Presidentille plussapisteitä ja uutta mietittävää

Tästä plussapisteitä presidentille: 

”Mukanamme kulkee koko ajan muistoja poismenneistä läheisistämme. Muistot tuntuvat lohdullisilta erityisesti silloin, jos läheinen on kuollut levollisena, ilman tarpeetonta kärsimystä, ja siihen valmistautuneena. Niin moni oman taipaleensakin varmasti toivoisi päättyvän.”

Presidentti Niinistö: Saattohoidossa kehittämisen varaa

STT 2.2.2014 01:29:42

Presidentti Sauli Niinistön mielestä suomalaisessa saattohoidossa on kehittämisen varaa. Niinistön mukaan parannettavaa on erityisesti siinä, että kuolevan potilaan oireita ja tuskaa lievittävää hoitoa olisi saatavilla entistä paremmin ympäri maata.

– Mukanamme kulkee koko ajan muistoja poismenneistä läheisistämme. Muistot tuntuvat lohdullisilta erityisesti silloin, jos läheinen on kuollut levollisena, ilman tarpeetonta kärsimystä, ja siihen valmistautuneena. Niin moni oman taipaleensakin varmasti toivoisi päättyvän, Niinistö sanoo.

Niinistö kommentoi saattohoitoa puheessaan, jonka myötä hän avasi kirkon yhteisvastuukeräyksen. Keräyksen tuottoja käytetään tänä vuonna suomalaisen saattohoidon hyväksi. Toinen avustuskohde on Kirkon ulkomaanavun ihmisoikeustyö Guatemalassa.

http://www.sss.fi/uutiset/590481.html

 

Saisi arvoisa presidenttimme vähän vanhustenhoitoonkin puuttua!

Voisi miettiä, tykönänsä selvittää ja pohtia mm. sitä, millaista ikäihmisen kotona yksin asuminen, siinä just ja just kiikunkaakun pärjääminen mahtaa olla. Miten se sujuu sellaiselta, joka ihan oikeasti tarvitsisi 24 -tuntisesti avun ja auttajan, mutta ei sitä saa. 

Ja miksei muka saisi? Sitä apua?

Koko ajanhan tässä maassa hehkutetaan, että kotihoito on kaiken aa ja oo. Ei siis pitäisi olla mitään hätää, ei heitteille jättöä, ei mitään murhetta yhdenkään apua tarvitsevan ikäihmisen kohdalla.

Ei. Mutta kuitenkin on! 

Milläs ostat apua ja palveluksia, jos ei ole rahaa. Jos ei muuta ole kuin kansaneläke! Kotiin ostettavia palveluita ei ihan pikkurahalla enää saa. Ja jos vaikka olisi rahaakin, niin mistä se kylillä tuvasta tupaan autolla ajeleva työntekijäjoukko tempaistaan. Filippiineiltä vai?

En usko, että missään kunnassa kotihoidosta tulee sellaista miksi se mainostettu on! Ei siinä auta edes tämän  hallituksen vankka tavoite kutistaa kunnat kuntaliitosten kautta ”vahvoiksi peruskunniksi”.  

Nii. Että noita voisis presidenttikin hetken aikaa ihmetellä! Rva peruspalveluministerilläkin kun on nyt just ihan muuta murhetta kuin vanhustenhoito. Hänen tarttee selvittää alkoholiasiaa, kun pääministeri Kataisen hallitusohjelmassa on niin päätetty. 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu