infonpätkä kuntaliitosten perään kuolaaville

Olipa kerran. Niin sadut alkavat. Olipa kerran -juttu tässäkin:

Salon Seudun Sanomat 4.1.2013 04:55:34

Kolme vuotta sitten olin tavattoman iloinen. Kemiönsaaren kolme kuntaa olivat päättäneet vapaaehtoisesti liittyä yhteen. Kemiönsaarihan oli jo ennestään valmis kokonaisuus, jolla oli yhteinen terveydenhoito- ja kouluverkko.

Koskaan en kuvitellut, että päättäjät olisivat niin töykeitä, että he alkaisivat suosia Kemiötä Taalintehtaan kustannuksella. Meillähän on yhtä paljon asukkaita saaren molemmissa keskuksissa. Kaipa he turvaisivat palvelut myös Hiittisten saariston tuhansille kesävieraille.

Näin ei tapahtunut. Kemiönsaaren sisäinen demokratia tipahti samalle tasolle, jolla se oli Axel Oxenstiernan vapaaherrakunnassa 1600-luvulla. Päätöksiä alettiin tehdä jossakin, niin, kukaan ei tiennyt missä. Valtaan astui suomalaisessa päätöksenteossa tuttu herra On Sovittu.

Me emme asu Ruotsissa, missä julkinen keskustelu on suotavaa ja suorastaan pakollista. Me asumme Suomessa, missä päätökset tekee upseeristo ja miehistö juoksee ja kiroilee. Tämä pätee politiikan joka tasolla.

Koko kolumni löytyy täältä.

Kannattaa ainakin niiden lukea, jotka kuntaliitosten perään kuolaavat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu