Linnuilla on luksusta! Entäs vanhukset?

Tämän päivän Salon Seudun Sanomia lukeva on vaarassa vetää aamukaffeensa väärään kurkkuun. Purevasti paikallista otsakkeen alla keikkuu juttu linnuista. Rastasperheestä. Semmonen on parkkeerannut Salon pääterveysaseman parvekkeelle ja piristää nyt teekoolaisten arkea. Ainakin hoitajien. 

No, ei siinä mitään. Piristys se on pienikin piristys. Ja ihan ilmainenkin vielä, muttamutta! 

Hoitajat hehkuttavat, että  linnuilla on luksusoltavat. Ehkä, mutta kuis mahtaa olla terveyskeskuksessa 24 -tuntisesti asustavien ihmisten. Millaiset oltavat heillä on? Onko vuodeosastolle sijoitetulla vanhuksellakin luksusta? Millainen päivä on IkäIhmisellä, joka odottaa ja odottaa ja odottaa itselleen jotain muuta hoitopaikkaa kuin teekoon ykstoikkoinen, hämärä, resuisen ja kolkon näköinen huone!

Sitä sietäisi myös päättäjien miettiä, mutku EI.

Se millaisin päätöksin esimerkiksi salolaisten vanhusten hoitopaikoissa edetään (lakkautus-lakkautus) kertoo siitä, että yhdelläkään päättäjällä ei ilmeisesti ole lähiomaista tai edes ystävää, joka olisi tällä hetkellä terveyskeskuksen vuodeosaston PanttiVankina, sillä vanki hän on, ei potilas eikä asukas, eikä luksusta näy missään.

Tänään astuu voimaan laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista, eli ns. vanhuspalvelulaki. 

Nyt, vihdoin ja viimein pitäisi tulla säpinää, kohennusta, parannusta iäkkään väestön hyvinvointiin, terveyttä ja toimintakykyä edistävään toimintaan.

Lain laatijat uskovat, että hyvää pukkaa! Luksusta tuloo!

Minä en usko! Eivät sitä näy uskovan Iltalehden lukijatkaan: 

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013062817204956_uu.shtml

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu