Hei, meitä pimitetään
Tähän samaan uutiseen
"Kangasalan kunnanjohtaja Oskari Auvinen kertoo Uudelle Suomelle, että Pirkanmaan kehyskunnat yllättyivät kuullessaan, ettei sote-rahoitusmallin valmistelusta ole olemassa julkisia asiakirjoja."
törmäsin uusimmassa Kuntalehdessä
Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Nokia, Orivesi, Vesilahti ja Ylöjärvi olivat siis pyytäneet ministeriöltä sote-uudistuksen rahoitusmalliin perusteita, mutta olivat saaneet vastaukseksi, että laskelman perusteita ja valmisteluaineistoa ei voida toimittaa, koska po. materiaali on tehty ainoastaan virkamiesten omaan käyttöön.
Pirkanmaan kuntia Sosiaali- ja terveysministeriön vastaus ei miellyttänyt, joten kunnat jättävät päätöksestä valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Mitäpä tuohon muuta kuin että hyvä on.
Hyvä on, että valittavat.
Jos sote -uudistuksen rahoitus tulee koskettamaan yli kolmea miljoonaa suomalaista ja valtiovarainministeriön tekemä selvitys tietää, että verotus nousee, niin onhan tässä nyt todella syytä peräänkuuluttaa asian valmisteluun liittyviä asiakirjoja. Että mitä niissä on?
Muutama päivä sitten kritisoin sitä, että asioitten hoito on tässä maassa luisunut jonnekin sivuraiteille. Tämän päivän uutisesta tulee olo, että on tainnut tippua raiteilta kokonaan.
Avoimuuden, julkisuuden ja huolellisen valmistelun perään patistetaan, mutta jos jo ministeritaso tekee mitä tykkää, niin mitä tästä tavallinen kansalainen voi enää tykönänsä ajatella.
Ottaa mallia vai?
Ilmoita asiaton viesti
Ja tätäkin vielä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021719213706_u…
Mites sitä joku on joskus sanonut?
Luottamus menee vain kerran!
Ilmoita asiaton viesti
Tuliko tämä nyt jonain yllätyksenä? Samaa peliä menossa muillakin rintamilla, vaikkei sotetilassa ollakaan …
Ilmoita asiaton viesti
Ei tullut. Sote ja vanhustenhoito. Äsken pyssäsin tähän kirjoitukseen:
http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1873…
Ja valittaa ei saisis. Ei työtä tekevä hoitaja, eikä omainen. Semmosesta joutuu mustalle listalle.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitus ei yllätä, se on arkipäiväinen. Mutta tuon lapun kirjoittaminen ulko-oveen on uusi idea – sen voisi toteuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin voisi, eikä se haittais sote-rahoitusmallin valmisteluakaan. Ilmaista on, jos lapun kirjoittaa omainen. Hoitajan muutaman minuutin piipahdus sen sijaan jo vähän maksaisikin..
Ilmoita asiaton viesti
Salaiset kansiot.Kuulostaapa jotenkin DDR touhulta.Meillä muistetaan aina mainita kuinka naapurilla toiminta ei ole avointa ja demokraattista.Tämäkö sitten on?
Ilmoita asiaton viesti
”Valiokunta pitää sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän tehostamista välttämättömänä julkisen talouden kestävyysvajeen kaventamiseksi. Hallituksen esitys tarjoaa puitteet sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsemalle poikkeuksellisen merkittävälle uudistamiselle, mutta sen taloudellisten vaikutusten luotettava arviointi on mahdotonta käytettävissä olevan aineiston perusteella.
– – –
Valiokunta pitää välttämättömänä vertailukelpoisen kaikille avoimen tietopohjan nopeaa rakentamista. Se luo pohjan parhaiden käytäntöjen käyttöönotolle ja palvelujen läpinäkyvyydelle. Toimijoilla tulee olla riittävät kannusteet, jopa velvoitteet, tehdä kustannustehokkaita valintoja olemassa olevan tiedon perusteella. Tällaisia kannusteita ovat esimerkiksi rahoitukseen sidotut tavoitteet ja asetettujen tavoitteiden toteutuman julkinen vertailu.”
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templa…
Että silleen.
Terv. KK
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä nuo sanoja pudottelevat ja tekstiä suoltavat.
Ilmoita asiaton viesti
On niin hyvä Kalevin esille nostama linkki. jotta kopioidaas koko juttu tähän:
Valtiovarainvaliokunta sai valmiiksi sote-lausuntonsa
Valtiovarainvaliokunnan lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on valmistunut.
Valiokunta pitää sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän tehostamista välttämättömänä julkisen talouden kestävyysvajeen kaventamiseksi. Hallituksen esitys tarjoaa puitteet sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsemalle poikkeuksellisen merkittävälle uudistamiselle, mutta sen taloudellisten vaikutusten luotettava arviointi on mahdotonta käytettävissä olevan aineiston perusteella.
Tästä huolimatta valiokunta toteaa, että esityksen avulla, parhaita käytäntöjä hyödyntäen, on mahdollista saavuttaa laskennallista potentiaalista kustannusten kasvun hillitsemistä. Tavoitellut taloudelliset hyödyt saattavat kuitenkin toteutua vasta siirtymäajan 2017—2021 jälkeen ja riskit ovat suuret myös sille, ettei tavoiteltuja hyötyjä saada.
Saavutettavissa oleva kustannusten kasvun hillitsemisen edellyttää, että uudistuksen ohjaamisessa ja toimeenpanossa tehdään kustannustehokkaita ratkaisuja. Ennen kaikkea menojen kasvun hillitseminen edellyttää hyvää ja moniammatillista johtamista sekä kykyä tehdä vaikeita päätöksiä. Johtamisessa tarvitaan myös alueen väestön sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeiden ymmärtämistä ja sen mukaista voimavarojen kohdentamista, jotta varmistetaan uudistuksen toteuttaminen asiakaslähtöisesti ja turvataan riittävät lähipalvelut.
Valiokunta pitää välttämättömänä vertailukelpoisen kaikille avoimen tietopohjan nopeaa rakentamista. Se luo pohjan parhaiden käytäntöjen käyttöönotolle ja palvelujen läpinäkyvyydelle. Toimijoilla tulee olla riittävät kannusteet, jopa velvoitteet, tehdä kustannustehokkaita valintoja olemassa olevan tiedon perusteella. Tällaisia kannusteita ovat esimerkiksi rahoitukseen sidotut tavoitteet ja asetettujen tavoitteiden toteutuman julkinen vertailu.
Kustannusten kasvun hillintä edellyttää myös vahvaa valtion taloudellista ohjausta, johon on kiinteästi kytkettävä sote-budjettikehysjärjestelmä ja julkisen talouden suunnitelma. Uudistusten edetessä taloudellisen ohjauksen rooli korostuu, jotta asetetut tavoitteet sekä yhdenmukaisesta palvelujen laadusta ja saatavuudesta että kustannustehokkuudesta ja julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämisestä voidaan saavuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin sitä minä vaan, että eikös ala jo olla maailma mallillaan kun kunnat alamaisina iskevät nyrkkkiä pöytään että faktoja meille ja eduskuntalaitos ylimpänä vallankäyttäjänä anelee että saataiskos mekin jotain tietoja jos viitsitte antaa. Huh huh.
Terv. KK
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä, että kunnat uskaltavat! Ja olis hyvä, jos kansanedustajat havahtuisivat.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta onpahan aikamoisessa alennustilassa tuo meidän ylimmän vallan käyttäjämme.
Terv. KK
Ilmoita asiaton viesti
Oisko vähän tätä mitä yks päivä Juho Joensuu kirjoitti:
”Väittäsin, että suurin osa kansanedustajistakaan ei ymmärrä edes kymmenettä osaa niistä asioista ja niiden taustaperusteista, mistä ovat päättämässä. Jolloin luottamustehtävässä todellakin se luottaminen on luottamista jonkin ulkopuolisen kertomaan ja vähemmän toimimista edustamiensa luotettuna.”
Löytyy täältä:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
Ilmoita asiaton viesti
Ja sitten kun vielä meillä Eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta eikä päinvastoin kuten parlamentaarisissa järjestelmissä yleensä, niin se menee.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-142410512674…
Terv. KK
Ilmoita asiaton viesti
Ja eikös meil yks päivä jo suunniteltu tunnelia Tallinnaankin? Kaupunginjohtajat semmosia suunnitelmia voivat allekirjoittaa. Ovat vissiin matkineet eduskuntaa. Ensin päätetään, että tehdään näin ja näin ja sit ruvetaan miettimään, jotta mistä ja miten ne rahat kasaan haalitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä tunnelissa saattaa joskus olla jopa tolkkuakin, mutta marssijärjestys on kyllä juuri niin takaperoinen kuin kuvaat.
Terv. KK
Ilmoita asiaton viesti
Onko muuten näistä
– parhaita käytäntöjä hyödyntäen
– uudistuksen ohjaamisessa ja toimeenpanossa tehdään kustannustehokkaita ratkaisuja
– vertailukelpoisen kaikille avoimen tietopohjan nopeaa rakentamista
jotain näköhavaintoja?
Ilmoita asiaton viesti
Noita edellä olevia on pikkusen ihmeteltävä, sillä jos nuo eivät ole toteutuneet kuntaliitostilanteessa (esim. Salo), niin millä ihmeellä ne toteutuvat vielä isommassa tilanteessa?
Ilmoita asiaton viesti
Tämä kuuluu samaan sarjaan kuin Euron käyttöönotto Kreikan ”takuutukset” (Urpilohan ei käyttänyt sanaa vakuus koska ei ole olemassa mitään vakuuksia)sitten kuntien pakkoliitokset, perustuslainvastaiset päätökset jne jne jne. Luottamus on mennyt koko poliittiseen päätöksentekoon.
Meinikihän alkaa muistuttamaan jo Ukrainaa jossa kulloinkin vallassa olevat varastavat ja koettavat itse hyötyä senkun kerkiävät ja kansanedustaja ei ole kansanedustaja vaan pulueensa johtoeliitin marionetti joka painaa nappia silloinkun käsketään.
Osaisivat edes hävetä siellä Arkadianmäellä.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä
”Luottamus on mennyt koko poliittiseen päätöksentekoon.”
taitaa olla enemmän kuin monen ajatus.
Ilmoita asiaton viesti
Luottamusmiesten (-naisten) tehtävänä on luottaa. Kyllä minä ainakin luotan Jyrki Kataiseen ja kokoomukseen. Kataiseen nyt vielä aikaisempaa enemmän, kun hän on EU-komission varapuheenjohtaja peräti. Jyrki Katainen lienee kaikkein korkeimmalle ja merkittävimmälle paikalle noussut suomalainen ikinä.
Meille siis Suomelle onneksi Jyrki Katainen puhuu edes joskus, mutta silloin täyttä asiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ai näin paljon kehuja Kataiselle.
Minä olen ollut vähän toista mieltä:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
Ilmoita asiaton viesti
”Sitä on niin mont mones!” pruukas isäni sanoa.
Ilmoita asiaton viesti