Kirjoitin jutun CNN:lle Suomesta ja Natosta. Tarina tarinasta.

Pari viikkoa sitten julkaistiin CNN:n sivuilla kymmeniätuhansia lukukertoja saanut analyysini Suomen Nato-ajattelusta. Kirjoitin jutun otsikolla “Maallani on 800 mailia pitkä raja Venäjän kanssa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut Nato-kantaani.” Aihe houkutti. Teksti oli päivän luetuin kolumni ja pysytteli  usean päivän ajan 3-4 luetuimman jutun joukossa sivustolla. 

Suomi on Ruotsin rinnalla ymmärrettävästi näinä aikoina kansainvälisen turvallisuuspolitiikan polttopisteessä. Mutta millainen Suomi? CNN:n jutun kirjoitusprosessi oli hyvä muistutus siitä, miten meidät ja Nato-jäsenyytemme matka nähdään maailmalla.

Luonnollisesti ennen kirjoittamista yritin asettaa itseni amerikkalaisen lukijan asemaan. Hän ei tiedä, missä Suomi on. Euroopan oletan hänen tuntevan.  Amerikkalainen lukija ei myöskään luultavasti tiedä, että Suomi on Venäjän naapuri.

Työstimme tekstiä edestakaisin Atlantin yli editoivan toimittajan kanssa. Jo siksi, että englanninkieli vaati lisää lennokkuutta. Hän esitti toiveen kertoa jutussa Suomen maantieteellisestä todellisuudesta.  Toinen toive hänellä oli sen selventäminen, miksi Suomi ei ole aiemmin aktiivisesti hakenut NATO-jäsenyyttä. Amerikkalaisia ihmetyttää, että ihmiset ympäri maailmaa eivät ehdoitta rakasta heitä ja heidän globaaleja instituutioitaan. 

Suomi-tarinassa oli muutakin keskusteltavaa. Ymmärrettävästi USA:ssa Suomen ja Venäjän suhde halutaan nähdä tarinana jatkuvasta, vuosikymmeniä – mielellään vuosisatoja – kestäneestä vastakkainasettelusta pienen Suomen ja vihamielisen Venäjän välillä. Jouduin muistuttamaan, että minä en ole elänyt elämääni pelossa ja vihannut päivittäin isoa naapuria eikä mielenrauhani takeena ole ollut nykyiset(kään) sotilasliittoumat eri tahojen kanssa. Rinnakkainelo Venäjän kanssa on pohjautunut näihin päiviin asti dialogiin ja taloussuhteisiin – toki vahvat puolustusvoimat säilyttäen. Tällainen maltillinen suhtautuminen isoon naapuriin ei istu luontevasti amerikkalaiseen mielenmaisemaan. Toki itse voin pohtia, olenko ollut naiivi omassa turvallisuuden tunteessani.

Myös Suomen ja Ukrainan vertailussa piti hieman suitsia amerikkalaista mielikuvitusta. Koska sekä Ukraina että Suomi ovat Venäjän rajanaapureita ja kumpikin on kokenut ison naapurin perusteettoman hyökkäyksen, kiusaus suoraviivaisten yhtäläisyyksien etsimiseen on suuri.  Ei, Suomi ei ole kuulunut hetkeen Venäjän etupiiriin. Ei, Venäjä  ei näe geopoliittisesti Suomea ja Ukrainaa samanlaisina.

Suomi kiinnostaa maailmalla, mikä on hienoa. On myös hienoa, päästä kertomaan siitä maailmalle. Mutta jutun tekeminen nosti esille sen, miten eri tavoin Suomen Nato-polku voidaan nähdä meillä ja USA:ssa. Eikä oikeastaan tarvitse mennä edes Atlantin toiselle puolelle. Olen seurannut myös Keski-Euroopan median tapaa käsitellä asiaa ja kuunnellut ihmisten mielipiteitä siellä viime aikoina. Monilla on käsitys, että pieni Suomi on pelästynyt Venäjän toimia ja suin päin hakee nyt turvaa Naton siipien suojasta uskoen tulevaisuutensa olevan sillä turvattu. Näinhän se ei ole.

Toisenlaiseen todellisuuteen törmääminen on hyvä tilaisuus tarkastella myös omia uskomuksia. Mitkä linssit minulla ja sinulla on päässä asioita tarkastellessa? Näemmekö kaiken objektiivisesti? Nato-kysymyksessä tilanne on todella hankala. Tekee Suomi valinnan suuntaan tai toiseen – nyt näyttää vahvasti Nato-jäsenyyden hakemiselta – kukaan ei voi tietää, onko ratkaisu oikea. Vasta tulevaisuus sen näyttää. Ja silloin varmasti löytyy viisastelijoita huutamaan “Mitä minä sanoin!” 

Senpä takia nyt on tärkeä hetki käydä avointa, asiapohjaista keskustelua. Siihen mahtuvat monenlaiset kannat ja niitä on syytä kuunnella ja pohtia. Itse uskon Nato-jäsenyyteen oman punnintani perusteella. Silti minusta oli hienoa lukea Suomen Nato-jäsenyyttä vastustavan Anna Kontulan (vas) haastattelu Hesarissa pari päivää sitten.  Siinä hän perusteli erittäin hyvin kantansa ja toi piristävää näkökulmaa vallitsevaan keskusteluun.

Suomi on valinnut keskustelun tien. Nato-jäsenyyden hakemisesta lähiviikkoina historiallisen päätöksen tekevälle eduskunnalle pyritään antamaan aikaa perehtyä  ja keskustella. Ja lopulta tehdä näissä olosuhteissa paras ratkaisu. 

Hyviä vaihtoehtoja ei ole, mutta paras on valittava.

+14

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu