Kuuntelen halllituksen tiedotustilaisuutta. Kansa pakolla ruotuun – onneksi

Istun maanantaina illansuussa kahvilassa ja seuraan netistä Suomen hallituksen tiedotustilaisuutta poikkeusolojen aloittamisesta Suomessa keskiviikkona.

Listaan nopeasti ylös itselleni keskeisimmät tulossa olevat toimenpiteet:

  • Suomi siirtyy poikkeustilaan, valmiuslaki otetaan käyttöön
  • koulut ja yliopistot suljetaan. etäopiskelua
  • päväkodit pysyvät auki
  • 10 hlön kokoontumisrajoitus
  • valtion ja kuntien museot, kirjastot, teatterit, urheilupaikat jne. menevät kiinni
  • yli 70-vuotiaat karanteeniin eli pysyvät erossa kontakteista mahdollisuuksien mukaan
  • koronavirustestausta lisätään
  • mm. sairaanhoitajat  voidaan määrätä “pakkotöihin”
  • ihmisten liikkumista voidaan rajoittaa
  • rajat suljetaan
  • ulkomailla oleville suositellaan välitöntä palaamista

Listalla on vielä muutakin. Mediatilaisuudessa on rivistö vakavia naisia. Tuomiopäivän raskautta harteillaan kantaa ministeri Krista Kiuru, jonka synkkyys on käsin kosketeltavaa. Muut ovat vain vakavia.  Pääministeri Sanna Marin ottaa onneksi mediatilaisuuden viimeisimmän puheenvuoron ja sanoo painokkaasti, miten suomalaiset ihmiset saavat huomennakin ulkoiluttaa koiraansa ja voivat käydä ruokakaupassa tai apteekissa.  Hän muistuttaa, ettei kyse ole elämän loppumisesta tai yhteiskunnan lamaantumisesta: Kunhan vältetään sitä, että emme hakeudu toisten ihmisten seuraan oleilemaan, pääministeri lopettaa tiedotustilaisuutta.

Aika pysäyttävä kokonaisuus. Keskustelu alkaa käydä kuumana kahvilan pöydästä toiseen. Eniten epätietoisuutta ja marmatusta herättää juuri se,  mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Jotkut yli 7-kymppiset kauhisteleva sitä, miten selviävät. Joku uhoaa, että ei kyllä kotiin jää, kun ei pelkää kuolemaa “Kyllä minä olen valmis jo lähtemään”. Muistutamme siitä, miten joku toinen vanha kaveri saattaa haluta vielä elää eikä halua koronavirustartuntaa. Sen vuoksi kannattaa pysyä etäällä. Toinen mutisee, kun “tämä kohdistuu meihin aktiivisiin eläkeläisiin”. Sitä kukaan ei aluksi tunnu näkevän, että rajoitusten tarkoitus on suojella vanhoja ihmisiä, koska tauti on nimenomaan heille kohtalokas. Kyse on yhteisen hyvän vaalimisesta.

Hetken kaakotuksen jälkeen tunnelma muuttuu selviämistaisteluksi. Usko palaa siihen, että kavereita löytyy kaupassa käymään ja todetaan, että voihan siellä itsekin käydä nopeasti. Takapuolenkin voi tarvittaessa pyyhkiä sanomalehdellä, alkaa jo naurattaa. Lopulta keskustelu kääntyy pöydissä hekotteluksi ja mietitään, kannattaako kädet pestä kossulla vai konjakilla.

Hallituksen toimet ovat rajuja, mutta vähempi ei näköjään riitä. Suomalainen on sellainen, että ensimmäisenä ajatukset valtaa oma etu: “Mitä tämä merkitsee minulle” ja sitten suunnaton vapauden kaipuu. “Minä teen niin kuin itse haluan”. Liian moni valitettavasti alkaa rajoittaa toimintaansa vasta pakon edessä.  Muutoksiin ei olla hevin valmiita edes tärkeän asian puolesta.

Nyt on. Tsemppiä, pitkää pinnaa ja yhteen hiileen puhaltamista kaikille!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu