Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteet uuteen muottiin?
Uusinta uutta tälle päivälle:
Ministeri Risikko Tampereella 31.8.2009: Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteet uusiksi
Risikko toteaa mm. , että ”sosiaali- ja terveydenhuollon tehokkaan järjestämisen kannalta paras ratkaisu olisi riittävän vahva, itsenäinen kunta”.
”Uudistus on kuitenkin painottunut lähinnä kuntarakenteen uudistamiseen, jolloin kansalaisen asema sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjänä on jäänyt toissijaiseksi”, Risikko totesi.
”Jos kuntarakenteessa ei päästä riittävän vahvoihin kuntiin, on sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta turvattava alueellisesti. Nyt on korkea aika tehdä linjaratkaisut”, Risikko painotti.
Ei muuta kuin parahdus: Joko taas? Joko taas korjataan, paikataan, muodistetaan?
Ei ole paljon aikaa siitä kun jollekin totesin, ettei taida nykytilanne kauaa aikaa riittää ja että mihinkähän suuntaan Salonkin tarttee jatkossa navigoida alueen laajentamista varten. Turkuun vai Helsinkiin?
Se, että kansalaisen asema sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjänä on jäänyt toissijaiseksi, siinä rouva ministeri tuo esille sen, että on kuullun ymmärtäminen ( kentän, elävän elämän kuunteleminen) on ainakin jollain lailla rouva ministerin hanskassa!
Mitä suurempi yksikkö sitä enemmän hitaita ja kalliita sisäisiä byrokratioita, sitä kalliimpia rakennuksia pitkine käytävineen, sitä työläämpää on päästä terveys- ja sosiaalipalveluiden äärelle, sitä huonommin henkilökunta
tuntee asiakkaansa puhumattakaan heidän elinolosuhteistaan ja sitä enemmän keskitettyjä palveluasumisratkaisuja kotona-asumisen sijaan.
Runkoratkaisu tuohon on perusterveydenhuollon sijoittaminen kyliin ja lähiöihin lääkäri+sh terveysasemina atk-yhteyksineen keskitetympiin palveluihin kuten röntgenkuvat jne. jolloin kaikki ylläoleva on kuitattu ja taatusti on henkilökunta motivoituneempaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Someron miehet!
Teuvon eilen näinkin! Muurla -päivillä!
Missäs Vaarala? No, et varmaan edes ajatellut, että Salo-Muurlaan lähtisit..
..
Kyllä aamuinen Risikko -uutinen pikkusen pisti miettimään missä mennään. Ei se yllätys ollut! Kyllä minulla on semmonen olo ollut, ettei tämä tähän jää mitä nyt huseerataan.
PARASta pöytään kattaus on saatu just ja just tyhjiin lautasiin pöydillä asteelle ja nyt jo pitäisi pöytäliinaa vaihtaa! Se tässä se yllätys on? Että näinkö pian meni ”tuuki” uusiksi?
Ei hyvältä näytä!
Ilmoita asiaton viesti
Mnoon kuule liikuntarajoitteinen – ei oo ku kootteri ja vähän rahaa ja kohta kylymät kelikki – näin se kansakunta luovistaan huolehtii- ei paljon liikuta ku kauppaan – no välillä kävin härjänvatsassa saunomassa ja uimassa – siitä Teuvon tiehaaran ohi porhalsin
Ilmoita asiaton viesti
Vaihda polkupyörään.
Siinä pysyis lämpimänä!
Ei menis bensarahaakaan tai millä tuollainen kootteri nyt sit kulkeekin..
Ja kun pyöräilee niin nuo minua viisaammat tietävät kertoa, että siitä saa kylkiäisenä mielettömän hyvän kunnon.
Ja kun saa hyvän kunnon niin ei tartte välittää mitä ministeri Risikko suunnittelee.
Pärjää omillaan, pärjää kotona, pärjää loppuun saakka. (Amen!)
Ilmoita asiaton viesti
Juuh kyllä minä pärjään omilla kotona loppuun saakka jos saan tän taloni myytyä ja muutettua ulkomaille halvempiin maihin 🙂 Tätä laitaa alkaa riittää
Ilmoita asiaton viesti
Minun pitää suorittaa maastapako kun minä olen niin sietämättömän luova 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuksen ratkaisu mihin tahansa ongelmaan on yksityistämisen ahneus. Niin myös Riskon kohdalla.
Kokoomus on täysin sokea yhteiskunnalliselle Ihmiselle, koska porvari on emootio ja empatia amputoitu, ahne ihmisraunio!
Kapitalismin dynamiikka on liike, pääoman liike työläiseltä kapitalistille. Ei se ole tärkeää kuinka asiat ovat ja kansa elää, vaan se, että tämä pääoman liike kulkee heidän, kapitalistien taskuun.
Ilmoita asiaton viesti
Tulee vain vihaiseksi…..
Ilmoita asiaton viesti
Tänään näyttää lehdessä olevan tarkennusta siihen, millaista ”pöytäliinaa” Risikko suunnittelee!
Eipä muuta kuin: ”Kauas pilvet karkaavat”!
Eikös se somerolaispojan ( Rauli Padding Somerjoki) laulu jotenkin noin mennyt?
Ilmoita asiaton viesti
Someron kokoinen terveyspalveluiden yksikkö taitaa olla paras luulen
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän meillä rajat laajenee: Nyt on otsakkeissa tämä Ruanda -tapaus!
Oikeusministeriön hallitusneuvos kuittaa, että ” kulut ovat korkeat, mutta
eivät kuitenkaan tavattoman kalliit”!
Miljoona euroa! Yhteen mieheen!
Maalaisjärkinen taskulaskimeni ei osaa edes laskea kuinka paljon hyvää sillä summalla saataisiin vanhustyöhön, esim. omaishoitajien arkeen!
Ilmoita asiaton viesti
Juu – sillä miljoonalla eurolla sais talonikin ostettua melkein kymmenen kertaa 🙂 Se olisi parempi juttu kuin jähnätä kysesitä oikeutta kun senhän pitäisi olla selvää pässinlihaa jos todistajia on ja todisteet.
Ilmoita asiaton viesti
Ja lähettäisivät ko herran Ruandaan oikeuteen – siellähän on paremmat vankilatkin tuollaisille teoille jos ne totta ovat 🙂
Ilmoita asiaton viesti