Rokote Alzheimerin tautiin
Meillä osataan: Turun yliopistossa Alzheimerin taudin kliininen tutkimus on tämän uutisen mukaan maailman huippua. Nyt on jo rokotekin keksitty ja potilastutkimus aloitettu.
Potilastutukimukseen osallistuu kaksi ryhmää. Toisella ryhmällä on lievä, toisella keskivaikea Alzheimerin tauti. Rokotteen on tarkoitus tähdätä aivoihin kertyvään haitalliseen valkuaisaineeseen.
Me kaikki, jotka tunnemme vaikkapa vain yhden alzheimerikon, hihkaisemme ilosta: nyt puhalletaan pipi pois. Mielellämme me myös onnittelemme rokotteen keksijöitä.
En halua olla ilonpilaaja, enkä ainakaan Alzheimerin taudin parantamisessa, sillä onhan siihen tarvetta. On vaan pikku pakko kysyä ja ihmetelläkin, että mistä moinen haitallinen valkuaisaine aivoihin oikein kertyy.
Mikä siihen on syy, sillä eihän sitä kaikille kerry eikä se kaikkia vaivaa?
Onko syömisessä, juomisessamme joku juttu, joka saattaisi olla taudin takana? Minä uskon, että on.
Seuraan Antti Heikkilän ajatuksia ja tykkään, että on niissä ajattelemisen aihetta. Ja paljon. Vai mitäs sanot tästä:
”Alzheimer ei ole tipahtanut ulkoavaruudesta, vaan se on jotain, mikä johtuu siitä, että teemme jotain perusteellisesti väärin. Mielestäni kaikki nämä nykyajan sairaudet johtuvat vääristä ruokavaliosuosituksista. Sillä, onhan erikoista, että ihmiset sairastuvat tauteihin, joita ennen tuskin oli olemassa. Eikö näiden kaiken maailman professoreiden olisi pitänyt tuoda meille parempi ja terveempi elämä? Onko meitä huijattu perusteellisesti?”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/milloin-alzh…
Ilmoita asiaton viesti
Alzheimeria ei ollut tässä laajuudessa aiemmin, koska ihmiset elivät lyhyemmän elämän. Alzheimeriin sairastumisen todennäköisyys kasvaa iän mukana koko ajan.
Uusi rokote ei ole vielä valmis myyntiin vaan vasta tutkimuksen alla, joten hurrataan sitten kun se on valmis.
Ilmoita asiaton viesti
Meikäläinen meni vanhainkodin johtajan tehtäviin vuonna 1967.
Iäkkäitä ihmisiä oli koko sen ajan, kun minä töissäni olin (41,5 v), siis yli 80 ja 90 -vuotiaita, mutta eivät he välttämättä muuta olleet kuin ”pikkumuistamattomia”.
Ensimmäinen alzheimerikko ilmestyi taloon vasta 90 -luvulla.
Taudin kuva ja eteneminen oli ihan jotain muuta kuin pikku dementikon!
Ilmoita asiaton viesti
Aikajana (41,5) on tuonut uusia tauteja uusille ikäluokille, se voidaan kai todeta yhdessä.
A,zheimer ja Lewyn kappaletauti on nyt yleistä, mutta kun olin lapsi ei kukaan kuolevainen kuollut noihin tauteihin, mutta nyt on suku täynnä taudin omaavia. Ei se voi aivan perinnöllisyystekijällä olla selitettävissä, koska he ovat sukunsa ensimmäiset.
Ennen oli kihti, peräpukamat ja luuvalo. Nyt on kaikki hienompaa ja monimutkaisempaa.
Ilmoita asiaton viesti
Lewyn kappale -tauti on rankka tauti sekin kenen kohdalle vaan osuu.
http://www.parkinsonsaatio.fi/parkinsonin-tauti/ar…
Ilmoita asiaton viesti
Niin, eli isällä Lewyn kappale-tauti ja äidillä Alzheimer, revi siitä huumoria jouluksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei irtoa. Ei huumoria. Omaiselle moinen tilanne on vallan kauhia! Plus, että tilanteesta huolestuu myös itse. Joutuu kelaamaan, että samako on kohtalo.
Ilmoita asiaton viesti
Äidilläni on Alzheimer edennyt vaikeaksi ja hän on nyt ollut hoitokodissa vuoden, joten tiedossa on ihan omakohtaisesti tämän ikävän sairauden seuraukset.
En tiedä kuinka hyvin Alzheimer on aiemmin tunnistettu. Alzheimerikkoja on varmasti ollut ennenkin, eivät he mistään putkahtaneet 90 luvulla.
Ilman nykyaikaista lääkitystä olisi äitini jo menehtynyt.
Ilmoita asiaton viesti
M.H,>Iäkkäitä ihmisiä oli koko sen ajan…..
oooooooo
Tuo on uskottavaa, vanhoja ihmisiä on ollut aina. Lapsikuolleisuus on saatu romahtamaan, se vaikuttaa keskiarvoon suuresti.
Lisäksi elinajan pituutta mitataan eri tavoin. Ennen puhuttiin keskimääräisestä eliniästä, nyt elinajanodotteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Ari tuolla ylempänä toteaa, että nyt kaikki on hienompaa ja monimutkaisempaa.
Niin on!
Esim. sana elinajanodote on semmonen ”tiptap”, että mites sen käännät esim. yksittäisenä sanana ulkomaan kielelle.
Et millään.
Joudut sepittämään melkein kokonaisen lauseen siitä mitä tuo sana tarkoittaa.
Ja sit tämä: vanhoja ihmisiä on ollut aina.
On on!
Välillä annetaan ymmärtää, että esim. 60 -luvulla kuoltiin varhain, ts. 80 ja yli 90 -vuotiaat olivat harvinaisuus.
Ei ole ainakaan siinä paikassa ollut, johon minä menin töihin.
Silloisen työmaani asukastiedoissa (alkaen vuodesta 1938) on ollut hoidossa todella iäkkäitä yllättävän paljon.
Lääkitys (mitä sitä nyt oli muutakin kuin hota -pulveria) ja syömätavat (peruna ja läskisoosi) ovat taatusti olleet aivan toiset mitä on nyt!
Ei silloin nykymittakaavassa muistamattomiin ihmisiin törmännyt!
En minä ainakaan!
Ilmoita asiaton viesti
Ihminen on sitä mitä hän syö, joten kaikki vaikuttavat, niin ruokavalio, lisäaineet kuin lääkkeetkin, joilla tyypillisesti on myös haittavaikutuksensa. Myös ympäristötekijöillä on suuri merkitys.
Kokemukseni mukaan erilaiset muistisairaudet ovat kuitenkin myös periytyviä. Kunhan taudin aiheuttava mitokondrio löydetään, voidaan rokotukset kohdentaa riskiryhmälle. Rokotuskaan tuskin parantaa jo pitkälle edennyttä sairautta.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kun on joulukinkun aika (oman paistokseni nostin äsken uunista), niin kuis moni huomaa, jotta seuraavana päivänä niveliä kolottaa. Eivät kaikki, mutta minä kyl huomaan. Meikäläiselle ei sianliha sovi. Jo parista palasta suuttuvat ensin pikkurillin nivelet, sitten jos syömistä jatkan, ne muut sormet ja ranteita jomottaa sen verran, että suosiolla lopetan possuhyvän syömisen. Muut perheenjäsenet (paitsi ei tytär) syövät sitten minunkin edestäni. Heitä ei kolota eikä jomota..
Ilmoita asiaton viesti
Periytyy tai ei. Tässä yks selvitys:
http://www.muisti.com/download.php?file=/tietopank…
Ilmoita asiaton viesti
Eri tietolähteiden mukaan 5 – 10 % alzheimertapauksista on perinnöllistä laatua. Lisäksi on muita muistisairauksia.
Jos rokotteella voidaan ennaltaehkäistä sairaus, on osattava tunnistaa riskiryhmä ja kohdennettava rokotukset, sillä tuskin koko kansakuntaa kannattaa/voi rokottaa ilman sivu- tai haittavaikutuksia?
Koko juttu rokotteesta on uutisoitu hiukan hassusti, sillä ennaltaehkäisy vaatii alttiuden tunnistamista jo ennen sairastumista, joten mitä todennäköisimmin mitokondrion tasolla liikutaan ja sen tutkiminen se vasta maksaa oli rokote sitten halpa tai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Rokote on mitä on.
Aika näyttää auttaako/helpottaako se sairastuneen olotilaa vai ei.
Täydelliseen parannukseen en oikein jaksa uskoa tai no, ei saisis olla epäileväinen. Onhan meillä polioonkin rohto!
Mutta syöminen. Kyllä minä Antti Heikkilän ajatuksiin tosi paljon päätäni kallistan!
Ilmoita asiaton viesti
Niin Marjatta, elämä on sairaus, johon on olemassa yksi varma hoitomuoto. Millaisissa olosuhteissa ja ympäristössä sitten siihen hoidon lopputulokseen päädymme, se on ihmisoikeuksia, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja inhimillisyyttä ylistävän yhteiskuntamme demokraattisesti valittujen päättäjien ja virkamiesten käsissä.
Tutkimusta tehdään niissä rajoissa, jotka rahoitus sallii ja mihin koulutuksen resurssit riittävät. Onneksi peliin osallistuu myös onnetar eli jos sattuu löytymään Suomesta joku uusi Leena Peltonen-Palotie tai vastaavaa, voimme ratkaista sellaisiakin uusia ongelmia, joita emme välttämättä tienneet olevan olemassakaan.
Antti Heikkilästä uskaltaa sanoa Jorma Uotista lainaten: Ei huano ollenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos muistisairaiden määrä aina vaan kasvaa niin oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja inhimillisyys ovat koetuksella ainakin Salo -cityssä, jossa kaupunginhallituksen tuloskorttiin laitospalveluiden osalta on asetettu tavoitteeksi, että se on alle maan keskiarvon!!!
Onkohan muissa maamme kaupungeissa sama linjaus?
Nii. Että mihis sijoitat yksinäisen muistisairaan, joka ei kotona enää pärjää.
Meidän kaupungissa tautiin tehoava alzheimer -rokote olis tosi kova juttu. Elämä helpottuisi monella omaisellakin.
Ilmoita asiaton viesti