Trump haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä. Entä sinä?

Washingtonissa on kaaos.Yhdysvaltain viimeisiä päiviä istuvalle presidentille voittamisen pakko on pelottavan patologista. Keinoja kaihtamatta, seurauksista välittämättä. Kaikki järjellinen ajattelu tuntuu hautautuneen pakonomaisen voittamisen – tai ainakin sairalloisen häviämisen välttämisen – halun alle. 

Monissa kirjoituksissa kauhistellaan tänään huonon häviäjän, presidentti Donald Trumpin,  epätoivoista pyristelyä Yhdysvalloissa. Minä jäin pohtimaan kääntöpuolta, voittamisen ydintä. Muutkin kuin Trump haluavat voittaa kiihkeästi tässä maailmassa – enkä puhu nyt vain politiikasta, vaan jokaisesta meistä.  Voittamista pidetään sinänsä selvästi hyvänä ja tavoittelemisen arvoisena asiana. Psykologiassa on kirjoitettu satoja, ehkä tuhansia kirjoja aiheesta “voittamisen psykologia”. Oireellisesti nekin keskittyvät lähes poikkeuksetta vihjeiden antamiseen siitä, miten voittaa. Kannattaa voittaa! 

Mitä on voittaminen, jota niin kiihkeästi tavoitellaan?

Poliitikot rakastavat puhua voittamisen termein ja vihaavat häviämistä. Mutta myös muualla länsimaissa voittaminen on tekemisen ytimessä. Urheilussa voitetaan, yrityskaupoissa voitetaan, väittelyissä voitetaan. Jossain voittaminen ja häviäminen on varsin yksiselitteistä. Vaikkapa urheilussa.  Suomen nuoret alle 18-vuotiaat jääkiekkoleijonat voittivat pronssia MM-kisoissa. Se oli hienoa ja tärkeää. Häviäminen olisi kirpaissut – yhtä paljon kuin edellisen yön tappio Yhdysvalloille samoissa kisoissa. Mutta mitä monimutkaisemmasta asiasta on kyse, sitä harmaammaksi tulee voittamisen alue.

Voittamisen ja häviämisen ehdottomasti suurin näyttämö on sota. Siksi on kiinnostavaa tutkia, mitä sotaa käsittelevässä strategisessa ajattelussa sanotaan voittamisesta. 

Sodankäynnin ja strategisen ajattelun klassikko Sun Tzu (myös kirjoitusasu Sunzi) määritteli sodan keskeisimmäksi tavoitteeksi juuri voittamisen. Toinen suuri strateginen ajattelija, Carl von Clausewitz totesi, että kukaan ei aloita sotaa ennen kuin hänelle on selvää, mitä hän haluaa tavoitella ja miten hän pääsee tavoitteisiinsa. Strategiaa tutkivat  ovat aina pitäneet voittamista keskeisenä strategian osana, mutta – kumma kyllä – itse voittaminen on määritelty viime vuosikymmeniin asti hyvin tunnepitoisesti ja intuitiivisesti.

Sun Tzun ja Clausewitzin määritelmät voittamiselle ovat  oman aikansa lapsia, koska aikanaan voitto liitettiin sodassa vihollisen maan valtaamiseen ja menetettyjen ihmisuhrien määrään. Sen tarkemmin siitä ei tarvinnut keskustella. Epämääräisyydestä on ollut myös hyötyä termin käyttäjille vuosisatojen aikana. Voittamisen tavoittelun synnyttämä tunnelataus on tärkeämpää kuin sen pohtiminen, mitä “voittoon” sisältyy. Trump saa kuulijansa hurmioon puhumalla voittamisesta. Mutta mistä hän oikeastaan puhuu, se lienee epäselvää.

Toinen maailmansota  ja sen jälkeinen ydinvarustelun aika synnytti uuden voittamisen käsitteen. Monet merkittävät sotastrategit, mm. Yhdysvaltain silloinen ulkoministeri Henry Kissinger, määrittelivät voittamisen ennen kaikkea sodan välttämisenä   Kukaan ei voi enää voinut voittaa sotaa yksipuolisesti nujertamalla toiset, koska kaikki osapuolet kärsisivät valtavaa tuhoa. 

Nykyiset sodankäynnin muodot ovat edelleen muuttuneet ja hämärtäneet vielä lisää voittamisen käsitettä. Sotien tavoitteena on nykyisin ennen kaikkea sodanjälkeinen poliittinen ja yhteiskunnallinen tasapaino. Eikä sodassa nähdä enää toista osapuolta yksisilmäisesti vihollisena, joka pitää kukistaa ja nöyryyttää. Voittamisen ja onnistuneen sodan ytimeen on tullut eteenpäin katsominen ja rauhan rakentaminen. 

Koska voittamisen vimma on laajalti ihmiskunnan geeneissä makrotasolta aina mikrotasolle, voittamisen olemusta on itse kunkin hyvä pohtia.  Kannattaa miettiä, miksi haluaa voittaa, mitä haluaa voittaa, miten haluaa voittaa ja millä hinnalla haluaa voittaa? 

Rakentavia vaihtoehtoja selvästi löytyy – yllättäen jo sotiakin tutkimalla.