Krokotiilin kyydissä vaiko suussa?
Salon kaupungissa tapahtuu. Elokuun lopussa kaupungintalon piha-altaassa ui nimeä vailla ollut krokotiili. Pientä facebook -kivaahan se sentään vaan oli. Ei siis ollut aito kroko, mutta nimeä sille kyllä kaivattiin.
Hyvän nimen se sitten sai. Siitä tuli Kamreeri. Sitä tässä cityssä nyt kyllä kaivattaisiinkin.
Meillä mennä lööhötetään milloin minkäkin jutun perässä ja ihan tavallista kaupunkilaista alkaa jo huolestuttaa, jotta mitä noista ihan oikeasti syntyy. Ettei vaan olisi kaupungintalon virkanaisilta ja -miehiltä kadonnut se, mitä varten kunta on olemassa ja mitkä ovat kunnan perustehtävät.
Meillä haaveillaan Microsoftin alueen, tilojen vähemmistöosakkuudesta. Meillä haaveillaan kapselikyydin testauspaikaksi. Ja puhelintakin pukkaa.
Microsoftin tilat tarvitaan, muka tarvitaan, jotta sinne voidaan sijoittaa osaamiskeskus. ”Salo haluaa yhdessä yritysten ja kiinteistösijoittajien kanssa ostaa Microsoftin toimitilat ja perustaa teolliseen ja esineiden internetiin keskittyvän osaamiskeskuksen.” Noin asiaa kaupunkilaisille toukokuussa paikallislehdessä markkinoitiin. Valtuutetuille vähän aikaisemmin.
Eilen oli syksyn ensimmäinen valtuuston kokous. Microsoft -kauppoja ei esityslistalla ollut. Ei siinä ollut paljon muutakaan. Mutta aloitteita tiputeltiin ja kyselytunnilla kaupunginjohtajalle kysymyksiä.
Minä kysyin Microsoftin tiloista: Paljonko Salon kaupunki saa kiinteistöveroa Microsoftin 9,5 ha alueesta, ts. maapohjasta ja rakennuksista? Viimeisin verotieto riittää.
Kaupunginjohtaja vastasi, jotta 631 534 euroa. Ja hehtaarejakin tuli enemmän kuin mitä oli minun tietoni. Niitä onkin 17,9 ha.
Tänään Salon Seudun Sanomissa Otso Ylönen hehkuttaa, että hänen johtamansa yhtiö (amerikkalainen star up -yritys Neolitics) on saanut konttoritilan käyttöönsä maksutta Microsoftin valtavasta toimistotalosta.
Että näin! Näinkö se sitten on jatkossakin, jos? Jos Salon kaupunki olisi Microsoftin tilojen yksi osakas, niin mistä sitä tulopuolta tulee, jos tiloja ilmaiseksi annetaan? Ja kai sitä jonkinlainen osuus tulee kiinteistöveron maksamisestakin? "Microsoft-kimppakyydissä" olevat yrittäjätkö sen maksavat?
Kapselikyytikin etenee. Esisopimus Hyperloop One yhtiön kanssa on julkistettu 1.7. ja kolmipäiväinen seminaari järjestetään 6-8.9.2016 kaupungintalolla. Vieraita, osallistujia Saloon odotetaan Turusta, Varsinais-Suomen liitosta, Tekesistä, liikenne- ja viestintäministeriöstä, Ruotsin suurlähetystöstä ja tuleepa vielä kymmenen hengen ryhmä yhdysvaltalaisesta Hyperloop One -yhtiöstäkin.
Eilen kysyin Microsoftista, mutta kysyinpä tuosta Hyperloopistakin: Helsingin Sanomat uutisoi 1.7.2016, että Salo on sopinut aiesopimuksen Hyperloop One -yhtiön kanssa liikennöintiputken rakentamisesta Salon ja Turun välille. Kuka on antanut luvan aiesopimuksen tekemiseen/hyväksymiseen ja millä valtuuksilla? Onko tähän käytetty kaupungin rahaa? Jos on, niin kuinka paljon ja miltä talousarvion momentilta?
Microsoftista sain vastauksen, mutta hyperistä vasta ensi kuussa. Jätin kysymyksen kaupunginjohtajan eteen vasta kokouksen alkaessa, joten ei siihen mitään vastausta nyt voinut edes odottaa. Sen verran kyllä kaupunginjohtaja vastasi, että mitään varsinaista sopimusta ei ole tehty. Voi olla, että nyt pidettävä seminaari poikii uutista sen verran, että me kaupunkilaiset saamme tietää, missä, miten ja kenen luvalla, kenen rahoilla kapselikyyti etenee.
Puhelimesta olen tänään hiljaa. Odottelen, odottelen mitä tuleman pitää. Niin varmaan moni muu.
Kun paikkoja oikein kolottaa ja särkee, niin vanha väki ”pruukaa sanoa”, jotta jos ei muuta, niin hengissä taidan olla.
Ehkä tuo sama sopii nyt tähän kymmenen kunnan kuntaliitoskaupunki (1.1.2009-) Saloonkin.
Ilmoita asiaton viesti
Halvat insinöörit ja matala verotus – amerikkalaisyritys perusti Saloon kustannustehokkaan tuotekehitysyksikön
http://www.sss.fi/2016/09/halvat-insinoorit-ja-mat…
Ilmoita asiaton viesti
Salon Seudun Sanomissa Otso Ylönen hehkutti 6.9.2016, että hänen johtamansa yhtiö (amerikkalainen star up -yritys Neolitics) on saanut konttoritilan käyttöönsä maksutta Microsoftin valtavasta toimistotalosta.
Mitenkäs sitten, jos Salon kaupunki määräisi Microsoftin tiloista?
Ai niin, sehän olisi vain vähemmistöosakas 4,5 miljoonallaan!!
Ilmoita asiaton viesti