Pieni kirjoitus epävarmuudesta vuoden vaihtuessa

Aloitin vuoden 2020 Keisari Vilhelmin muistokirkon keskiyön kellonlyöntejä kuunnellen Berlliinissä. Tuli ikimuistoinen vuosi. Mitähän vuonna 2021 tapahtuu?

Istun ikkunan ääressä ja katselen viimeisten lumien sulamista harmaaksi loskaksi. On vuoden 2020 viimeinen päivä. Aika miettiä mennen saldoa ja suunnata katsetta huomenna alkavaan uuteen vuoteen.

On yllättävän helppo löytää yhteinen nimittäjä niin menneelle kuin tulevalle vuodelle – epävarmuus. Sinänsä epävarmuudessa eläminen ei ole uusi asia. Ilmastonmuutos on ollut jo vuosia läsnä, tiedeusko on murentunut jo vuosikymmeniä, yksilöiden identiteetti ollut hakusessa niin kauan kuin muistan ja tautipandemioita on ollut vuosisatoja. Siinä vain muutamia esimerkkejä siitä, miten ajatteluamme haastetaan koko ajan enemmän ja meidän on herättävä joka päivään tietäen entistä vähemmän siitä, millainen on huominen.

Mutta ei hätää! Muutos ja epävarmuus tulevasta on ollut ihmiskunnan historiassa aina läsnä.

Silti muutoksen parhaimmatkaan ennustajat eivät vielä muutama vuosi sitten osanneet kuvitella sitä, mitne rajusti elämän osat voivat irrota toiststaan. Vauhti on ollut hurjaa. Jos katsotaan ihan kulunutta vuotta, korona ei tullut yllätyksenä. Mutta sen vaikutukset saivat ihmiskunnan yllättävän pahasti polvilleen. Jo kestoepävarmuustekijäksi muodostunut ilmastonmuutoskin antoi uudenlaisen muistutuksen monista vaikutuksistaan tällä viikolla. Keskiviikkona maa nielaisi osan norjalaiskylästä ja se oli karmaiseva yllätys kaikille. Selityksiä haetaan ilmastonmuutoksen pehmentämän savimaan ja runsaan rakentamisen yhteisvaikutuksista. Epätodennäköistä,  mutta sama voi tapahtua muuallakin, asiantuntijat sanovat.

Toki tiede, teknologia ja ihmisen kasvanut viisaus (?) tuo hallinnan tunnetta kaiken muutoksen keskelle, mutta silti epävarmuus on kasvanut.

Epävarmaa tai ei, tulevaisuutta miettii erityisesti näin uuden vuoden kynnyksellä. Ei ole sama, rakentaako siitä hyvää vai huonoa mielessään. Ennustuksilla on mahdollisuus toteutua, koska ne tarjoavat ainakin ennustajalle – usein myös laajemmalle ihmisjoukolle – strategian toteuttaa omaa elämää. Ne näyttävät suuntaa, johon voi mennä. Tulkitsemme – usein tiedostamattamme – kohtaamiamme asioita niin, että ne auttavat meitä suunnistamaan elämässä. Mittaamme tapahtunutta suhteessa aikaisempiin kokemuksiimme, tulkintoihimme ja arvostuksiimme. Ja sieltä kumpuaa myös ajatuksemme ja toiveemme tulevaisuudesta. Voimme kuitenkin valita, mihin uskomme.

Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin sanoin “Elämä on ongelma, joka ei ratkea”. Mutta niin sen on tarkoitus ollakin. Koskaan ei kaikki ole hyvin ja elämä ennustettavaa ja turvallista. Epävarmuus on parasta hyväksyä, mutta kannattaa luottaa siihen, että hyvää tulevaisuutta voi kuitenkin ruokkia ja vaikuttaa siihen, miten näkee asiat.

Päättyvä vuosi alkoi sillä, että sain uudenvuodenyönä Berliinissä raketin jalkaani. Nyt vuotta myöhemmin muistona on yhä (!) mustelma ja hermovaurio pohkeessa. Raketti oli kuitenkin alku hyvälle vuodelle. Olin vuosi sitten – ja olen yhä – kiitollinen, että raketti osui pohkeeseen, ei vaikkapa päähän. Tapahtuma muistuttaa elämän hetkellisyydestä ja kallisarvoisuudesta. Tänä iltana en toki toivo rakettia jalkaan, vaan yritän muistaa muutenkin asiat, jotka ovat elämässä tärkeitä. Epävarmuuden keskellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu