salolaista ja valtakunnallista
Salon kaupungin viranhaltijoiden valmistelema esitys kaupungin sopeuttamisohjelmaksi vuosille 2016 – 2018 oli valtuuston käsittelyssä 1.6.2015.
Kaikki puolueet saivat ennen asiasta päättämistä esittää ensin yleispuheenvuoronsa, niin minäkin, vaikka puoluetta ei enää olekaan. Pitkää puheenvuoroa en käyttänyt.
Olen uusimman sopeuttamisohjelman suhteen pessimisti. En siihen usko, vaikka uskoa pitäisi. Tehty ohjelma luo pohjaa vuoden 2016 talousarvion laadintaan. Sanalliset lisätiedot, toteutusvaihtoehdot ja perustelut saanevat silloin viimeistään "lihaa luittensa päälle".Toivottavasti saavat, sillä nyt perustelut tuntuvat kovin köykäisiltä, eikä vaikutusten arviointeja näy. Vaikutusten arviointeja kaipasivat kyllä muutkin, mm. kokoomus, vihreät, vasemmisto ja kristilliset.
Nostin esille koulut. En halunnut lopettaa Pajulan koulua, en Perniön lukiota (saa se sitten tulevaisuudessa valtionosuutta tai ei), enkä aikuislukiota. Muurlan ja Kiikalan kirjastojen automatisoinnista en tykännyt ja olisin myös sen poistanut sopeuttamisohjelmasta.
Vanhustenhoitoomme en enää sanonut yhtään mitään, totesin vain
että "Se on vedetty niin alas, että se kohenee vain jos ihmiset, palvelujen käyttäjät, avun tarvitsijat uskaltavat avata suunsa ja kertoa missä mennään. Opasteet, ohjelmat, laatupalkinnollakin hehkuttaminen kun ovat kaukana siitä mitä live -elämää vanhusten kodeissa kuulee ihan oikeasti olevan.Valtakunnan tason alla oleminen laitospaikoissa tai alhaisia kustannuksia ei voi pitää kehumisen aiheena.Laitostemme alasajoja milloin mistäkin syytä ja tilalle ulkopuolisten toimijoiden haalimista ei voi hyvällä silmällä katsoa, ei vaikka millaisia palveluseteleitäkin käyttöön luvattaisiin."
Yleispuheenvuoroni ihan loppuun heitin varmaan joidenkin silmille "tyrmäystippoja" näillä lauseilla:
"Tasavallan presidentti on kehunut uuden pääministerimme toimintaa hallituksen muodostajana ja hallitusneuvottelijana. Ote on ollut insinöörimäistä ja yritysjohtajamaista. Samaa otetta toivoisin myös tänne meille."
..
Mitä silmäni näkevätkään tänään, tässä ja nyt?
Hallitus ja vanhustenhoito?
Voi olla, että on insinöörimäistä ja yritysjohtajamaista tämäkin: Hallitusohjelma on jättipotti yksityisille terveys- ja hoivayhtiöille. , mutta tuolla pääministeri ei sakkinsa kanssa minulta plussapisteitä saa, ei-ei, vaikka olihan tämä tiedossa!!
Hallitusohjelma on jättipotti yksityisille terveys- ja hoivayhtiöille. Mannaa kertyy monta kautta, kun vähällä rahalla pitää saada paljon aikaan ja yksityinen tuotanto pääsee pois poliittisesta pannasta.
Yritysten ja järjestöjen herkkupaloja ovat esimerkiksi palvelusetelit, vanhusten kotihoidon kehittäminen, kuntoutuksen kasvu sekä asumispalvelujen normien purku. Kilpailutuksista tulee rutiinia aiempaa suuremmilla alueilla, mikä suosinee suuria palveluiden tuottajia.
Hallitus myös kehottaa kustannuksiltaan tehokkaisiin palveluihin. Tämä sataa järjestöjen ja yritysten laariin erityisesti vanhusten hoivassa. Erilaiset vapaakuntakokeilut lisäävät liikkumavaraa.
Sote-palveluja alkavat ohjata itsehallintoalueet, joita olisi korkeintaan 19. Käytännössä ne olisivat suunnilleen nykyisiä maakuntia. Nämä alueet vastaisivat palvelujen järjestämisestä, ja palvelut voisi tuottaa kunta tai kuntayhtymä, yritys tai järjestö.
Hallitusohjelma korostaa voimakkaasti tuottajien välistä kilpailuneutraliteettia. Ohjelma ei kuitenkaan määrittele, kuinka ja mitä palveluja alueen pitäisi kilpailuttaa.
Veronmaksajien ääntä käyttäisivät vaaleilla erikseen valitut sote-alueen valtuustot. Ne saattavat ainakin aluksi asettua puolustamaan julkista tuotantoa.
Kansa valinnee näihin valtuustoihin tuttuja kuntapoliitikkoja, jotka nykyään vaikuttavat sairaanhoitopiirien valtuustoissa. Sairaanhoitopiirit eivät ole kuuluja ketteryydestään, vaan pikemminkin kilpavarustelusta ja oman tontin suojelusta.
"Vanhat perinteet eivät saisi jyllätä ja pitäisi luopua omistushalusta. Tämä on koko uudistuksen onnistumisen kannalta keskeistä", huomauttaa tamperelaisen Koskiklinikan toimitusjohtaja Kari Varkila.
Onhan tämä komee toteamus:
”Vanhat perinteet eivät saisi jyllätä ja pitäisi luopua omistushalusta!”
Mitä tuohon nyt sit sanoisi? No ainakin, jotta voivoi: kantapään kauttako asiat aina pitää oppia?
Ilmoita asiaton viesti
Paikallislehtemme keskustelupalstalta sopeuttamisen jälkipuintia:
http://www.sss.fi/2015/06/salon-sopeutusohjelman-m…
http://www.sss.fi/2015/06/pajulan-koulua-ei-lakkau…
mutta on meillä jotain hienoakin:
on aika kuuluisa iltatori http://www.saloniltatori.fi/
http://www.sss.fi/2015/06/jari-sillanpaa-avaa-tama…
Jari Sillanpää avaa tämän kesän iltatorin
Julkaistu 3.6.2015 | Salon Seudun Sanomat
Jari Sillanpää avaa tämän kesän Salon iltatorit. Sillanpää ja Men In Black -orkesteri esiintyvät torin lavalla huomenna kello 18 jälkeen. Laulaja viettää 20-vuotisjuhlavuottaan.
Ennen keikkaa esitellään yleisölle kaksi salolaista viikonlopun tapahtumaa, Salon Lasten laulukaupunkitapahtuma ja klassisen voimannoston MM-kisat. Sillanpään keikan jälkeen nähdään Salonjoessa Vadim Nekhaevin Flyboard -esitys.
Ensimmäisen Iltatorin isäntänä on Suur-Seudun Osuuskauppa. Salon kaupungin puolesta illan tulee avaamaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen (kok.).
On iltatori, mutta myös nämä:
Salon Lasten laulukaupunkitapahtuma ja klassisen voimannoston MM-kisat.
Siis tervetuloa meilpäi!!!
Ilmoita asiaton viesti
Löytyipä tälläinenkin uutinen:
http://areena.yle.fi/1-2839566
Yle Uutiset Lounais-Suomi
Presidentti Niinistön lapsuudenkoulu säästyi lakkautukselta.
Salon kaupunginvaltuuston kokouksessa hyväksyttiin laaja talouden sopeuttamispaketti. Uhan alla oli myös kouluja – mukaanlukien presidentti Sauli Niinistön lapsuudenkoulu. Pajulan koulun oppilaiden vanhempien tunteet menivät ääripäästä toiseen, kun koulu säästyi lakkautusuhalta yhden äänen enemmistöllä Salon kaupunginvaltuustossa.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät citymme uutiset noin vaan lopu. Tänään tälläistä:
http://www.sss.fi/2015/06/salon-kaupunginvaltuusto…
Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja erosi SDP:n ryhmästä ja puolueesta
Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja erosi SDP:n ryhmästä ja puolueesta
Julkaistu 4.6.2015 | Asko Lehtonen
Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jorma Elovaara (sd.) on eronnut SDP:n valtuustoryhmästä, Salon työväenyhdistyksestä ja puolueesta.
Pitkäaikainen kunnallispoliitikko aikoo kuitenkin jatkaa valtuuston puheenjohtajana vaalikauden loppuun, kevääseen 2017.
Eron syyt liittyvät Elovaaran mukaan sekä yksityiselämään että työväenyhdistyksen ja valtuustoryhmän toimintaan.
– Toiminnassa on piirteitä, jotka häiritsevät kohtuuttomasti yksityiselämääni ja läheisiäni. Myös järjestön sisäinen toiminta on muuttunut niin, että en voi hyväksyä sitä, Elovaara sanoo.
Elovaara ei mielestään nauti enää valtuustoryhmän luottamusta niin, että voisi toimia ryhmässä.
Elovaara on ollut SDP:n jäsen vuodesta 1972 ja pitkään mukana Salon kunnallispolitiikassa. Viime valtuustokaudella hän oli kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Saija Karnisto korostaa, että Elovaaran päätös on henkilökohtainen.
– Me jatkamme yhdellätoista valtuutetulla. Ryhmässä ei ole ongelmia, sanoo Karnisto.
Salon työväenyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Breilin ei kommentoi eroa, eikä halua arvioida sen seurauksia.
– Tällaiset päätökset ovat henkilökohtaisia. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee, hän sanoo.
..
Minun mielestäni Elovaara on ollut hyvä valtuuston puheenjohtaja, joten hyvä, että hän jatkaa siinä tehtävässä.
Ilmoita asiaton viesti