Suitset suussa tai sitten ei
19.12.2016 Salo on enemmän -jutussani nostin esille Salon kaupunginvaltuuston esityslistalla olleen Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvän kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustamisen Saloon. Päätöksenteossa en asiaa fanittanut, en fanita vieläkään, mutta enemmistön päätöksellä "ettenpäi mennä".
Eipä ollut muste kunnolla pöytäkirjanpitäjältä 19.12.2016 pöytäkirjan kokoomisesta kuivunut, kun jo seuraavana päivänä ilmoitettiin, että täällä olisi paikkaakin tarjolla. Olisi tirehtöörin paikka tähän osaamiskeskittymä -hankkeeseen.
Hakijoita tuli ja oli, heitä on "vino pino", heitä on enemmän kuin oli kaupunginjohtajan paikkaan.
Kaupunginjohtajan paikkaa hakeneet kerrottiin heti kaikelle kansalle, mutta ei tätä Microsoft – tirehtööriä. Ei, ei, lukumäärä vain. Se on seitsemänkymmentä. Syy, että nimiä ei julkisteta on tämä: julkisuuslaki ei koske osakeyhtiötä.
Minun mielestäni uusi tuleva, helmikuussa 2017 valittava kaupunginjohtaja on saamassa melkoiset suitset suuhunsa jo heti alkumetreillä.
Yhdet suitset ovat nyt parhaillaan, sillä tässä vaiheessa nämä kolme loppusuoralle valittua eivät tiedä, kuka tämä toinen citylle merkittävä johtaja tulee olemaan.
Ja toiset suitset koen olevan siinä, että uusi kaupunginjohtaja on ikäänkuin määrätty tykkäämään kaupunginvaltuuston ratkaisusta eli osaamiskeskittymä -hankkeesta ja Microsoftin tilojen tulevaisuushyödynnästä.
Entäs sitten, jos em. johtajien nk. kemiat eivät kohtaa? Entäs sitten, jos niistä tulee ne kolmannet suitset!
Olinko taas kerran pahan ilman lintu?
En, en. En tarkoituksella! Muuten vaan mussutan ääneen..
Murheen poikasta se on tässäkin:
http://www.sss.fi/2017/01/turing-robotic-industrie…
http://www.sss.fi/2017/01/turing-robotic-industrie…
Ilmoita asiaton viesti
On sentään yksi hunajapurkki!
Se on salolainen Hyperloop:
http://www.sss.fi/2017/01/hyperloop-voi-avata-salo…
http://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2017/01/19/…
Ilmoita asiaton viesti
100 000 euroa Hyperloopiin virkamiespäätöksin ilman että mitään sitoumuksia vastapuolelta on? Pahaa pelkään että noi Turingit, Hyperloopit ja TuuliWatit on hukkuvan takertumista oljenkorteen. Vielä kun ”saatte” sen yhden Raaseporista päsmäröimään niin viimeinen sammuttaa valot.
Salolla olisi mahdollisuuksia vaikka mihin sijaintinsa ansiosta, mutta näin naapurista katsottuna näyttää että virkamiesten pätevyys ei vaan riitä.
Ilmoita asiaton viesti
No kyllä välillä siltä tuntuu, että rahaa palaa, ”ku mittä semmost kunnollist jälkke ei oikke ol viel näkyny”.
Ja tuulivoima! Se on nyt niin sitä just! Siitä kärsivät likellä asuvat.
Ilmoita asiaton viesti