastuulliseen teollisuuden kehittämiseen omassa maassaan. Taannoin luin lapsille hauskaa ja opettavaista tarinaa Sottamäen jätekasasta. Tarinassa kylän roskat viedään pois silmistä kylän ulkopuolelle. Kyläläiset ovat onnellisia siististä kylästään, kunnes totuus paljastuu. Kun he lopulta itse näkevät vuosikausia kasvaneen roskakasan, he ovat järkyttyneitä. Kirja on suunnattu lasten kasvatukseen, mutta välillä tuntuu siltä, että me aikuiset kaipaamme juuri näin yksinkertaisia esimerkkejä, jotta kykenemme hahmottamaan suuria asioita. Valitettavasti suuressa mittakaavassa valtion kauniit lupaukset ilmastopäästöjen vähentämisestä tarkoittavat käytännössä kotimaisen teollisuuden alasajoa ja vertauskuvallisesti tuon jätekasan siirtämistä muualle. Tuskin kukaan allekirjoittaa tätä suoraan. Eihän kukaan järkeväksi itsensä määrittelevä poliitikko tällaista alasajoa tunnusta kannattavansa, mutta viiveellä näin tapahtuu. Olosuhteiden ja kilpailukyvyn heikkenemisen tai jopa tietoisen heikentämisen myötä yritykset ajautuvat kannattamattomaan tilanteeseen.

Valtiovarainministeriön raportissa todetaan, että Suomi ei ole houkutteleva ympäristö investoinneille. Tämä ei tietenkään ole mikään uutinen. Jotta tuottavuus ja investoinnit saadaan nousuun, tulee tehdä muutoksia jotta saadaan kilpailukyky nousemaan. Kun kilpailukyky on kunnossa, on odotettavissa myös investointien suhteen nousua. Raportissa esitellään tekijöitä, joiden avulla Suomen vienti voisi tukea paremmin kasvua ja työllisyyttä. Rakenteellisen kilpailukyvyn todetaan vaativan työmarkkinoiden joustavampaa toimintaa sekä erityisesti pk-yritysten tehokkuutta ja uudistuksiin sopeutumista. Kansainvälisille markkinoille suuntaavia yrityksiä kaivattaisiin ja siinä olisi oiva suunta yritysten tukemisessa.

On huomattava, että kuntapolitiikalla on suuri merkitys. Paikalliset päätökset kyllä joudutaan tekemään niissä raameissa, jotka ylemmältä taholta kunnille on säädelty, mutta juuri siksi onkin tärkeää että kuntatasolla tehdään järjellisiä päätöksiä. Jos jälleen vedetään asia vielä lähemmäksi ihmistä, tarkastellaan asioita kotitalouden ja perheen kannalta. Mikäli perheen sisällä on yhteiset tavoitteet ja selkeä suunta siitä mihin ollaan menossa, on mahdollista löytää keinot siihen pääsemiseksi. Jos taas yhteinen suunta on kadoksissa, on täysin mahdotonta löytää keinoja eteenpäin. Myös taloudenpidon kannalta vertaus perheeseen on erittäin toimiva. Jokaisen kunnan päättäjän tulisi suhtautua kuntatalouteen vähintään samalla vakavuudella, ja vielä suuremmallakin, kuin omaan talouteensa. Halusimmepa tai emme, olemme kaikki suomalaiset samassa veneessä. Mikäli osa päättäjistä soutaa toisten huovatessa, voimme varmuudella todeta, että talouden näkymät eivät tästä juurikaan parane. Olisi tärkeää löytää kirkkaana se suunta mihin Suomea halutaan viedä. Hyvinvoiva yksilö ja hyvinvoiva perhe muodostaa pohjan hyvinvoivalle yhteiskunnalle ja sieltä voi nousta se voimavara, jolla suunta saadaan nousemaan ylöspäin. Tässä kuntavaalien alla onneksi jokaisella suomalaisella on mahdollisuus kantaa kortensa kekoon. Osallistutpa vaaleihin äänestämällä, itse asettumalla ehdokkaaksi tai haastamalla ehdokkaita mukaan keskusteluun, juuri sinun panoksesi on tärkeä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu