tervessi Salost
Joskus jotain ilahduttavaakin uutista kriisikunnan aineksia ( aika likellä ollaan) omaavasta Salo -citystä.
Tai no, ilahduttavaa tässä on vain blogini alku. Loppuosassa, jälkipyykissä tarvitaan jo muutakin kuin tahranpoisto- ja valkaisuainetta. Juttu on kotosivuiltani kaapattu, mutta tulkoot nyt tähän esille, kun täällä puheenvuorossa moni muukin on kertonut oman kotokuntansa viimeisistä valtuustopäätöksistä.
Simmottis ja melkke sama miält
Keskiviikko 12.12.2012 klo 9:20
http://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2012/12/12/1310
Kerranki ilahtu ku salkkari lukke!
Vanha valtuusto on kokoontunut. Eilen. http://salo.tjhosting.com/kokous/20121161.HTM
Nyt se saa plussapisteitä. Hyvä, että edes viimeisessä kokouksessaan. Tähän
saakka sitä on joutunut mussuttamaan, että se on kumileimasin.
Salkkarin ( Salon Seudun Sanomat) tietojen mukaan kaupungin lähidemokratian
järjestämisestä päättää jatkossa valtuusto. Ehdotus oli, että hallitus.
http://salo.tjhosting.com/kokous/20121161-9.HTM
Toinen merkittävä asia on, että valtuusto on se, joka päättää koulujen,
terveysasemien ja vanhusten ympärivuotisten ( tarkoittanee ympärivuorokautisten)
paikkojen lakkauttamisesta tai perustamisesta. Ehdotus oli, että
lautakunnat.
Jos nuo olisivat menneet läpi, niin se olisi ollut samaa kuin että Anoppi
sanoisi vastavihityille ( uusi valtuusto) missä nurkassa kaappi seisoo ja mitä
päällensä pukevat!
..
Mitä muuta? Löytyy, löytyy. Samainen salkkari ja totuuksia:
TätäMieltä -palstalla on Edunvalvojan kirjoitus ”Sanat ja todellisuus eivät
kohtaa Salon vanhustenhoidossa” ja toinen Pekka Järvisen kolumni ”Jälkipyykkiä
ja vähän muutakin lingottavaa”. Tähän saan jopa linkin esiin. Tai no, oisko
pare, että laitan koko jutun. Onhan mun lukijoissani niitä, jotka eivät linkkien
avaamisista tykkää.
Jälkipyykkiä ja vähän muutakin lingottavaa
Salon Seudun Sanomat 12.12.2012 04:55:42
Sain kymmenvuotiaana joululahjaksi kirveen. Vielä joulun pyhien aikana
minulle selvisi, että perheen klapien teko oli tuliterän kirveen myötä siirtynyt
minulle, koska invalidi-isän käsitynkä ei kestänyt suomalaista koivua.
Olen pienestä asti oppinut kunnioittamaan työntekoa, osaamista, asiaan
paneutumista ja pyyteetöntä itsensä likoon laittamista. Ehkä jotenkin edellä
olevasta johtuen, olen aina vaaleissa äänestänyt henkilöä – en
puoluetta.
Viime vaalitulosten perusteella Särkisalo on Suomen kokoomusvaltaisin
äänestysalue. Tämä on kuitenkin harhaa, sillä Heikki Liede sai kannatusta yli
puoluerajojen. Me alueen asukkaat äänestimme kykynsä ja sitoutumisensa
näyttänyttä henkilöä, ei puoluetta. Hyvä näin! Tämä on uuden ajan alku. Uskon,
että suurkuntakehitys yleensäkin tulee muuttamaan kunnallispolitiikkaa
lähidemokratian suuntaan – pois puoluepolitiikasta.
Kansa on puhunut ja pulinat pois, olisi nykytilanteesta eräs edesmennyt
valtiomies tokaissut. Vaan kuinkas kävikään? Kahdessa johtopuolueessa, jotka
vaalien alla lupasivat ottaa vastuuta Salosta, on syntynyt hirveä kähinä siitä,
miksi kävi niin kuin kävi. Miksi me aktiivit politiikan tekijät ja osaajat
putosimme valtuustosta? Mehän avaamme kotimme lehdistölle ja sylimme rahvaalle
torisoppatilaisuuksissa.
Tilanteeseen on jämptisti kaksi syytä: 1) sinua ei tunneta tai 2) sinut
tunnetaan. Viimeksi mainittu syy lienee todennäköisin, kun kyseessä on
puolueaktiivi.
Demarien Sjöholm-Nikkanen jäi sadan äänen päähän valtuustopaikasta ja
purki mielipahaansa nettiblogissaan välittömästi vaalien jälkeen. Toisaalla
Tieksmäen tuomari Pekka Salomaa käy Tämän lehden mielipidekirjoituksessaan (SSS
16.11.) ”väärin” valitun ja ”vääriä” mielipiteitä edustavan kokoomuksen
särkisalolaisedustajan kimppuun. Näin politiikan noviisina mutta
parisuhdedramatiikkaa tajuavana minusta tuntuu, että taustalla voi luurata
vaimon vaalimenestys. Kokoomuksen Leena Manner-Salomaa saalisti kuntalaisilta 39
jaa-ääntä, eli noin 1/16 osan Heikin äänistä, eikä tullut valituksi. Muuten
tuomarille tiedoksi, että kukaan valtuustossa ei ole vain itsensä edustaja.
Valtuutetut edustavat äänestäjiään.
Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
kumpikaan ei ole seuraavassa valtuustosta. Mistä tämä kertoo? Onko johdon
tiedoissa, taidoissa tai mahdollisesti yhteiskyvyssä puutteita? Onko
puoluepolitiikka ja äänestyskuri sittenkään se oikea tie kuntakehityksessä? Koen
kansalaisoikeuksiani jotenkin loukatun, kun tulevien edustajien puolesta asioita
huseeravat henkilöt, jotka eivät ole saaneet äänestäjiltä toimintaansa
mandaattia.
n n
Ja lopuksi vakava ihmettely vanhuspalvelusta sosiaalitoimeen Lyytiselle
ja Saarimaalle yhdessä ja erikseen, Junnilalle, proviisorille ja lautakunnalle
yleensä. Uskotteko todella löytäneenne voittoa tavoittelevasta firmasta puolella
hintaa uudet ja ajanmukaiset tilat vanhuksille?
Attendo on eräs markkinajohtaja, joka pyrkii pelaamaan asemaansa hyväksi
käyttäen kilpailijat ulos taktisella alihinnoittelulla. Otetaan esimerkki
tietokonevarusteiden puolelta. Kun ostan uuden monitoimitulostimen, se maksaa 99
euroa. Halpa kuin mikä! Uusi värikasetti tulostimeen maksaa 79 euroa. Kallis
kuin mikä! Tämä liiketoimintamuoto kulkee nimellä koukuttaminen. Oletteko arvon
päättäjät varmoja, ettei teitä koukuteta? Selvittäkääpä tarkoin muissa
kaupungeissa tapahtuneet takaiskut. Ensimmäisiä rasteja voisi löytyä esimerkiksi
Espoosta ja Jyväskylästä.
Täältä reuna-alueelta katsottuna näyttäisi myös siltä, että Viitanlaakso
on varsin etäällä Salon keskustasta. Ovatko keskustan asukkaat mieltäneet, että
Pahkavuoreen voi kävellä mutta Viitanlaakson visiitille tarvitaan pyörä, mopo
tai auto? Siis – jos halutaan pitää yhteyttä omiin ikääntyneisiin sukulaisiin
tai ystäviin. Voidaan myös kysyä: Onko vanha vaivaistalokulttuuri palaamassa,
koska pois silmistä on helposti myös pois mielestä?
n Kirjoittaja on Särkisalossa asuva tekniikan tohtori.
http://www.sss.fi/mielipiteet/kolumni/425834.html
Pekka Järvinen pudottelee semmosia, että ”kui minust nyy tunttu silt”, että
omat mussutukseni esim. vanhusten palveluista ovat olleet ihan kilttiä
tekstiä.
Kiitos Järviselle. Samaa mieltä olen, paitsi en tästä: Se, että Salomaata
harmittaisi vaimon vaalimenestys, sitä en hetikohta usko. Eiköhän Leena
ole alusta saakka ollut hyvinkin tietoinen siitä, että kiskolaiset äänet menevät
Juha Punnalle ja Ulla Huittiselle.
Mikon linkkeihin kannattaa myös kurkata:
http://kirjoituksiasalosta.puheenvuoro.uusisuomi.f…
http://kirjoituksiasalosta.puheenvuoro.uusisuomi.f…
ja Raimon:
http://www.raimohonkanen.net/2012/12/10/eiko-kukaa…
Ilmoita asiaton viesti
Tätä päätöstä
Toinen merkittävä asia on, että valtuusto on se, joka päättää koulujen, terveysasemien ja vanhusten ympärivuotisten ( tarkoittanee ympärivuorokautisten) paikkojen lakkauttamisesta tai perustamisesta. Ehdotus oli, että lautakunnat.
meinataan vielä kampittaa niin paljon kun vaan keretään:
http://www.sss.fi/keskustelut/index.html?forumid=7…
http://www.sss.fi/keskustelut/index.html?forumid=7…
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt kertaalleen vielä nuo Pahkavuoren ryhmäkodin paperit lukaiset ihan ajatuksella läpi, niin huomaat varmaan että ei tässä lakkauteta mitään vanhaa yksikköä tai perusteta uutta. Nykyinen toiminta vaan muuttaa uusiin tiloihin.
Kannattaa myös lukea http://www.anteroleppanen.fi/blogi/
Ilmoita asiaton viesti
Attendon kanssa tuli takapakkia
http://www.sss.fi/uutiset/431663.html?forumid=7&to…
Kotosivuillani
http://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2012/12/28/…
joku kysyy: ”Määrääkö sotessa puheenjohtajisto?!”
Ilmoita asiaton viesti