Valtakunnassa kaikki hyvin
"Kataisen hallitus tavoitteli hallitusohjelmallaan 250 uutta esitystä. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin eduskunnan viime syyskauden alkaessa Stubbin hallituksella oli urakasta kesken vielä yli puolet. Tässä joukossa olivat hallituksen asettamat kärkihankkeet. Asioita on siirretty ja pyöritetty käytettävissä olevan ajan takarajoille. Johtamista ei voi syyttää liiasta jämäkkyydestä. Nyt aika on loppumassa. Eduskunta jää vaalilomalle 13. maaliskuuta."
Edelläoleva on entisen maaherran tekstiä. Eläkkeellä oleva Rauno Saari on aikaisemminkin hallituksen tekemisiä ihmetellyt, mm. heinäkuussa 2014 näin: "Ei maailma tähän sekoiluun kaadu. Viitisenkymmentä vuotta sitten meillä oli lähes 550 kuntaa, viime vuonna 320 ja ensi vuoden alusta tapahtuu kolme liitosta, mukana Liedon ja Tarvasjoen liitos. Mutta kuntarakenteen kokonaisuudistusta ei saada aikaan, ei vaikka selvityksiä ja erillisselvityksiä ja monen kaltaisia kiviä asetellaan parhaillaankin polkujen reunoille. Aika loppuu myös Aleksander Stubbin hallitukselta. Rokan sanoin ”tää sota” on hävitty. Lopussa lienevät hallituksen halutkin."
En ole maaherra, enkä -herratar, mutta kyllä tässä ihan tavallisen kansalaisen oikeudella on minullakin ollut mahdollisuus mussuttaa (lue: sanoa sanottavani) siitä missä mennään.
Ei kovin hyvin pyyhi omassa kotokaupungissakaan, tässä kuntaliitos-Salo -cityssä (1.1.2009-). Maaliskuussa 2012 kirjasin tänne puheenvuoro -palstalle näin: "Salon kaupungissa moka on ollut se, että järjestämissopimus on ollut aivan liian löyhä ja kaks: valta on annettu toimialajohtajille. Kokonaisuuden hahmotus ja kustannustietous ( miten mikäkin palvelu edullisesti ja laadukkaasti järjestetään ja hoidetaan) on ollut hukassa kuntaliitoksen alusta saakka."
Nyt on kevät 2015. Samat ovat sanat ja sanomiseni edelleen. Emme ole malliesimerkkikunta, emme ainakaan kuntaliitosten toteuttamissaralla.
Viime vuodet on pyöritty ja häärätty, tohkattu ja tuskailtu sopeuttamis- ja selvitytymis– mitä nyt ovatkaan ohjelmien teossa, eikä loppua näy.
Apuakin on pyydetty. Minä en ulkopuolisten konsulttien palkkaamisesta tykkää, mutta tästä viimeisimmästä, jota avuksi pyydettiin olisin tykännyt.
Fiksu mies sanoi kiitos ei. Arno Miettinen ei lähde avuksi Salon sopeutusohjelman teossa
Näin meillä! Mites teillä?
Menevätkö kuntanne perustehtävät ja kuntanne valtuustotasolla määritellyt arvot joka tavalla yks yhteen? Taloutenne on hyvässä kunnossa ja toimintakate vilkuttaa plussaa?
Teillä päin, teidän kunnassa on rahaa ja aikaakin, on vaikka mihin. Eikun vaalilomalle nyt vaan! Valtakunnassa kaikki hyvin.
Jenkkilässä ehkä sanottaisiin ”snafu”.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Siis näin: ’Situation normal: all fucked up’
Ilmoita asiaton viesti
Suomeksi: Elämä on, hallitus perseestä!
Ilmoita asiaton viesti
Aika hyvä suomennos ;-).
Terv. KK
Ilmoita asiaton viesti
Ja ehkä pientä peiliin katsomisen paikkaa hallitussakille. Tai no, kyllähän he itsekin tietävät mitä on tullut tehdyksi ja mitä aikaan saaduksi!
Ilmoita asiaton viesti
Meillä päin yks valtuutetuistamme sanoo saman, mutta laittaa halituksen tilalle sanan Salo.
Ilmoita asiaton viesti
Uunituore osukauppa -info:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/c…
Ilmoita asiaton viesti
VoiVoi, kun se menis kuntapuolellakin näin, siis näin kuin mitä kaupassa:
”Toiminnan tehostaminen loi tilaa hintojen alentamiselle.”
Kuntapuolella toiminnan tehostaminen tuntuu olevan sitä, että lakkautetaan palveluja. Ja kun kysyy, onko saatu säästöjä, niin eipä noita ihmeemmin ääneen ole hehkutettu. Ei ainakaan meillä!
Ilmoita asiaton viesti
”Arno Miettinen oli 1990-luvun alussa Salon kaupunginsihteeri.”
Minulla on sellainen muistikuva, että Miettinen oli Salon kaupungilla jo 80-luvun alussa. Kansakunnan muisti on lyhyt, mutta sen, että muistan Miettisen jo niiltä ajoilta, täytyy merkitä, että hän oli jo silloin merkittävä ja arvostettu dirikka. Itse puuhastelin kaupungin palveluksessa muutaman kuukauden vuonna 1981 (ennen kun pääsin oikeisiin töihin).
Se, että Miettinen kieltäytyi voi merkitä vain kahta asiaa, a) asiat ovat todella huonolla tolalla ja b) Miettinen on fiksu mies.
Ilmoita asiaton viesti
Arno oli cityssä 1976-1995.
Kirjoitat, jotta kieltäytyminen merkkaa kahta asiaa: a ja b.
Samat tunnot minä allekirjoitan!
Ilmoita asiaton viesti
Kaksi asia yksi ja sama.
Salon vaikeudet ovat suuremmat kuin moni haluaa ymmärtää. Mutta Salon tilalle voi laittaa melkeinpä minkä tahansa Suomen kaupungin ja tulos on yksi ja sama.
Ilmoita asiaton viesti
No ei varmaan muillakaan niin ”kauhian hyvin pyyhi”, mutta kyllä meitin cityssä päätöksenteko on ollut aivan liian lyhytjänteistä ja poukkoilevaa. Ja se on surullista, välillä masentavaakin, että luottamushenkilöiltä tiukataan ideoita mitä tarttis tehdä. Että selviydytään. Jos ja kun luottamushenkilö jotain esittää (valtuustoaloitteet olkoot yks esimerkki) niin kyllä se pientä on, mikä läpi menee.
Vaikutusten arviointi on myös yks juttu, joka pitäisi olla jatkuvaa. Kun jossain toiminnossa ei menekään sillai, kun on päätetty ja ajateltu, niin kyllä ao. virkamiehen tarttis hetikohta hihkaista päättäjiin päin, että nyt seis, nyt pitää miettiä uudelleen mitä tehdään!
Ilmoita asiaton viesti
”Kun jossain toiminnossa ei menekään sillai, kun on päätetty ja ajateltu, niin kyllä ao. virkamiehen tarttis hetikohta hihkaista päättäjiin päin, että nyt seis, nyt pitää miettiä uudelleen mitä tehdään!”
Hih, sorry naurahdus, mutta minullakin pienellä kunnan veronmaksajalla olisi tähän heti esimerkkejä liuta – ei nyt vaan julkisesti viitsi retostella, mutta kai sekin aika tulee kunhan ”vaalit on ensin käyty” 😉
Ilmoita asiaton viesti
Saa hihittää. Ja taidetaan vähän jo noita esimerkkejäkin tietää. Mut me naiset ei kerrot ääneen. Ei vielä..
Ilmoita asiaton viesti
Sehän tässä juuri huolestuttaakin, että eduskuntaan nyt aikovat seilaavat jälleen kohti vaaleja sammutetuin lyhdyin. Kansan muisti on tunnetusti todella lyhyt. Ennen puhuttiin, että äänestäjän muisti riitti kolmen kuukauden päähän, mutta saattaa nyt olla, että poliittinen muisti on vielä nuoren polven myötä entisestään lyhentynyt..
Itse olen aina katsonut koko vaalikautta ja peilaten sitä ennenkin olevaa aikaan. Varsinkin erityisesti nyt, kun nämä samat ongelmat olivat paljolti olemassa jo edellisten 2011 eduskuntavaalien aikaan. Ratkaisematta ne ovat edelleen. Mutta mitättömyyksistä taas keskustellaan edelleen ja vastuuta pakoillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja kun tulee jotain väärää laukaistuksi, niin infotaan, jotta ei se nyt noin ollutkaan! Vai mites se menikään se viimeisin kalja -info? Että saako sitä ja jos saa niin mistä?
(Mää kyl tykkäisin, että Rismasta ja Cittarista saisis vaik viiniä)
Ilmoita asiaton viesti
Kataisen-Wallinin hallitus teki tärkeimmät päätöksensä heti hallituskauden alkajaisiksi.
– Suomen itsenäisyyden lopettaminen perustuslakimuutoksen vahvistuksella, Suomi on Euroopan unionin jäsen.
– Kreikkalainojen rahoitus saksalaisille ja ranskalaisille liikepamkeille
– Pakkoruotsituksen aikaistaminen
– Dragsvikin säilyttäminen vastoin puolustusvoimien tahtoa.
Kaikki muu, kuten maan talous, kuntamuutokset, sote, demokratia, ihmisoikeudet, jne. oli jo alkujaan toisarvoista.
Ilmoita asiaton viesti
Mitäs meinaat tulevaisuudesta?
Saammeko uudelta hallitukselta hyvän ohjelman?
Sellaisen maalaisjärkisen ja realistisen?
Minä vähän pahaa pelkään, että emme saa.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä Kärsämäellä menee todella hyvin,vaikka konsernivelka on yli 7000€/asukas.Kuitenkin keskustan ja kokoomuksen,sekä loikkareiden päätöksellä
Saatiin koko sote ulkoistettua 7:si vuodeksi Attendolle,niin talouskin saadaan kuulemani mukaan kuntoon.
Lisäksi yksityistetään siivous ja ruokahuolto,mutta kunnanjohtajaa ei ulkoisteta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos.
Kuntanne kotisivuille kurkkasin.
Olette: ONNELLISEN ASUMISEN JA INNOSTAVAN YRITTÄMISEN KUNTA.
Taidatte olla myös onnellisen omapäinen. http://www.karsamaki.fi/dynasty/kokous/2014392-11.HTM
Kotisivuistakin on pakko antaa plussapisteitä:
http://www.karsamaki.fi/node/19
Meidän http://www.salo.fi/
on vähän, miten nyt sanoisi, jotta ei pahasti sanoisi. Meidän on pikkusen sählänen. Tietojen ajantasaisuuskin on silloin tällöin koetuksella!
Ilmoita asiaton viesti
Kulissit ovat kauniit,väki pakenee samoinkuin vähäiset yrittäjätkin kunnasta,mutta kotisuvut on kyllä hyvät.
Näyttää tosin siltä ettei tuo ponsi enään takaa määrärahojen riittävyytä,koska oikaisuvaatimuksia on tulossa.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö Kärsämäkeä ole mihinkään yritetty viel naittaa, ts. eikö teille ole esitetty/ehdotettu/vaadittu kuntaliitosta naapurien kanssa?
Vai oliko tuo Attendo -päätös sitä, että ainakin 7 vuotta plus optiot pitävät teidät oman tienne kulkijoina, eikä kukaan ulkopuolinen pääse/halua teistä edes kiinnostua?
Ilmoita asiaton viesti
Kävimme kuntaliitosneuvotteluja Haapajärven,Pyhäjärven,Reisjärven ja Kärsämäen kuntien kesken,olisimme saaneet häälahjaksi 10 milj.eroa, ei kelvannut meille ja nyt kaavitaan jo laarinpohjia Reporahoista lähiaikoina,kun liikekeskus rysähtää kesällä kunnan omistukseen.
Isien lahjoitusperintö tulee syödyksi.
Ilmoita asiaton viesti
Komea koulu teillä ainakin näyttää olevan.
Mutta komee on tämäkin info:
http://terveys.karsamaki.fi/
Kärsämäkisille räätälöityä lähipalvelua
Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalveluiden perusta on korkealaatuinen ja nopea palvelu, joka vastaa parhaiten kärsämäkisten tarpeisiin ja tuo turvaa kaikille asukkaille. Kärsämäen asukkaille tämä on lupaus hyvästä hoidosta, tavoitettavuudesta, hoitoon pääsystä ja ammattitaitoisesta huolenpidosta.
Ilmoita asiaton viesti
Ammattitaito on esiintynyt reseptien repimisinä ja vastaanotolle pääsyn hidastumisena skä lisääntyvinä kanteluina aluehallintovirastolle,joten työllistävää vaikutusta on saatu aikaisekseen,tosin asiakkailta on tullut positiivistäkin palautetta,tai ainakin tuotu vahvasti esille.
Ilmoita asiaton viesti
Ohoh!
Vastaanotolle pääsy hidastunut?
Nyt jo?
Ilmoita asiaton viesti
Ei oikeutta maassa saa,
jos ei sitä itse hanki…
Ilmoita asiaton viesti
Jaa. No saako sittenkään?
Ilmoita asiaton viesti
Saa, pitää vain hankkia oikeutta tarpeeksi tylysti, minusta siihen ei ollut, joten luovutin.
Ilmoita asiaton viesti
”Kataisen hallitus tavoitteli hallitusohjelmallaan 250 uutta esitystä.”
Tuossahan se koko ongelman ydin onkin. Määrä voittaa laadun. Olisi tavoitellut vaikka yhtä hyvää esitystä. Ja kymmenen huonon esityksen tekemättä jättämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka kuuseen kurkottaa, hän kaljakoppaan kapsahtaa…
Ilmoita asiaton viesti
Kuusen osalta rankkitynnyri olisi ehkä sopivampi tai ainakin perinteisempi mutta ymmärrän vihjeen…
Ilmoita asiaton viesti
Sillai on tainnut käydä!
Tuo oli Arille!
Ilmoita asiaton viesti
No mitäs meinaat Juho? Millainen on seuraava hallitusohjelma? Kumpaa tulee määrää vai laatua?
Ilmoita asiaton viesti
Minä vastaan vaikka en ole Juho, vaikka olenkin Juho henkisesti.
Hallitusohjelmat ovat jo kirjoitettu, ne vain muokataan vaalien jälkeen puolueiden toimesta niin, että virkamiehen käsiala hämärtyy.
Ilmoita asiaton viesti
Juuh ja syvä huokaus!
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi, että vastaus viipyi.
Vaikea sanoa. Sipilä on kuitenkin sen verran paljon puhunut sekä hallituksen koon että hallitusohjelman tiivistämisestä, että ainakin hänellä olisi paineet tehdä vähemmän määrää.
Mutta saisiko sitten vastaavasti jäljelle jäävästä osasta enemmän laatua, en uskalla sanoa.
Kuten olemme huomanneet, on Keskustassakin edelleen aika paljon sitä ajatusta, että omatkin virheet ovat muiden syy. Kuitenkn se virheiden korjaaminen on tärkeämpää kuin syyllisten etsiminen. Ja mitä aiemmassa vaiheessa ne virheet huomataan, sen halvemmaksi se korjaaminen tulee.
Väittäsin, että suurin osa kansanedustajistakaan ei ymmärrä edes kymmenettä osaa niistä asioista ja niiden taustaperusteista, mistä ovat päättämässä. Jolloin luottamustehtävässä todellakin se luottaminen on luottamista jonkin ulkopuolisen kertomaan ja vähemmän toimimista edustamiensa luotettuna.
Jos sitten yritettäisiin vähän vähemmän määrää niin ehkä olisi aikaa perehtyä enemmän ja saada laadullisesti parempaa jälkeä.
Kaipasihan tuo Alpo Rusikin tuossa vieressä puolueilta vastuuta, että eri tehtäviin pyrittäisiin valitsemaan tehtävän osaavia henkilöitä eikä aina niitä poliittisesti sopivimpia.
Mutta joo, ei seuraavaan hallitukseenkaan menijöitä paljon käy kateeksi. Tuskin edelleenkään on juuri kiitosta tarjolla. Teillä Salossahan on kokemusta siitä, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja uuden hyvän löytäminen on pitkä savotta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Eikä haittaa, vaikka vähän myöhässä tuleekin.
Ilmoita asiaton viesti
Salossa opetellaan/joudutaan opettelemaan kantapään kautta. Monenlaista!
http://www.sss.fi/uutiset/733402.html
http://www.sss.fi/uutiset/731490.html
Ilmoita asiaton viesti
Tästä olen täysin samaa mieltä:
”Kuitenkn se virheiden korjaaminen on tärkeämpää kuin syyllisten etsiminen. Ja mitä aiemmassa vaiheessa ne virheet huomataan, sen halvemmaksi se korjaaminen tulee.”
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä olen myös tästä:
”Väittäsin, että suurin osa kansanedustajistakaan ei ymmärrä edes kymmenettä osaa niistä asioista ja niiden taustaperusteista, mistä ovat päättämässä. Jolloin luottamustehtävässä todellakin se luottaminen on luottamista jonkin ulkopuolisen kertomaan ja vähemmän toimimista edustamiensa luotettuna.”
Eivät välttämättä edes lue kaikkea! Tuskin ehtisivätkään?
Ja kaiken jatkoksi voisi laittaa tätä blogiani
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…, jossa kritisoin asioitten esittelyä ja taustoitusta. Siinä olis tarkistamisen varaa! Että edes osaisivat päättää oikein perustein.
Oli vissiin niin kriittistä tekstiä, ja kun viel on kyseessä Sote, niin kukaan ei uskalla edes kommentoida. Jospa sentäs lukevat!
Ilmoita asiaton viesti