Sote sote, mutta milloin tulee valmista?
Hallituksen uusimmat sote -kuviot eivät hämmästytä Kanta-Hämeessä sote -projektia vetävää Jukka Lindbergia.
Lindberg tiivistää ilmeisesti enemmän kuin hyvin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta odottavien, alustavia valmistelutöitä tekevien tuntoja todetessaan, että "epävarmuuden kanssa on vaikeaa toimia."
Ehdotuksia sosiaali ja terveydenhuollon uudistukseen on viimeisen kymmenen vuoden aikana riittänyt, mutta on aina on kompastuttu johonkin, jos ei muuta niin perustuslakiin. Että ei passaa, ei käy, ei sovi.
Tavalliselle kansalaiselle alkaa pikku hiljaa tulla sellainen olo, että mitäs jos ehdottaisi yläpään päättäjille, siis hallitukselle seuraavaa: latokaa nyt kiiruusti pöydälle kaikki mahdolliset ehdotuksenne, vähän siten kuin pelikortit. Siitä sitten nostatte lappusia, ehdotus kerrallaan ja päätökseksi nuijitte sen, mitä viimeisenä pöydälle jääneessä lukee, ts. mitä siinä sote -aluejaoksi ehdotettu on.
Hyvä tai huono, mutta tulisi edes jotain!
Voi sitä pitkää tikkuakin vetää!
Nyt olen ilkeä, kun tällaisia kirjoitan, mutta eiköhän tätä sote -showta ole jo riittävästi seurattu!
Ilmoita asiaton viesti
Tuleeko siitä tuluspussiakaan?
Ilmoita asiaton viesti
Tässä yks näkemys:
”Kuntien FCG-konsulttiyhtiön kehittämispäällikkö Jarmo Asikainen ennakoi kuntakentän pirstaloituvan neljään ryhmään. Syntyy ”sinkkujen” ryhmä, joka näkee puhtaan itsenäisyyden menestyksensä takaajana. Näitä ovat suuret verokaupungit ja pienet vanhusväestökunnat. Uhkana niillä on kuihtuminen ja resurssien tyhjäkäynti, kun muutospainetta kokonaisuuden kehittämiseen ei ole.
Toisen ryhmän muodostavat ”avoliittolaiset”, jotka näkevät kuntien yhteistoiminnan itsenäisyyden takaajana. Näitä ovat kaupunkiseutujen kehyskunnat, silläkin uhalla, että hallinnon menot kasvavat ja himmelitoiminta leviää. Kolmantena tulevat” avioliittolaiset”, jotka näkevät kuntaliitokset kunnan elinvoiman ja palveluiden takaajana. Elinkeinojen kehittämisen panokset kasvatetaan niissä liitoksen ja hallinnon karsimisen avulla.
Ja sitten jää vielä Asikaisen ”villeiksi kavereiksi” nimeämiä kuntia, joiden toiminta ei ole ennakoitavissa.”
Löytyy Rauno Saaren kolumnista: http://www.sss.fi/2016/01/sutta-pukkaa/
Ilmoita asiaton viesti
Kaavamainen aluejako on jo lähtökohtaisesti pielessä. Sensijaan toiminnot pitäisi olla perustana.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi, pitäisi. Pitäisi olla, tulla vaikka mitä, mutta, jos esim. perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula on helmikuussa 2016 tätä mieltä:
http://yle.fi/uutiset/ministeri_rehula_sote-valmis…
”– Olen tyyppinä sellainen, että minulla koneet jauhavat välillä yön päivän miettien, mitä ratkaisuvaihtoehtoja eri tilanteisiin on. Totta kai pitää olla vaihtoehtoja, mutta nyt on olennaista, että hallitus on sitoutunut ratkaisumalliin, jota on valmisteltu. Kiihkein valmisteluvaihe on menossa, ministeri sanoi.”
.. niin mitä tässä odotettavissa on?
Koneet jauhavat. Juu. Ja aikaa kuluu!
Ilmoita asiaton viesti
Mitä se auttaa jos politiikot vatvovat yötä päivää sellaista ongelmaa jonka ratkomiseen heidän asiantuntemuksensa ei riitä. Tietenkään ei sama malli toimi muuttotappiolääneissä kuin ruuhka-Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos keskitetyn koneiston kabinetit muokkaavat jotain asiaa suljetussa prosessissa, lopputulos on melko varmasti sellainen, jossa keskusjohdon roolia korostetaan ja sen valtaa kasvatetaan.
Ehkä muuttotappioalueita palvellaan tulevaisuudessa niin, että niiden asukkaat saavat täsmälleen samat palvelut kuin muutkin, kun ne tarjotaan vastaisuudessa kaikille keskuskaupungissa. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Logistiikka on olennainen osa palvelua.
Ilmoita asiaton viesti
Logistiikka? Kyllä senkin toteuttamisessa takkuilua on, tuskin kaikki edes ymmärtävät mitä se on.
Ilmoita asiaton viesti
Minä pääsen terveyskeskukseen ja keskussairaalaankin paikallisbussilla, mutta jossain saattaisi olla mielekkäämpä, että perusterveydenhuolto tulisi potilaiden luo.
Ilmoita asiaton viesti
Vanha kunnanlääkärimalli toimi näin. Kotikäyntejä tehtiin aina tarvittaessa.
Nykyinen keskittäminen voisi tarkoittaa sitä, että läääkäri on tavattavissa kussakin taajamassa (entisissä kunnissa) aina tiettynä viikonpäivänä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja terveyssisar ja kodinhoitajat ja kotiavustajat. Kaikki takaisin vaan kentälle hommia tekemään.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän päivän nuoret, sitten kun he ovat vanhoja, pärjäävät johonkin pisteeseen varmaan etähoivalla tai mikä tuo uusin hiljan kuulemani hoito nyt olikaan.
Nykynuoret ovat niin tottuneet siihen, että kännykkä on kädessä koko ajan ja sillä pidetään yhteyttä vaikka mihin. Jos nyt hiplataan kaverit esiin, niin eiköhän vanhusiällä haeta yhteyttä terveys-, sosiaali- ym. palveluihin.
Voi olla, että silloin videokamerakin kelpuutetaan makuukamarin nurkkaan seuraamaan sellaisia, jotka päivittäin apua tarvitsevat. Että onko edes hengissä!
Nyt just se, siis videointi, ei taida kelvata, saatikka olla edes sopivaa..
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä jonkun vuoden päästä kulkee varmaan (taas ennustan) joku muukin bussi kuin paikallissellainen. Kyllä ne joutuvat hankkimaan ”TK -busseja”, siis sellaisia, joissa terveyskeskuslääkäri ja pari hoitajaa ajelevat vanhoja myymäläautoreittejä tai sit ajelevat peräkanaa kirjastoauton kanssa ja pitävät pysähtymispisteissä vastaanottoa.
Olis varmaan jossain muodossa (pikkubussi) tarpeen jo nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Logistiikka on mielestäni (useilla eri aloilla) palvelu, jota viilataan vähitellen paremmaksi ja paremmaksi. Nykyinen sote-järjestelmä on jo aika hyvä, mutta senkin logistiikan viimeisiä kulmia voisi todennäköisesti viilata entistäkin virtaviivaisemmiksi. Koko järjestelmän uudelleenkirjoittaminen laittaa helposti logistiikan kehittämisen muutama kymmenen vuotta taaksepäin, takaisin alkuruutuun.
Ilmoita asiaton viesti
Takaisin alkuruutuun? Kelpaako se suunnittelijoille?
Ilmoita asiaton viesti
Ei varmaankaan kelpaa suunnittelijoille, eikä Sipilälle, eikä Soinille (jotka ovat monta kertaa vannoneet projektin etenevän), eikä kukaties Stubbillekaan. Mutta kunnille voisi kelvata (paitsi ehkä keskuskunnille). Veronmaksajatkin saattaisivat päästä vähemmällä.
Ilmoita asiaton viesti
.. tarjotaan vastaisuudessa kaikille keskuskaupungissa.
Vanhustenhoidosta sitä tehdään jo nyt!
Yhtäällä hoetaan, että kotihoito, kotihoito, mutta toisaalla, kun jonkun koti on maaseudulla (tai rappusten takana), niin jo annetaan ymmärtää, että muuta keskustaan!
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavsati. Vanhukset ovat nykyään rasite, joka hoidetaan pois päiviltä mahdollisimman halvalla. Kotihoito kelpaa ainakin silloin, kun kotihoitaja on omainen, joka tekee työnsä ilmaiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jäädytetään nykyiset keskussairaalayksiköt paikoilleen ja niitä hallinnoimaan yksi ainoa hallinto. Ei meitä niin montaa ole. Lontoossakin on asukkaita enemmän kuin meitä täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Kunpa se olisikin noin helppoa.
Olen samaa mieltä kuin minulle 1.9.2010 blogiini http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
kommentoinut: Suomen voi jakaa kolmeen kuntaan. Ruuhkasuomi, Keskisuomi ja Lappi.
Tai sitten mennään suoraan vaan viiden miljoonan kuntaan (nyt vissiin 5,5 miljoonaa), ts. Suomi yhtenä kokonaisuutena.
En ole ennustajaeukko, mutta kyllä nuo (joko tai) joku päivä viel eteemme tulevat.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät näköjään tiedä millaista sotea ollaan tekemässä, eivätkä sitä, tuleeko siitä hyvä vai huono. Ainoa mitä tiedetään on se, että keskusta haluaa korostaa maakuntien asemaa. Kulujen laskua kukaan ei uskalla luvata. Palveluiden paranemiseen ei kukaan ainakaan laita-alueilla usko. Vallan päinvastaista odotellaan. Ei hyvä. Ehkä hankkeen voisi laittaa taas hyllylle. Nykyinen järjestelmä ainakin toimii. Tuleva voi olla huonompi. Byrokratiaa voi tulla enemmän lisää kuin sitä poistuu.
Ilmoita asiaton viesti
Nooh, mitäs sanot viiden miljoonan kunnasta?
Ilmoita asiaton viesti
Tai tästä: Suomen voi jakaa kolmeen kuntaan. Ruuhkasuomi, Keskisuomi ja Lappi.
Ilmoita asiaton viesti
Minun mallini olisi sellainen, jossa jokainen Suomen nykyinen tai entinen kunta voisi olla oma kuntansa, mutta niille annettaisiin mahdollisuus yhdistää hallinto naapureiden kanssa silloin, jos ne niin haluavat. Paikalliset tietävät parhaiten, miten hallintonsa mieluiten hoitavat.
Ja sama sotessa. Jos Paimio ei saa kelvollisia palveluita Turusta, se voisi valita keskitettyjen palveluidensa toteuttajaksi vaikkapa Salon.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä, miten rahat?
”Rokotetaanko” asukkaita veroilla?
Keksitään niille vallan hianot nimet. Vaippavero vanhuksille?
Yks ihmeellisyys on jo nyt. Kiinteistövero. Mihin tarpeeseen sekin raha ihan oikeasti menee, mihin käytetään?
Ilmoita asiaton viesti
Lisää rahaa ei tarvita. Monet pienet kunnat ovat tilastojen mukaan taloudellisia ja monet isot tuhlaavaisia. Uudet suuret yksiköt muistuttavat todennäköisesti enemmän suuria tuhlailevia organisaatioita kuin pieniä taloudellisia.
Verotuksessa siirtyisin suuntaan, jossa valtio kerää nyyistä suuremman osan veroista, mutta kunta saa ohjata vaikkapa omat soteen korvamerkityt rahansa vapaasti sille taholle, jolta sotensa hankkii. Jos haluaa muita paremmat palvelut, niin sitten saa kerätä tarvittavat lisärahat itse omilta kuntalaisiltaan.
Kiinteistöveron luonnne on mielestäni nykyään se, että se on vero, jonka kohteet eivät pääse pakoon ulkomaille, eivätkä edes yleensä myy kiinteistöään pois. Tällaisten kohteiden verotusta poliitikot siis lisäävät siksi, että verotettava kohde ei pääse pakoon. Järjen kanssa verolla ei tarvitse olla mitään tekemistä. Alkuperäinen idea (tekosyy?) siitä, että kiinteistö maksaa kiinteistön kunnalle aiheuttamista kuluista, on jo vuosia sitten täysin unohdettu. Nyt kyse on vain yhdestä rahalähteestä ja siitä, paljonko valtio voi tällä tavalla pumpata rahaa aina ontuvan taloutensa paikkaamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä pienet kunnat taloudellisia ovat, mutta epäilen miten tulevaisuudesta selviäisivät. Nykytilanne on jo niin sekava, että ei tätä taikurikaan pysty selkeyttämään.
Vai onko meillä jossain selkeä lista, luettelo, viimeisin päivitetty luettelo siitä, mitkä ovat lakisääteiset palvelut (millä tasolla niitä saa) ja mitkä sit niitä, joita ei kunnan ole pakko hoitaa tai järjestää.
Koko ajan vaan kehitetään, mutta käytännössä se tarkoittaa pelkkää karsimista.
Palveluja me kuitenkin tarvitsemme. Yksityiseltäkö ne tulevaisuudessa haettava on?
Ilmoita asiaton viesti
Niin, pienet kunnat eivät ehkä selviä, koska jokut tahot haluavat ne lakkauttaa siitä huolimatta, että ne ovat usein taloudellisia, ovat asukkaiden mieleen, edustavat vakiintunutta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, ja perustuslaki periaatteessa suojaa niiden itsehallintoa. Ehkä kuntien pitäisi läpsäistä vallan kahmijoita sormille aiempaa tarmokkaammin.
En usko että kansalaisten peruspalveluita ja niiden toteuttajia on missään kunnolla listattu, mutta toisaalta nykytila on jo vakiintunut, joten ihmiset kyllä tietävät. Minun näkökulmani asiaan on se, että jos jokin asia voidaan hoitaa paikallisesti, ei ole mitään syytä kieltää ihmisiä hoitamasta omia asioitaan itse. Ja näinhän ajatellaan kai perustuslaissakin. Kaikkinaiset puheet ”leveämmistä hartioista” yms. edustavat useimmiten vain halua keskittää ilman tarkkoja perusteluita. Mitän järkeviä perusteluja paikallisten asioiden keskittämiselle ei siis ole esitetty – vain epämääräisiä mielikuvia kaikkinaisen keskittämisen kuvitelluista (mutta pääsääntöisesti olemattomista) eduista.
Kehittäminen ja keskittäminen, ja niiden sekoittaminen nykyisen talouden tilan aiheuttamiin leikkaustarpeisiin johtaa helposti palveluiden karsimiseen ja katoamiseen. Mielestäni Suomen taloudellinen tilaa ei tarvitse korjata palveluiden karsimisen kautta, vaan terveempiäkin taloudllisia keinoja on käytettävissä (= suu säkkiä myöten, ja sen jälkeen kaikki hommiin, osa palveluihin). Toteuttaisin siis jatkossakin kaikki nykyiset peruspalvelut yhteiskunnan ohjaamina, sallien osan tilaamisen yksityisiltäkin, mutta rakentamatta palveluita puhtaasti markkinavoimien pyörteltäviksi.
Ilmoita asiaton viesti
Välillä tulee mieleen, että tavallinen kansalainen tarvitsisi sanakirjan, sellaisen seliseli -vihkosen, joka kertoisi, mitä esim. hallitus milläkin sanalla tarkoittaa.
Tämä hallitus (myös edellinen) on maamme asioitten uudistamisen ja kehittämisen nimissä ottanut käyttöön melkoisen määrän sanoja ja sanontoja, jotka näyttävät hienoilta, mutta eivät sano, eivät kerro mitään. Leveämmät hartiat oli yks oikein sellainen höpöhöpö. Viimeisimpiä: ”Hallitus ja opetusministeri Grahn-Laasonen ovat yrittäneet selittää, että miljardiluokan koulutusleikkaukset eivät olisi leikkauksia, vaan uudistamista ja kehittämistä.”
Ilmoita asiaton viesti