Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle

Aina silloin tällöin kehtaan lähettää terveisiä ministereille, lähinnä nyt näille, jotka sosiaali- ja terveystoimesta vastaavat.

Hanna Mäntylälle, Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveysministerille, olen jo kerran viestiä vilkutellutkin. Sitä en tiedä onko hän viestini (puheenvuoroni) nähnyt, mutta on tai ei, nyt pukkaan uutta.

Asiani on tämän näköinen: Voisiko rouva ministeri miettiä sellaista, että lapset ja vanhukset yhdistetään, ts. lasten päiväkotipalvelu ja vanhusten hoivatoiminta?

Toiminta voisi olla Seattlen kaupungin mallin mukaista, jos se olemassa olevan vanhainkodin tai palvelutalon tiloihin mahtuu tai jos/kun perustetaan, rakennetaan upouusia paikkoja (joko lapsille tai vanhuksille), niin jo suunnitteluvaiheessa mietittäisiin miten nämä kaksi ryhmää voitaisiin yhdistää vähintään yhteisellä olohuoneella/kokoontumistilalla.

Ja miksi näin?

Vanhemman väen päivät piristyisivät. Toiseksi: pienet lapset saisivat tuntuman siitä millaista on, kun ihminen vanhenee. 

On lapsia, joilla ei ole yhteyttä isoäiti-/ isoisä -ikäisiin. Nämä ovat joko kuolleet tai sitten asuvat niin kaukana, että yhteydenpito on olematonta. Joillekin voi yhteys olla katkennut jo pelkästään vanhempien erotilanteessa.

Vanhusväen tilanne voi olla samantapainen. Lapsenlapset asuvat kaukana tai vanhempien erotilanteet ovat katkaisseet mahdollisuuden seurata miten pieni väki kasvaa ja kehittyy. 

Niin. Että tällaisia terkkuja keskelle kesää sosiaali- ja terveysministerille. Ei varmaan haittaa, vaikka tämän muukin ministerijoukko näkisi ja lukisi.

 

  

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu