Miksi vimmaisesti tirkistelet toisten verotietoja?

Tänään on Veropäivä. Kävitkö katsomassa eniten tienaavat kansalaiset Suomessa? Jos et sinä, niin ainakin moni suomalainen, koska kaikkien nopsasti katsomieni lehtien luetuimmat jutut käsittelevät aihetta. Mediat tietävät, että aihe kiinnostaa. Viime ajat ne ovat kuumeisesti rakennelleet erilaisia verokoneita ja miettineet tapoja raflaavasti listata niitä, joilla on ja niitä joilla ei ole. Otsikot ja teemat ovat paljonpuhuvia:

“Yli 100 000 euroa tienanneet”, “Katso oman maakuntasi tulolistan kärki”, “Näin Suomen tunnetuimmat rikolliset tienasivat”, “Korona-asiantuntijoiden palkat”, “Koronasta kärsineiden alojen pomot”, ”Ketkä ovat Suomen eniten ansaitsevat naiset, millainen on alle 35-vuotiaiden tulohuippu? Katso täältä kootusti verolistojen kärkinimet”.

Miksi toisten tulojen tirkistely on näin tärkeää? Miksi ihmiset selaavat niitä mediasta suorastaan vimmaisesti? Ihmettelin tätä ääneen tänään ja sain vastaukseksi “kateuttaan”. No, sen jälkeen kysyn mielessäni, miksi ihmeessä kadehtia toisen suuria tuloja?  Aivan kuin rahan ja ihmisen onnellisuuden välillä olisi yhtäläisyysmerkki.

Rahan ympärillä pyörivässä onnellisuustarkastelussa voi toki ottaa esille Thomas Hobbesin ja Adam Smithin kaltaisten ajattelijoiden uskon ihmisen perusluonteen itsekkyyteen. Sitä kautta voi ymmärtää myös kansalaisten suunnattoman kiinnostuksen toisten tuloihin ja niiden kahdehtimisen. Itsekäs ihminen ajattelee: “Myös minä haluan! Ja mielellään minulle enemmän kuin tuolla toisella on! “ Moni meistä tuntuu uskovan, että maailma pyörii juuri näin ja onnellisuus tulee sitä kautta.

Mutta on myös toinen perustavanlaatuinen totuus ihmisluonnosta, joka kummallisen usein unohtuu. Nimittäin se, että toisten onnellisuuden lisääminen lisää myös omaa onnellisuuttamme. Toisten eteen tehdyt hyvät teot tekevät meistä onnellisempia kuin puhdas oman edun tavoittelu. Mitä pidemmälle tiede on mennyt, sitä enemmän on näyttöä epäitsekkään ihmisen onnellisuudesta. Kuten myös siitä, että onnellisuus on muualla kuin palkkanauhassa.

Tunnettu psykologi ja Nobelin taloustieteen palkinnon saanut Daniel Kahneman on tutkinut onnellisuutta niin, että hän kyseli ihmisiltä säännöllisin väliajoin pitkin päivää heidän mielialaansa sen sijaan, että olisi vain kysynyt tutkittavien mielipidettä kysymyksellä ‘oletko onnellinen?’. Tutkimus vahvisti aiemman totuuden siitä, että rahan ja onnellisuuden välillä ei ole suurtakaan yhteyttä. Tutkimuksessa huomattiin, että kaikkein rikkaammat ihmiset käyttävät enemmän aikaa asioihin, joihin liittyy kielteisiä tunteita kuten ahdistusta ja stressiä. Heidän vapaa-aikansa on olematon, koska he käyttävät aikansa työn tekemiseen. Rikkaat kokivat itsensä usein torjuviksi, vihaisiksi, hermostuneiksi tai ahdistuneiksi.

Jo vuonna 1974 taloustieteilijä Richard Easterlin havaitsi, että isommat tulot toki lisäävät onnellisuutta, kun tulotaso on erittäin alhainen. Mutta taitekohta tulee vastaan jo varsin alhaisilla tuloilla ja onnellisuus ei enää lisäänny tulojen kasvaessa. Sen jälkeen muut asiat alkavat painaa enemmän. Tutkimukset ova osoittaneet, että köyhien maiden ihmiset eivät ole merkittävästi onnettomampia kuin rikkaiden. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1950-luvulla ihmisten elintaso oli alhaisempi kuin nykyisin. Silti he eivät kokeneet olevansa yhtään surkeampia kuin nykyamerikkalaiset.  Samansuuntaisia tuloksia on saatu ympäri maailmaa. Hyvän elämän eväät löytyvät muualta – ihmissuhteista, puhtaasta luonnosta, terveydestä, jaetuista asioista ja hetkistä…

Miksi raha silti houkuttaa niin, että moni käyttää kaiken energiansa rahan keräämiseen ja jäljelle jäävistä niin moni rikkaiden kadehtimiseen ja rikastumisesta unelmointiin? Valtioidenkin tasolla bruttokansantuotteen eli varallisuuden kasvattaminen on hyvinvoinnin ytimessä.  Rahan keräämisestä ja sen näyttämisestä on tullut kummallinen mittari yksilön arvolle tai menestykselle.

Onnellisuutta?

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu