katoavat tietsikat ja antiikkinen YLE
Pöytätietokoneemme katoavat. Kaikki kannettavat ja pöytätietokoneet virtualisoidaan. Meille jää kotiimme vain tv -ruutu, erillinen näppäimistö ja kaiuttimet. Näin ovat suunnitelleet.
Eivät YLEläiset, vaan Finnet -ryhmään kuuluvat puhelinyhtiöt.
Salossa päästään käytännön testeihin jo 2010.
Meillä ”oma tietokone” olisi edelleen olemassa, mutta virtuaalisena. Oman työpöytänäkymän saisi esille salasanalla tai Supermatrix -sovittimeen työnnettävällä kortilla. Kertovat, että tv- lähetyksetkin voisivat kulkea samassa järjestelmään kuuluvassa kaapelissa.
Onkohan YLE -maksun kimpussa tohkaava työryhmä ajatellut lainkaan tätä tulevaa Supermatrixtusta? Entäs jos se tulee käyttöömme ennen ennenkuin YLE -työryhmässä ehtivät saada maksun-per-talous -perimiselle mitään tolkkua!
Eikö olisi parempi kun alkaisivat hetikohta YLE -työryhmässäkin miettimään tätä kortittamisen mahdollisuutta ja kunkin käyttäjän käytön mukaan maksun perimistä?
Eikö joskus kannattaisi olla pikkusen etuajassa siinä mitä maailmalla/tekniikassa tapahtuu ja toimia sen mukaan? Tai onko YLEn tarkoitus liukua pysyväis-/ kannattaja- / ikuisuusjäseneksi teeveen antiikkia-antiikkia ohjelmaan!
Nykytekniikka on tiensä päässä!
Tämän minäkin uskon, vaikken tekniikasta ( tietokone on ymmärrykseni hankalimmasta ja pahimmasta päästä) mitään ymmärräkään.
Finnet – infon ja uutisen tietokonehävityksineen ja Supermatrix -verkkoineen kaappasin tämän päiväisestä paikallislehdestämme.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo virtuaali tuntuu pelottavalta. Miten sitä vanhempi ihminen oppii käyttämään? Ylen maksu käytön mukaan olisi reilu ja oikeudenmukainen. Eikö siinä tulisi rahaakin enemmän kuin mitä nyt maksuksi ehdottavat?
Ilmoita asiaton viesti
Muuan Ylen kuvaaja totesi, että kaikk´ kamat menevät vanhaksi kun tulee uusi HD-tekniikka. Sovittimet eivät enää sovi jnpp.
Ilmoita asiaton viesti
Kalevasta tuttu, vanha sananlasku sanoo: ”Ken telkkarinsa myy, hän oppimisen riskin ottaa.”
Vai muistankohan mä väärin?
Ilmoita asiaton viesti
Kamat vanhoiksi/uusiksi juttuja olen minäkin kuullut.
Olen hiljan joutunut kilpailuttamaan televisiohankintaa ( määrä on yli 50 laitetta) ja jos ei olisi ollut asiantuntijaa tarjouspyyntökirjeen laatimisessa, niin olisin ollut pulassa. Vaatimuksia, valmiuksia, liitäntää sinne-tänne, oli HD:tä ja DVB-T:tä, oli vaikka mitä.
Saas nähdä millaiset koneet tulevat? Toimivatko yli takuuajan ja jos toimivat tuon pari vuotta, niin toimivatko ja sopivatko jatkossa näihin tulevaisuuden tekniikkakotkotuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä Yle -maksu minua jaksaa raivostuttaa.
Näyttää tänään raivostuttaneen muitakin!
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/73406-yle-maksu-he…
Ilmoita asiaton viesti
Virtuaalimaailmaako tämäkin?
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.blogit….
Viimeisin kommentti! Taidatkos sen selkeämmin sanoa? Kiitos Anne Lempinen! Kaarin maljasta pulppuaa!
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on aika tärkeä puheenvuoro, sillä olemme siirtymässä todella valvottuun yhteiskuntaan porvariton johdolla.
Kapitalismihan ei ole demokratiaa kuten porvarit väittää, vaan omistavan luokan suoraa diktatuuria. Tyhmemmät vaan eivät sitä metodin puuttensa vuoksi huomaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tärkeä puheenvuoro? Jaahas! Että porvaristoko kaiken pahan alku ja juuri?
Ilmoita asiaton viesti