Kysymyksiä tämän päivän päättäjille ja uusille, eduskuntaan pyrkiville

Hallintotieteiden tohtori Heikki Koski esiintyy silloin tällöin paikallislehtemme (Salon Seudun Sanomat) kolumnistina. Tänään hän on nostanut esille sen, miten Suomi selviytyi sotakorvauksista.

Hyvä on, että muistuttaa. Saisi muistuttaa useamminkin.

Tuskin meistä monikaan 1940 – 1945 syntynyt joka päivä ajattelee sitä, että talvisodan päättymisestä on vasta 75 vuotta tai toisen maailmansodan päättymisestä keväällä 70 vuotta. Sehän on vain yhden, kahden ikäihmisen ikä.

Emmehän me tuohon aikaan syntyneistä noista ajoista mitään sen kummallisempaa edes muista, sillä me olimme vain pieniä lapsia. Elossa olevat Isämme ja Äitimme kyllä muistavat.

He muistavat miten Suomi sodista selviytyi. Se selviytyi itsenäisenä, mutta ei suinkaan noin vaan, ei ilman ehtoja. Suomi joutui korvausvelvolliseksi.  

Tämän päivän päättäjien ja uusien paikkaa hakevien kannattaisi pysähtyä ja lukaista tämä:

Suomen on korvattava Neuvostoliitolle sotatoimilla ja Neuvostoliiton alueen miehityksellä Neuvostoliitolle aiheuttamansa vahingot; kuitenkin ottaen huomioon, että Suomi ei ole ainoastaan luopunut sodasta Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, vaan on myös julistanut sodan Saksalle ja auttanut sotavoimillaan saksalaisten joukkojen karkoittamista Suomesta, osapuolet sopivat siitä, että Suomi ei korvaa yllämainittuja vahinkoja kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan osittain, nimittäin 300 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla, joka summa on suoritettava tavaroissa (puutavaratuotteina, paperina, selluloosana, meri- ja jokialuksina, erilaisina koneina ja muina tavaroina) kahdeksan vuoden kuluessa 19 päivästä syyskuuta 1944 lukien.

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020/19470020_2

Tämän päivän päättäjien ja uusien, eduskuntaan paikkaa hakevien kannattaisi miettiä myös sitä, miten on mahdollista, että isämme, äitimme ja isovanhempamme ovat selvinneet em. urakasta, mutta nyt emme selviä arjen avun ja palveluiden järjestämisestä heille, jotka tämän maan itsenäisyyden meille ovat hankkineet! 

Tämän päivän päättäjien ja uusien paikkaa hakevien kannattaisi miettiä tai ei enää miettiä, vaan mennä peilin eteen ja kysäistä itseltään: Mitä minun pitäisi tänään, tässä ja nyt tehdä, miten toimia, jotta vanhustenhoidon kurjistunut tilanne tässä maassa korjataan!

Vaikea kysymys. Tai sitten ei.