Sahan jätteitä näytillä

Tuollainen reilusti yli viisikymmentävuotias puu on arvotavaraa. Vesi on hionut esiin vuosirenkaat tai tässä tapauksessa syyt, ja tuollaisista rimoista saa aikaan niin taidetta kuin upeita käyttöesineitä. Vain mielikuvitus on rajana. Mainittakoon nyt vaikka nykyisin erittäin suositut lipastot ja muut kalusteet, jotka on tehty vanhoista latojen seinälaudoista tai vastaavasta elämää nähneestä puusta.

Rimajäte on aikanaan tehokkaasti hyötykäytetty lietteisen pehmeän maaperän tukevoittamiseen. Nyt kun tätä tarvetta ei enää ole, voi tavaran uusiokäyttää ja kierrättää nykyaikaan sopivalla tavalla. Mistään ongelmajätteestä tuskin on kyse? Tai ainakaan enää on, jos puutavara on lionnut matalassa vedessä yli viisi vuosikymmentä, on vesi syvähuuhdellut puun ja UV-säteily hoitanut hommansa tehokkaasti.
Puutavara saattaa osin olla niinkin vanhaa, että on jo museoviraston omaisuutta, aivan niinkuin soista ja vesistöistä löytyneet yksipuiset soutuveneet tai haaksirikkoutuneet laivat.

Halikon kunta lienee aikanaan puhdistanut maaperän, mutta tässähän ei ole kyse ”maaperästä” vaan puutavarasta ja vesialueesta, joten mistään ”tontista” ei tässä tapauksessa voi olla kyse. Toki muistan lapsuudestani, että tällä niin sanotulla rimabrykillä oli tolppien varassa seisovia rakennuksia, joissa me lapsena seikkailimme. Pojat kuulemma matalan veden aikaan jopa kahlasivat sinne, mutta minä kävin siellä vain kaverin veneen kyydissä.

Kloorifenolin, dioksiinin, furaalin ja öljyn vaikutus lienee siivittänyt minut tähänkin kommenttiin.
Mutta se, että kunnan johtavat virkamiehet eivät aikanaan ole tienneet, mitä pinnan alla on, tuntuu kyllä uskomattomalta – kaikkihan sen ovat tienneet! Kertoisiko tämä jotain hallinnostamme, vai onko kyseessä puhtaasti henkilökohtainen ongelma?