Etsin joulua Betlehemistä (ja) hankien keskeltä. Löysin ihan muualta!

Viime vuonna vietin joulun Israelissa, jouluaaton ihan Jeesuksen syntymäkaupungissa Betlehemissä. Tänä vuonna olin joulun Lapissa valkoisten hankien keskellä, joulupukin kotimaassa. Välimerellinen valo vaihtui pehmeiden hiutaleiden leijumiseen lumiseen maahan.

Peräkkäiset vuodet kahdessa joulun polttopisteessä. Mietin, missä on joulun “oikea” koti? Mitä on joulu?

Betlehemiin matkustin paikallisbussilla Jerusalemista. Auto jätti meidät kyydistä ennen Israelin ja Länsirannan välistä rajaa. Loppumatka piti kulkea jalan. Menin tiukan Palestiinan Israelista erottavan rajan kautta, koska Betlehem on Palestiinan puolella. Passini syynättiin tuimasti  ja minua arvioitiin kylmin katsein. 

Loppumatkan kohti Jeesuksen syntymäkirkkoa kävelin korkean, graffiteja täynnä olevan betonisen muurin varjossa. Israel alkoi rakentaa nopeassa tahdissa muuria vuonna 2002, koska se halusi torjua palestiinalaisten siiviileihin kohdistamia itsemurhaiskuja. Yli 600 kilometriä pitkästä muurista on kuitenkin tullut paljon enemmän kuin omien kansalaisten suojan tae – se tekee palestiinalaisten elämän tarkoituksella hankalaksi. Omavaltaisesti vedetty “rajalinja” kulkee palestiinalaisten viljelysmaiden ja vesilähteiden kautta. Muuri vaikeuttaa tai estää kokonaan lasten matkoja kouluun tai sairaalaan ja sen pääseminen on satunnaista. Ihan miten israelilaisia rajavartijoita tuntuu huvittavan. 

Haagin kansainvälinen ihmisoikeustuomioistuin päätti vuonna 2004, että aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi heti purkaa. Punainen Risti  ja YK:n yleiskokous ovat tuominneet muurin, samoin EU on kritisoinut aitaa. Israel pitää muuria laillisena.

Ylimielisyys ja halveksunta hiipi myös minun ihoni alle heti rajalla. Systemaattinen ihmisten nöyryyttäminen tuntui pahalta. Sama pahoinvointi jatkui rajanylityksen jälkeenkin, kun kuljin korkeimmillaan yhdeksänmetrisen betoniseinän viertä. Joulu tuntui kaukaiselta, jopa epätodelliselta. Joulun rauha jäi pahasti vastakkainasettelun ja vihamielisyyden varjoon.

Jatkoin matkaa muurin varjossa kohti kaupungin keskusaukiota. Betlehemissä halusin käydä joulun aikaan erityisesti Jeesuksen syntymäkirkossa. Kun lähestyimme kirkon aukion laitaa, muurin synnyttämä ahdistus vaihtui torin iloisiin tunnelmiin. Toki myös hämmennykseen markkinameiningistä. Joululaulut soivat keskellä olevalla lavalla, valtava joulukuusi välkkyi koristeissa, myynnissä oli kaikenlaista pikkurihkamaa ja ihmiset ahmivat pikaruokaa pikanälkään. Tuttu kaupallinen, hilpeä joulu kansainvälisellä vivahteella, sanoisin.

Rakastamani joulun rauhan kuitenkin löysin, kun pääsin kirkkoon sisälle. Jeesuksen syntymäkirkko on yksi vanhimmista toimivista kristillisistä kirkoista Betlehemissä.  Sitä alettiin rakentaa jo 300-luvulla paikalle, jossa Jeesuksen uskotaan syntyneen. Unesco lisäsi kirkon maailmanperintökohteiden listalleen kesäkuussa 2012.

Tunsin olevani jonkin merkittävän äärellä kun pääsin joululaulujen renkutuksesta kirkon hiljaisuuteen. Oli kiehtovaa olla Jeesuksen syntymäjuhlan aikaan juuri tapahtumien ytimessä. Lapsesta asti olen kuullut joulun tarinaa. Sitä, jossa viisaat itämaan tietäjät vaeltavat katsomaan maailman vapahtajaa, Jeesusta, joka on syntynyt Betlehemissä.

Kirkko oli pieni ja vaatimaton.  Henkeäsalpaavaksi tunnelman teki ymmärrys siitä, että täällä oli tapahtunut jotain sellaista, joka on merkittävää miljoonille ihmisille ympäri maailmaa.  Yhä. Jotain, mikä muokkaa ihmiskunnan elämää ja ajattelua vielä tuhansien vuosien kuluttua itse tapahtumasta. Olinko joulun ytimessä? Tunnelma oli mykistävä, mutta ei kuitenkaan ihan sitä, mitä saa joulun liekin roihuamaan rinnassani.

 

Tänä jouluna Betlehem oli enää kaukainen muisto, kun olin keskellä lapsuuden joulun toista ydintä  – Joulupukin kotiseuduilla lumen keskellä. Tunturin kupeessa käyskentelevät porot muistuttivat, miten joulupukki lentää Petteri Punakuonon ja muiden porojen kanssa ympäri maailmaa ja vie lahjat kaikille lapsille. Vieläkään en ihmettele sitä, miten pukki ehtii joka paikkaan, vaikka hänellä ei ole kuin vuorokausi aikaa. Joulu on täynnä ihmeitä!

Tänä jouluna söin läheisten kanssa perinteiset laatikot ja kinkut. Joulukuusen valot ja kymmenet kynttilät loivat tunnelman ikkunan takana avautuvia hankien kanssa. Tähdet laskeutuivat taivaalta kimaltelemaan pakkashangelle. Lumi nirskahteli lapsuuden joulun tavoin huopakenkien alla. Taisin jopa nähdä joulupukin valmistautumassa joululahjojen jakoon lomamökin ulkopuolella.  Lapsuuden joulujen lämpimät muistot tulvivat kauniina mieleeni: loppumattomalta tuntunut joulupukin odotus aattona,  lahjo

jen avaamisen riemu ja illan yhdessäolon rauha täyttivät nytkin ajatukseni. Mennyt toi lämmön tähän hetkeen

Missä on siis joulun oikea koti? Mikä on joulun henki?

Vuosi sitten Israelissa joulun liekki roihahti sydämessäni, kun olin palannut Betlehemistä takaisin Jerusalemiin ja jouluyönä istuin läheisten kanssa öisessä kirkossa joulun messussa.  Palvelus pidettiin viidellä-kuudella kielellä ja kuuntelimme koskettavaa saarnaa toisista välittämisestä eri puolilta maailmaa tulleiden matkalaisten kanssa. Kymmenet elävät kynttilät hehkuivat ympäri kirkkoa niin, että koko kirkko loisti himmeässä liekkimeressä. Joulun taikapiiri oli läsnä ihmisten yhteyden kautta. Tervehdimme tuntemattomia, vaihdoimme ystävällisiä hymyjä ja lähdimme kaikki sydän täynnä joulun lämpöä eri suuntiin.

Lapissa tänä jouluna lähimmäksi joulun ydintä pääsin, kun hiihtelin läheisten kanssa keskellä lumista metsää ja istuimme ihan muuten vaan takkatulen ääressä. Metsässä päällimmäisenä mielessä oli ymmärrys omasta pienuudesta henkeäsalpaavan kauniin luonnon keskellä. Takkatulen ääressä tunsin iloa yhdessäolosta ja kiitollisuutta siitä, että minulle rakkaat ihmiset ovat onnellisia.

Betlehemissä ja Lapissa joulu oli läsnä siellä, missä oli läheisyyttä, toisista välittämistä, itsensä unohtamista. Hetkeen pysähtymistä.  Missä olin osa isompaa kokonaisuutta ja sain iloni toisten ihmisten onnesta.

Aika yksinkertaista, vai mitä? Joulu meni, mutta ehkä joulun liekin voisi pitää kirkkaana vielä tänäänkin? Vaikka ihan ensi jouluun asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu