Nobel-kirjailijan USA: Varkaista ja vainotuista kohonnut kansakunta luo itsensä ennemmin uudelleen kuin puhaltaa yhteen hiileen

Kirjoja voi lukea monella tavalla. 

Sain lahjaksi vuonna 2020 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen runoilijan Louise Glückin kirjan “Esseitä amerikkalaisuuden ytimestä”, joka ilmestyi suomeksi viime vuoden lopulla. Nimi herätti odotuksia älykkäästä analyysistä USA:n kansakunnan mielenlaadusta. Olen viime aikoina törmännyt omakohtaisesti amerikkalaisen maailmankuvan etäisyyteen muotoillessani CNN:lle kolumneja Suomen Nato-prosessista. Olen joutunut moneen kertaan tuomaan lisää vivahteita sankaritarinointiin ja jyrkkään vastakkainasetteluun, jota amerikkalaismedia(kin) haluaa rakentaa asioiden välille. Olen lähes lumoutuneena seurannut, miten syvällä ovat erot amerikkalaistan ja eurooppalaisten ajattelussa.  Ehkä juuri siksi nobelistin ajatukset upposivat suotuisaan maaperään.

Sivumäärältään eniten Glückin kirja tarkastelee taidetta, runoutta ja amerikkalaisia nykyrunoilijoita alkuperäisen nimensä “American Originality – Essays on Poetry” mukaisesti.  Niiden ohella ja ohikin minua kiinnosti Glückin pohdinnat ja terävät huomiot amerikkalaisuudesta runouden ulkopuolella. Suolana lukukokemuksessa oli Glückin runoilijalle ominainen taito rakentaa sanojen kautta kiehtovia maailmoja. Kirjan kieli on upeaa, ajattelu oivaltavaa.

Glückin analyysi amerikkalaisuudesta ei ole tulkintaa viime vuosien tapahtumien taustoista, vaan syvempiä huomioita siitä, mistä kansakunnan mielenlaadussa on kyse. Kirjaan kootut tekstit ovat vuosilta 1990-2013.  Ajatukset on kovin helppo peilata siihen, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu vuonna 2022.

Glück muistuttaa vuonna 2009 kirjoittamassaan esseessä, miten aikoinaan amerikkalaisten maahanmuutot olivat enimmäkseen “pakoja vankeudesta, pidätyksestä, vaarasta tai osattomaksi jättämisestä” ja miten valkoisen Amerikan myytti kansakuntana koostuu “rikollisista, nuoremmista pojista, vainotuista vähemmistöistä ja opportunisteista”. Hän epäilee, että tämä tuskin suosi stoalaista kärsivällisyyttä, vaan ennemmin ihaili aloitekykyä. Siksi amerikkalaiset arvostavat määrätietoisuutta, uskallusta ja oman edun tavoittelua enemmän kuin kestävyyttä ja luonteenlujuutta. 

Jotta tätä ymmärtäisi paremmin, Glück vertaa omaa kansaansa britteihin.  Kun englantilainen näkee itsensä pitkän perinteen perillisenä, amerikkalainen puolestaan sen perustajana. Glück ottaa esimerkiksi sattuvasti politiikan kielen sodan aikana. Euroopassa Churchillin kielenkäyttö keskittyi vetoamaan pärjäämisen ytimessä oman perinteen parhaiden puolien korostamiseen, USA:ssa retoriikassa korostuivat aggressiivinen voimankäyttö ja halu omistaa. Kuulostaa tutulta.

Amerikkalaisten arvostamat hyveet juontuvat Glückin mukaan historian opettamana torjunnasta ja siteiden katkaisemisesta sekä kekseliäisyydestä, joka parhaimmillaan voi tuottaa jaettua kunnianhimoa tai yleisiä toimintatapoja. Silti Glück ei uskonut edes vuonna 2001, että pakonomainen itsensä luominen pitää yhteiskuntaa kasassa yhtä tehokkaasti kuin yhteiseen perinteeseen vetoaminen. 

Vuonna 2022 on helppo olla samaa mieltä Glückin tulkinnasta, kun amerikkalainen yhteiskunta on ilmiselvästi jakaantunut kahtia pelottavalla tavalla. Äärimmäinen ilmentymä tästä on se, miten iso osa USA:n väestöstä ei usko demokraattisten vaalien rehellisyyteen.

Samassa, vuoden 2001, esseessä amerikkalaisesta omintakeisuudesta, Glück piirtää hämmästyttävän tarkasti kuvaa, johon on helppo sovittaa vaikkapa USA:n edellinen presidentti ja tulevaisuudessa ehkä paikkaa taas havitteleva Donald Trump.   Vai mitä sanotte tästä Glückin tekstistä? Hän kirjoittaa siinä taiteesta, mutta minulle se kertoo myös politiikan hahmoista: “Kun persoona ei ole rakentunut sisältä päin ja kasvanut vähitellen puun tavoin, vaan pikemminkin olettaen ja improvisoiden, liikkuen yhtaikaa eteen- ja taaksepäin – tällainen minuus on kummallisen epävakaa ja epävarma.”

Amerikan myyttiin itsestään kuuluu keskeisesti mielikuva paremmasta maailmasta, jonka ytimessä on yksilön riippumattomuus. Käsitys siitä, että kuka tahansa voi nousta tärkeään asemaan, rikkauteen tai kunniaan on  Glückin mielestä amerikkalaista demokratiaa määrittävä piirre. Hän kirjoitti jo 20 vuotta sitten, miten toisinaan vaikuttaa jo siltä, että demokratian näyttäytyessä epätäydellisenä, lupaus ainutkertaisesta itsestä kasvaa entistä kiihkeämmäksi ja välttämättömämmäksi.  Mitalin kääntöpuoli Glückille on siinä, että tämä “self-made man” on riippuvainen siitä, että muut hyväksyvät hänen saavutuksensa. Glück havainnoi jo silloin, miten “tulevaisuus on alkanut näyttäytyä enemmän toiveikkaalta teorialta kuin varmalta tosiasialta” ja saanut siirtämään panostuksia nykyhetkeen kauas katsomisen asemesta. Jälleen hän kirjoitti taiteilijoiden sielunmaisemasta, mutta matka taiteesta politiikkaan on lyhyt vuonna 2022.

Runoudessa Glück myöntää rakastavansa avoimia loppuja ja keskeneräisiä lauseita. Esseekokoelma kulkee samassa hengessä hämmentäen valinnoillaan, sisällöillään, terävyydellään sekä haastavalla, mutta kiehtovalla kirjoitustavallaan.  Kylmä analyyttisyys saa seurakseen ymmärrystä elämän moninaisuudesta.

Ai niin, entä se runous, josta kirjassa ennen kaikkea on kyse? Kirjan kolmannessa osassa Glück tekee kiinnostavan syväluotaukseen amerikkalaiseen nykyrunouteen. Hän käy lävitse amerikkalaisia nykyrunoilijoita, joiden töitä hän on ohjannut vuosikymmenien aikana. Omat suosikkini olivat Jessica Fischer, Katherine Larson ja Ken Chen.

Glückin esseekokoelma ei ole helppo kirja, mutta osuva. Usein kiinnostavaa ajattelua yhteiskunnasta löytyy yllättävistä suunnista.

+7
MarjaHeinonen

Pitkän linjan ajattelija ja kirjoittaja. Tieteen ja taiteen maailmoissa viihtyvä moniottelija. Kirjoittanut väitöskirjan verkkomedian tulosta Suomeen ja runokirjan elämän ihmeellisyydestä - ja muita kirjoja niiden välimaastosta. Lisäksi satoja lehtijuttuja ja blogeja. Intohimoina ajattelun haastaminen ja kestävä kehitys (laajasti ymmärrettynä).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu