On tyttäreni syntymäpäivä – häpeän ja haluan antaa lahjaksi toivoa

Tänään on tyttäreni syntymäpäivä. Hän on yli kaksikymppinen ja opiskelee maailmalla. Asiat ovat siis kaikin puolin kunnossa hänen kohdallaan. Äitinä olen onnellinen.

Paitsi että en ole onnellinen. Häpeän sukupolveni puolesta. Maapallon tulevaisuus ja samalla tyttäreni tulevaisuus on hätkähdyttävän huonossa tilassa. Puhun ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuuden häviämisestä, jatkuvan talouskasvun harhasta, sademetsien tuhoutumisesta, napajäätiköiden sulamisesta. Kaikesta sellaisesta, mistä sinäkin olet varmasti kuullut.

Mutta mitä oikeastaan tiedät mistään noista? Kysyin tätä itseltäni ja aloin jokin aika sitten systemaattisesti tutkia ja opiskella kaikkea sellaista, mikä takaisi seuraaville sukupolville kelvolliset elinolosuhteet. Iso sateenvarjo tälle kaikelle on “kestävä kehitys” eli vapaasti muotoiltuna ajatus siitä, että emme nykyteoillamme vie seuraavien sukupolvien elämisen edellytyksiä.

Kimmokkeen perehtymiseen sain, kun kävin Berliinissä asuessani katsomassa ruotsalaisen 15-vuotiaan tytön, Greta Thornbergin synnyttämän Fridays For Future -ilmastoliikkeen jokaperjantaista protestia. Nuoret osoittivat puhuen ja laulaen mieltään ilmastonmuutosta vastaan ja syyttivät ihan aiheesta vanhempaa sukupolvea siitä, että emme tee mitään. Berliinissä näin, miten tosissaan ja huolissaan nuoret ovat. Liikutuin syvästi.

On totta, että nyt vielä vallan kahvassa tärisevin käsin roikkuva sukupolvemme on vannonut vuosisatoja vanhan käsitteen, homo economicuksen – rationaalisen oman etunsa tavoittelijan – nimeen ja keskittynyt vaurauden luomiseen maapallon kantokyvyn kustannuksella. Toki kaikki on perustunut mm. käsitykseen fossiilisten polttoaineiden riittävyydestä hamaan tulevaisuuteen ja perusteettomaan uskoon siitä, että vauraus levittäytyy ajan myötä kaikkialle maailmassa.

Surullista ja hävettävää on se, että minä ja minun sukupolveni ei ole herännyt uuteen maailmaan – siihen, jossa elämme nyt ja jossa lapsemme ja lastenlapsemme elävät. Tietoa luonnonvarojen rajallisuudesta ja kestävän kehityksen edellytyksistä on ollut jo vuosikymmeniä tarjolla. Ja sitä syntyy koko ajan lisää. Samoin mahdollisuuksia tehdä tekoja ja vaikuttaa.

Asiat ovat monimutkaisia ja “syyllistä” on turhaakin etsiä. Tärkeämpää on katsoa eteenpäin ja tehdä viisaita, kestävää kehitystä rakentavia, ratkaisuja tulevaan. Eväitä siihen on.

Mitä enemmän perehdyn, sitä tärkeämmältä toimiminen tuntuu ja sitä enemmän näen mahdollisuuksia toimia. Miksi havahduin vasta nyt? Asiat ovat niin isoja, että ihmismieli työntää tai selittää ne pois. Inhimillistä.  Amerikkalainen ympäristöfilosofi Dale Jamieson onkin todennut, miten ilmastonmuutoksen luomat ongelmat ylittävät tietoa ja tunteita käsittelevät järjestelmämme ja tukahduttavat myös moraalisen koneistomme. Ymmärrettävää? Kyllä. Hyväksyttävää? Ei. 

Pari päivää sitten silmiin osui sattumalta televisiosta dokumentti  juuri Greta Thornbergistä, joka on suorasanainen, globaali, nuorten äänitorvi. Hän on YK:ta myöten puhunut ja vaatinut vallassa olevaa sukupolvea häpemään ja vaatinut tekoja. Syyttänyt siitä, miten me emme tee tarpeeksi. Ihan asiasta, tunnustan. Koronapandemiakriisi on osoittanut, miten nopeasti vaikkapa lentoliikennettä saadaan alas, kun oikeasti halutaan. Tai miten ihmiset alkavat ylipäätään miettiä, onko aina pakko matkustaa – voiko monia asioita hoitaa etänä. Nämä vain pienenpieninä, varsin viattomina esimerkkeinä valheellisesta selitysten verkosta, jolla pidämme kiinni nykyisestä tavastamme olla olemassa.

Paras syntymäpäivälahja tyttärelleni on kantaa oman sukupolveni vastuuta. Ottaa selvää, tehdä kestävän kehityksen tekoja tänään enemmän kuin eilen, huomenna enemmän kuin tänään.

Paljon onnea, Kaisa. Olet rakas!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu