Ikäihmiset ja alkoholi

Hallitus lupailee, jotta tämän maan alkoholipolitiikka muuttuu vapaampaan suuntaan. Tai no tarkennan: se saattaa muuttua. Hallitus on sorvaamassa esitystä uudesta alkoholilaista. Teema näyttää olevan: "Kun saatavuus lisääntyy, kulutuskin lisääntyy."

Samanaikaisesti tulevalla peruspalveluministeri Anneli Saarikolla on huoli. Hän on huolestunut ikäihmisten alkoholin kulutuksesta. Se on kasvanut. Saarikon mielestä asia, tilanne on vaikea ja vaiettu aihe.  

Minäkin olen huolestunut. Samasta syystä saisi maamme hallituskin olla huolestunut. Ja erityisesti peruspalveluministerit, nykyinen ja tuleva. 

Miksiköhän tuo ikäihmisten alkoholin kulutus on kasvanut? Olisiko tuossa nyt penkomisen, selvittämisen, tutkimisen paikka? Edes pikkuisen!

Vai onko niin, että ensimmäiseksi seliseliksi ehdotetaan vain, että onhan noita ikäihmisiä nyt niin paljon. On oikein huoltorasitteeksi asti.

Ettei vaan olisi niin, että ikäihmiset ottavatkin alkoholijuomia ihan vaan siks, että olo on yksinäistä ja kurjaa. Monelle eläminen on todella rankkaa myös siksi, että kunto alkaa olla olematon. Hoitopaikan saamisestakaan ei uskalla tänä päivänä enää edes unta nähdä. Jos kerta mainostetaan, että ikäihmisen paras paikka on koti, niin se on sitten uskottava.  

Jospa se päivä etenee alkoholipitoisen juoman kanssa kevyemmin kuin pullan ja kaffeen kanssa!  

 

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu