Sote- ja maakuntauudistukselle kesäloma
Puolen vuoden kuluttua on maakuntavaalit. Niin maan hallitus on antanut ymmärtää!
Miten sellaiset järjestetään, kun ollaan vielä tässä pisteessä kuin ollaan? Eduskunnan puhemiesneuvosto on päättänyt, että heinäkuussa ei pidetä täysistuntoja sote- ja maakuntauudistuksen takia. Perusteeksi esitetään, että asian käsittely on valiokunnissa vielä kesken.
Kuin täydennykseksi tuohon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen toteaa, että hallitus ei ole pysynyt omassa aikataulussaan.
Maaliskuussa kehtasin lähettää tämän puheenvuoron kautta terveisiä hallitukselle. Aiheena oli toimeentulotuen siirto Kelan hoidettavaksi ja siitä sitten aiheutunut sotku, kun Kela ei tehtävää niin vaan saanutkaan hoidettua. Maaliskuussa nostin esille myös tämän maakunta- ja soteuudistuksen, mm. toteamalla: "Sillä tyylillä, millä näitäkin uudistuksia nyt edetty ja eteenpäin vedetty on, niin ei kyllä muuta ole ennustettavissa ja odotettavissa kuin, että edessämme on vielä suurempi hässäkkä ja vielä pahempi palvelujen toimimattomuus kuin mitä nyt koetaan Kelan osalta."
Kun on seurannut Kataisen hallituksen karille kolahtaneita kunta- ja sote -uudistusyrityksia ja nyt sitten tämän hallituksen uudistusvimmaa, ts. saada sekä sote- että maakuntauudistus täytäntöön 1.1.2019, niin kyllä tässä samaa mieltä alkaa olla kuin mitä Seppo-Juha Pietikäinen: .. eikö tulisi antaa rehdisti aikataulusta periksi?
Minä voisin tuota Pietikäisen ehdotusta vielä vähän täydentää: Ehdotan, että hallitus pitää sote- ja maakuntauudistuksen osalta kunnon kesäloman. Ei haittaa, vaikka se tämän asian osalta kestäisi vuoden. Eihän tämä uudistus siten ole edennyt kuin mitä esim. tammikuussa 2016 hehkutettiin.
Minusta yksikin tällainen viesti: ”valiokunnassa alkaa jo olla aika väsynyttä väkeä”, on huolestuttava.
Sanoja on sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen.
https://kuntalehti.fi/uutiset/sote/eduskunta-ei-is…?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitä kiireestä toveri Rinnettä. Ellei tämä olisi polleana mennyt ilmoittamaan peruvansa koko soten kun (sic!) Sdp pääsee valtaan ei nykyhallituksella olisi niin kiire saada hanketta tulille jo tällä vaalikaudella. Sitä paitsi, on tässä jo niin pitkään jappastu että aika on jo päästä eteenpäin. Pääsevätpähän sitä paitsi kansan valitsemat maakuntaedustajat alusta alkaen kiinni maakuntien käynnistämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa että käynnistämään. Kun nyt edes tietäisivät, mitä käynnistävät.
Tukka nousee pystyyn jo pelkästään näitten alla olevien tiedotteiden läpikäymisestä:
http://alueuudistus.fi/etusivu
Kokoustiedotteita
RSS-ikoni RSS
Sote- ja maakuntauudistuksen digimuutosohjelman organisointia on uudistettu
VM TIEDOTE 6.6.2017 9.50
Sote-uudistuksen projektiryhmän kokous 5.6.2017
STM UUTINEN 5.6.2017 12.07
Maakuntauudistuksen projektiryhmän kokoustiedote 30.5.2017
VM TIEDOTE 30.5.2017 15.31
Maakuntauudistuksen poikkihallinnollisen yhteistoimintaelimen kokoustiedote 29.5.2017
VM TIEDOTE 30.5.2017 14.44
Sote-uudistuksen projektiryhmän kokous 29.5.2017
Ilmoita asiaton viesti
Tällaisessa valtavan kokoisessa projektissa pitäisi olla julkinen gantt-kaavio, missä aktiviteetit ovat näkyvissä resurssiryhmittäin, jotta kaikki tärkeät toimijat voivat sijoittaa muutkin tehtävänsä kalentereihin, että pystyvät paneutumaan hankkeisiinsa riittävästi etukäteen. Loputtomat määrät palavereja varmaan tarvitaan.
Ilman projektikaaviota koko hanke etenee ameeban tavoin, kuten tähän asti näyttää tapahtuneen.
Sote-hankkeen kriittiselle polulle (Critical path) sijoittuu varmuudella tietojärjestelmäkehitys, koska ilman IT:tä on hankala pilotoida ja vaihtaa tietoa, ja vasta toimivalla tietojärjestelmällä päästään valinnan vapauden toteutumista kunnolla testaamaan. Siinähän tulee esille uusia haasteita.
Entäs se kapitaatiologiikka? Onko päätetty millainen kulu- ja käyttötarve milläkin asiakasryhmällä on sopiva, koska sen mukaanhan varmaan määräytyy budjetit ja lopulta kustannushyödyt, joita tälle hankkeelle on kaavailtu.
Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin. Olen IT-alan tohtori, mutta tästä hankkeesta olen lukenut vain julkista uutisointia. Tämä on varmaan Suomen kaikkien aikojen haasteellisin projekti poliittisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti sekä teknisesti tiukan aikataulunsa takia. Ihmisten terveys on silti se tärkein asia optimoitavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkasti ottaen SOTEsta on ollut liki pelkästään yhdenlaista uutisointia. Jokin media julkaisee uutisen, jonka mukaan SOTE on tuhoon tuomittu, koska ”lisää tähän asiantuntija/yhteisö” kertoo SOTEn ”lisää tähän osa-alue” ei tule toimimaan/onnistumaan/järjestymään/käy kalliiksi/ei toimi.
Ilmoita asiaton viesti
Toimiva tietojärjestelmä!
Kyllä sen perään on paruttu, mutta ei vaan tule valmista!
Tämä juttu on vuodelta 2012:
Ikuisuushanke nimeltä potilastietojärjestelmät
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
Ilmoita asiaton viesti
Ikuisuushanke, joka nyt aiotaan korjata:
Sote- ja maakuntauudistuksen digitalisaatio tehdään yhdessä – tietojärjestelmät rakennetaan vaiheittain
Sosiaali- ja terveysministeriö 23.5.2017
http://alueuudistus.fi/artikkeli/-/asset_publisher…
Enpä tiedä mitä sanoisis.
Olen sen ikäinen, että on tässä näitä uudistusten puuhasteluja jo aika paljon nähty, kuultu ja koettu.
Tehdään yhdessä – rakennetaan vaiheittain -teema on komea esitys, mutta en usko, että se noin vaan onnistuu.
Pilasinko päiväsi Erkki?
Ilmoita asiaton viesti