Hei, meille tuli Vanhusvahti
Eiköhän jokainen netissä liikkuva tiedä jo sivustosta Otakantaa.fi, paikasta, jossa on mahdollisuus vaikuttaa tuleviin päätöksiin jo valmisteluvaiheessa. Em. sivuilla voit osallistua keskusteluihin tai voit käynnistää ja nostaa itsekin esille jonkun sinulle tärkeän jutun.
Aamulla YLE uutisoi Vanhusvahtiaan. Ensimmäiseksi tuli mieleeni, jotta saammeko tästä nyt ota kantaa -foorumia sähäkkäämmän kanavan vaikuttamiseen. Saammeko jotain sellaista, jota tästä maasta, varsinkin vanhustenhoidon kontrolloinnissa on puuttunut?
Vanhusvahti kertoo paikkakunnittain millaista palvelua kotokunnassasi saat, kun vanhenet, etkä enää selviydykään omin avuin. Vahti kertoo toteutuvatko vanhuspalvelulain vaatimukset.
Jos näyttää siltä, että tiedot eivät täsmää omaan tai lähipiirisi kokemuksiin, niin sinulla on mahdollisuus kertoa se.
Vanhustenhoidon tilanteen kurjistumista nostetaan esille milloin miltäkin taholta, viimeisimpiä YLEn MOT, mutta jos ja kun siitä kirjoittaa esimerkiksi tänne puheenvuoroon ja vaikka samalla stripteasea esittäisi, niin eipä noita juttuja juuri kommentoida.
Ne, joilla on "just nyt -tilanne", ts. oma omainen hoidon tarpeessa, eivät uskalla kertoa, koska pelkäävät menettävänsä sen viimeisenkin avunrippeen mitä luvattu on. Ja ne taas, joilla ei tällä hetkellä lähipiirissä hoitoa tarvitsevaa vanhusta ole, niitten on helppo "mitäs tuosta" -ilmeellä siirtyä ihan muihin aiheisiin. Muodikkaisiin ja seksikkäisiin, niinkuin yksi minulle sähköpostia lähettänyt puheenvuoroni seuraaja antoi ymmärtää.
Entäs arvon ministerimme sitten?
Onhan tuo jo nähty, kuultu ja koettu. Peruspalveluministerille tuli kiire vanhusten osalta, mutta nk. paperittomien terveydenhuolto oli hallituksen viime metreillä melkein "must". Kuinka olikin?
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty kaipaili vuonna 2011 stoppia mummorallille , vaan näkyikö jotain sen suuntaista nyt hänen ministerikaudellaan? En minä ainakaan ole huomannut.
Toivon, että Vanhusvahti tekee tehtävänsä ja nostaa "VanhusKissan" pöydälle. Toivon, että se kertoo kumpaa meillä on: Lumea – vaiko aitoa, vanhuksista ihan oikeasti välittävää hoitoa ja huolenpitoa.
Lume -sanan matkin kyllä täältä:
http://kailinko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189945-lu…
En vaan ennen ole tullut ajatelleeksi, että sitähän tämä vanhustenhoitomme nyt tuntuu olevan.
Lumea!
Palveluoppaat, suunnitelmat sun muut infot lupaavat vaikka mitä, mutta kun live -tilanne eteen tulee, niin näemmekin tällaisia juttuja:
http://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-muistisairas-yksin-…
Ilmoita asiaton viesti
UUTISET
KOTIMAA
Kotimaa 16.3.2015 klo 21:14 | päivitetty 16.3.2015 klo 21:14
Ylen Vanhusvahti kerää kommentteja hurjaan tahtiin
Maanantai-iltana kello 21 mennessä kommentteja oli kertynyt jo yli 2000.
http://yle.fi/uutiset/ylen_vanhusvahti_keraa_komme…
Ilmoita asiaton viesti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-142863597756…
”Muistisairas 84-vuotias vietiin kaatumisen takia ambulanssilla sairaalaan, joka lähetti potilaan kotiin keskellä yötä – vaikka vanhuksella ei ollut mukanaan edes ulkovaatteita, kenkiä, kotiavaimia tai rahaa.”
Ilmoita asiaton viesti