Kaupat kiinni sunnuntaisin, eikä postia perjantaisin
Joku on tuupannut facebook -sivustolle julkaisun, jossa palautetaan mieleen mennyttä aikaa.
Kyllä sitä peruutuspeiliin kannattaa silloin tällöin katsoakin. Ja muistella.
Kuka muistaa, että kouluun polkaistiin polkuyörällä ja ihan ilman kypärää? Telkkarin kanavan vaihtamiseen jouduit nousemaan sohvan syvyyksistä, kun ei ollut kaukosäädintä. Nooh, ei perheissä tuohon maailman aikaan ollut välttämättä edes sohvaa, ei ainakaan sellaista löhömukavaa kuin nykyään.
Jos Sinulla oli kasettisoitin, niin oliko muita konsteja kuin lyijykynän käyttö, kun sitä takkulle vetänyttä kasetin nauhaa elvytit? Nykynuori ei taida edes tietää, millaisessa soittimessa kasetit pyörivät. Kännykkää ei ollut, joten jos oli asiaa naapurille, niin ylös, ulos ja naapuriin.
Kaupat olivat kiinni sunnuntaisin. Aina. Ja kotiruokaa syötiin, kun ei ollut näitä kaikenmaailman pikaruokaloita ja joka kadun kulmassa nakki-/grillikioskeja.
—
Olen sitä mieltä, että kaupat saisivat olla edelleenkin kiinni sunnuntaisin. Olkoot ne sen edestä auki vaikka koko edellisen illan, olkoot vaikka puoleen yöhön.
Äkkiäkös meillä kaupat sunnuntaisin kiinni saadaan, kun otetaan mallia vaikkapa Postista, sen viimeisimmästä kokeilusta. Uutiset kertovat, että postilaiset voivat viikolla tehdä pidempää työpäivää ja saavat/voivat saada perjantain kokonaan vapaaksi.
Jotain lajittelua varmaan sentään suorittavat, jos toteavat, että ”Tämä koskee sellaista postia, jota ei tarvitse jakaa perjantaina.”
Vähän minä nyt kyllä putoan rattailta, jos tuollaista todetaan, kun Posti samanaikaisesti ilmoittaa tuovansa huhtikuussa uuden postimerkkipalvelun. Tarkoittavat Plus- merkkiä. Sellaisella merkillä varustettu kortti tai kirje luvataan olevan perillä toisena arkipäivänä postittamisesta!
Ihan vaan hölmö kysymys: Jos laitan kortin vaikka ”tois pual Suomee” Ystävälle keskiviikkona, niin miten se hänen postilaatikkoonsa etenee? Kuka sen perjantaina perille vie, jos ja kun postinkantaja saattaa olla antaitsemallaan vapaalla?
Leikkakohan posti enää jatkossa perjantaisin nurmea?
Ilmoita asiaton viesti
Jaa-a. En tiedä.
Mutta kyllä nuo ketteriä Postissa ovat muuttamaan kaikkea kaiken aikaa.
Eikös just kesällä 2017 tullut voimaan se muutos, että kirjepostia ei jaeta tiistaisin?
Kirjastot alkavat olla, ainakin täällä meillä päin, itsepalvelupaikkoja, joten jos Posti niistä mallia ottaa, niin ei tässä muuta tarvittaisi kuin yks postiasema per kylä ja sieltä sitten jokainen käy itse kirjeensa ja korttinsa hakemassa sen mukaan, kun Ystävä kännykällä ilmoittaa, että ”lähres hakeen!”
En ymmärrä miten meillä muutamat asiat, joita ennen vanhaan piti perusjuttuina, on niin, niin sekotettu kuin mitä nykyään sekotetaan ja sekoillaan. Postista ei tiedä koht, mikä se on. Ei takseistakaan! Kirjastot tuli edellä. Että huhhuh vaan!
Ilmoita asiaton viesti
Postin toimintaan liittyy merkillinen paradoksi: Mitä vähemmän sillä on jaettavaa postia, sitä hitaammin se toimittaa sen perille.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjeitä ja kortteja nykynuori, joka kännykkänsä kanssa toimii, tuskin aikuisena kovin paljon lähettelee. Nettiostoksia he kyllä tulevat tekemään, joten posti voi vielä palveluaan tiivistää ja ilmoittaa, että eiköhän kerran viikossa palvelu riitä.
Ilmoita asiaton viesti
Muistelen pikkuskidinä kun Posti oli joka kylässä.
Isommissa oli myös oma polisilaitos.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja oli kunnanlääkäri ja terveydenhoitaja, ei nyt ihan joka kylässä, mutta joka kunnassa sentäs. Kunnes tuli sitä parempaa! Mitä nyt tulikaan?
Kun minä olin lapsi ja koululainen, niin kotitiellä kulki postinkantaja, jolla kyytivälineenä oli polkupyörä. Sillä hän kulki, satoi tai paistoi.
Ilmoita asiaton viesti
Jaahas. Kukaan ei uskalla sanoa, että kaupat kiinni sunnuntaisin.
Olenko minä ainut, joka sellaista haluaisi?
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se nyt tavatonta että kansalaiset voivat nykyisin päättää itse koska kaupoissa käyvät ja koska ovat käymättä.
Toisin oli ennen kun poliitikot katsoivat tietävänsä tuon asian meitä paremmin.
Ja vaikka posti oli joka kylässä, on se nyt lähempänä kuin joskus ennen ja paketitkin voi noutaa silloin kun itselle sopii.
Ilmoita asiaton viesti
Pakettien nouto mun kohdalla välillä vähän sekoilee. En tiedä sekottaako sitä postinumero, jossa kylkiäisenä entisen kunnan nimi (nykyisin yksi Salon kaupunginosista), mutta välillä pitää paketteja hakea ympäri Saloa. Ihmetyttää, kun oma posti on sentäs n. kilometrin päässä. Voisko siinä olla se syy, että lähettävä taho on sopinut, mihin saakka se paketin vie. Kovin huonosti olen postin muutoksia seurannut. Tänään vaan pisti silmiin tuo perjantai -vapaan mahdollisuus ja siks siihen tarrasin.
Ilmoita asiaton viesti
Tilaan paljon tavaroita Saksasta ja Suomen posti ottaa vastuun jakamisesta sitten kun saksalainen kuriiri DHL luovuttaa tilaamani tuotteen Postille. Jossain tuossa vaiheessa minulta sähköpostilla kysytään, että kuinka haluan kuljetuksen kotiini. Mutta en ennätä sähköpostiin vastaamaan kun kysyväsähköpostii saapuu minulle milloin saapuu ja minulla on aikaa vastata sähköpostiin ainoastaan 1,5h. Ja kun en ennätä vastaamaan, niin Posti katsoo että en ole kotona. Niinpä joudun itse hakemaan lähetyksen Postista. Mutta minä olen maksanut saksalaiselle taholle kotiinkuljetuksesta. Ennen asia oli kunnossa kun DHL hoiti jakelun koteihin.
Ilmoita asiaton viesti
Eiks kotiintuojille kelpaa kännykkänumero? Että sillä ilmoittaisivat. Tai viestillä!
Ilmoita asiaton viesti
Ei välity puhelinnumero vaikka sen olen ilmoittanut verkkokauppiaalle ja jopa kysynyt heiltä, kuinka minun pitää puhelinnumero ilmoittaa saksalaiselle palvelimelle, että kun se mahdollisesti lähetetään Suomen postille, että Suomen postikin puhelinnumeron ymmärtää. Mutta asia ei vaan onnistu. Tekstarilla taas Suomesta tilatessa asia hoituu hyvin.
Eikä pakettia minulle yritetä toimittaa kun en ennätä vastaamaan sähköpostiin kuten mainitsin.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa outoa. Tuskin olet ainut tapaus.
Ilmoita asiaton viesti
Postinkulku toimii huonommin mutta tosiaan, postitoimipaikka paljon paremmin kuin vanhoina aikoina. Täällä tuppukylässäkin paketin voi lähettää tai hakea seitsemänä päivässä viikossa vielä klo 20.59.
Ja kun paketin lähettää ”numerolla”, siitä tulee tekstari heti kun on noudettavissa eikä vasta päivän-parin päästä kun postista tulee lappu. Itse kun myyn kotimaahan tavaraa tilauksesta, asiakas ylättyy kun tänään tehdyt tilaukset ovat perillä huomenna.
Ylipäätään kauppojen palveluaikojen vapautuminen on kuluttajalle ihan luksusta.
Ilmoita asiaton viesti
Tekstiviesteihin minäkin olen jo tottunut, kun paketin saan. Se vaan, että ei aina tiedä, mistä kaupunginosasta on nouto. Postinumeroni sekoilusta kommentoin jo jossain kohtaa edellä. Yhden kerran oli hakupaikkana sellainen salolainen ruokamarketti, että vaikka täkäläisiä olen, en edes kaupan/postin sijaintia tiennyt ennen ennenkuin kuin kartasta paikan tarkensin.
Ilmoita asiaton viesti
Mulla ongelmat on alkaneet siinä vaiheessa kun posti hukkaa sen paketin, tapahtuu toisinaan kun paljon lähettää. Kiroilin kun taannoin täytin lomaketta ja posti kysyi ”missä paketti nyt on”. No perkele hukassa, en kai mä muuten tätä täyttäisi.
Matkahuolto on varmempi postia.
Ilmoita asiaton viesti
Nuorena likkana toimin yhden kesän Postin maalaiskirjeenkantajan sijaisena.
Piti vannoa vala, että toimii laillisesti ja kunnioittaa postien yksityisyyttä. Kyllä tuntui juhlalliselta.
Polkupyörällä kiidin talosta taloon. Eräs kesäasukaspariskunta tarjosi joka aamu kahvit ja leivät. Kahvi oli Maxwell House -pikakahvia, joka tuntui hienolta.
Eikä ollut niin kiirettä, etteikö olisi pienen puhetuokion pitänyt muissakin taloissa.
Eräs rouva, joka asui yksin, odotti joka päivä kirjettä. Kun ei sitä kaivattua kuulunut, niin hän purki kiukkuaan minulle. Tyhjästä on paha nyhjästä!
Hauskoja aikoja!
Ilmoita asiaton viesti
Tämä minun kotitielläni aikoinaan polkupyörällä liikkunut postinkantaja sai myös monet kerrat kaffeeta. Se on varmaan tässäkin niin, että ennen oli ennen, nyt on nyt. Nyt ei kahvitella posteljoonin kanssa. Kun ei joka kerta edes tiedä, kuka postiautossa ratin takana istuu, niin eihän sitä edes kehtais kahville pyytää.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä 70-luvun loppuun asti posti kannettiin myös lauantaina. Kun joku esitti lauantaikannon lopettamista, sitä vastustettiin sillä perusteella, että lauantaikannon lopettaminen menee toiseen suuntaan kuin se yleinen trendi, jonka puitteissa yhteiskunnan tarjoamia palveluja pyritään koko ajan lisäämään ja parantamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Posti on kyl tainnut olla aika ketterä muutoksissaan, on ainakin viime vuosina. Nimeäkin se yritti muuksi muuttaa. Pitäiskö tähän lainata yhtä laulun pätkää (kenen nyt olikaan): ”vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan!” Vai millai se meni?
Ilmoita asiaton viesti
Ei muutu postin palvelut paremmaksi kun ei ole paikkaa minne valittaa. Nämä City-markettien postihenkilöt eivät juuri muuta tee kuin skannaavat tulleet lähetykset ja sitten päätteeltä katsovat, onko lähetystullut kun asiakas saapuu pakettiaan noutamaan. Sain yhden valituspuhelinnumeron mutta puhelu ei yhdistynyt. Tarkastin puhelinnumeron postin sivuilta ja kas siellähän on sama numero – mutta ei minun puhelinta yhdistänyt numeroon. Kummaa.
Ilmoita asiaton viesti
Piti oikein googlettaa, miten itseänsä mainostavat.
Tällaista löytys:
Sujuvampi arki
Posti on Suomen johtava posti- ja logistiikka-alan palveluyritys. Ydinliiketoimintaamme kuuluvat postipalvelut, paketit, rahti ja logistiikan palvelut. Meillä on maan kattavin palveluverkosto
ja käymme arkipäivisin noin kolmen miljoonan kotitalouden ja yrityksen luona. Huolehdimme arjen sujuvuudesta 11 maassa.
https://www.posti.com/
Ilmoita asiaton viesti
Kotimaisten verkkokauppojen osalta pystyy usein itse valitsemaan haluamansa noutopisteen, olkoon se sitten lähellä kotia, työmaata tai vaikka matkan varrella.
Tilaan kuitenkin paremman valikoiman ja kevyemmän verotuksen eli hintojen takia paljon ulkomailta, jolloin usein kuriirilta tulee kysely koska ja minne lähetyksen voi toimittaa. Mä olen vastannut että jättäkää ulos oven taakse ja homma on pelittänyt hyvin.
Poikkeuksena esim DHL joka edellyttää että vastaanottajan ilmoittamassa osoitteessa on joku paikalla kuittaamassa lähetyksen.
Perinteinen, Pietari Brahen 1638 perustama posti oli alunperin tarkoitettu kirjeiden ja sanomien kuljetukseen. Ehkäpä jossain vaiheessa luulivat itseään korvaamattomaksi kun lähtivät kuljettamaan pakettipostia eli perinteisille yksityisten markkinoille, valtion eli veronmaksajien rahoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä postin lähettämä ilmoitus jolla ilmoittaa minulle saapuvasta paketista :
///
Viestin saapumisaika: 19.2.2019 klo 15:27
From: Posti asiakaspalvelu
Subject: Sinulle on saapumassa paketti
Osoitteeseen …..KATU 1 …., VANTAA on tulossa lähetys CB………DE
seuraavien päivien aikana. Jos et ole paikalla, se viedään noudettavaksi
postista.
Toimitusvaihtoehtoihin pääset tästä: https://isms.fi/a/AMPqva6 (vastaus
klo 17:00 mennessä).
///
Ja kun en ennätä vastaamaan kello 17:00 mennessä 15:27 saapuneeseen viestiin, en ole postin käsityksen mukaan kotona ja paketti menee noustopisteeseen.
EDIT:
Usein ongelma johtuu siitä, että en voi valita toimittajaa Saksasta kuin DHL:n. Posti ja DHL kun ovat lyöneet kättä ja näin se sitten näkyy verkkokaupasta tilatessa suomalaisille – DHL-tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Olen sitä mieltä, että kaupat saisivat olla edelleenkin kiinni sunnuntaisin.”
Sunnuntaiaukiolo (tai aukioloaikojen vapautus) on lisännyt ruokakauppojen aukioloaikaa n. 10%. Esimerkiksi minä en ole alkanut syömään vastaavasti enemmän, joten tuo aukioloaikojen pidennyt on aiheuttanut kaupoille myös lisääntyneitä viikottaisi kuluja, joita ei myynnistä ihan suoraan saakaan takaisin. Käytännössä näyttäisi käyvän niin, että useat lähikaupat lakkaavat, jolloin jäljelle jääville kaupoille tuleekin ehkä se 10% lisäys myyntiin. Lopputuloksena osalta ihmisiä elämä kurjistuu, kun palvelu huononee.
Minusta oli kohtuullinen kompromissi se, kun pienet ruokakaupat saivat pitää ovensa auki sunnuntainakin. Tämä siis tuki palvelutarjonnan laajuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se nyt kamalaa olisi, jos kaupat olisivat kiinni sunnuntaisin.
Ihan kaikki kaupat.
Kauppiaat säästäisivät mm. henkilöstön palkkakustannuksissa ja voisivat sitten ”halpuuttaa” vaikkapa niitä hintojaan. Ja perheet oppisivat tekemään sunnuntaisin ihan jotain muuta kuin, että vaeltavat isoissa marketeissa.
Jostain se on pikkuruokakauppojenkin eurot tienattava. Jos kauppias on itse hommissa, niin on se silloin kotiin päin, mutta rankkaa muuten.
Jos sunnuntaisin kaupat olisivat kiinni, niin jää viikkoon vielä kuusi päivää. Kyllä niistä jonkun päivän voinee ostospäiväksi valita. Jos ei päivällä ehdi, niin sitten illalla. Ilta-aukioloajat on monella liikkeellä todella pitkät.
Jos kansalaisten on pikkupakko ymmärtää ja hyväksyä postin poukkoilua, niin helpompi mun mielestä olisi ymmärtää ja hyväksyä se, että kaupoilla ja kauppiailla olisi sunnuntaisin vapaata.
Voisin minä – ehkä – apteekit ja bensakaupat armahtaa. Bensakaupoissa olisi hätävaratiski. Nehän ovat kuin pikkuruokamarketteja nykyään.
Ilmoita asiaton viesti
Niin no, nykyään työelämäkin lienee hieman erilaisempaa kuin menneinä aikoina. Ei ole enää vain niitä 8-16 päiviä, tämä unohtuu monesti. Siksi minusta on hienoa että kaupat ovat auki myös sunnuntaisin. Jokainen voi nykyään löytää sen parhaimman päivän käydä kaupassa. Olkoonkin jollekin se kauppapäivä vaikka sitten sunnuntai.
Ja kannattaa muistaa sekin että juurikin arkipäivät ovat useimmiten lapsiperheessä ne kiireisimmät päivät. On oma työ, lapsen päiväkoti/koulu, lasten harrastukset, ehkä se omakin/puolison harrastus. Kiireellä vedetään läpi että ehtii edes jonkin hetken viettää lasten kanssa ennen kuin kaikki menevät nukkumaan. Viikonloppuna ehtii hienosti käydä kaupassa ilman sen kummallisempaa kiirettä ja tietysti hyvin nukkuneena, ehkä haetaan hesestä vielä ateriat ja nautitaan ateriat kiireettömästi perheen kesken.
Noh, itse olen kokenut ruokaostosten teon viikonloppuna parhaimmaksi vaihtoehdoksi. On aikaa ja energiaa miettiä tarkemmin mitä ostaa kun ei itse ole väsynyt ja eikä pahimmassa tapauksessa ole väsynyttä taaperoa mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tuo erilaista tämän päivän meno ja meininki siitä, mitä esim. minä töissä kävin. Ja eroa on tietysti jo sillä asuuko maalaismiljöössä (maalaistalossa) vai kaupungissa esim. kerrostalossa.
Itselläni kaupassa käynnit (lasten ollessa pieniä) piti miettiä siltä kantilta, mihin aika riittää. Töistä kun lähti, niin ensin oli ajettava ruokakaupan kautta, sitten noutaa kaks lasta hoidosta, sitten ajaa kotiin, purkaa lapset vaatteistaan ja ruoka- ym. tarvikkeet kasseista, miettiä, mitä lapsille ohjelmaksi, jotta itse ehti ennen ehtoota laittaa seuraavan päivän ruoat puolvalmiiksi (ruokavahvuudessa muitakin kuin mies), sitten muksut nukkumaan, itsekin jossain vaiheessa jne. Siinä oli viikonloppuna sellaisessa olotilassa, ettei muuta kaivannut kuin, että olisi saanut olla ihan rauhassa. Viimeiseks näitä sunnuntain aukioloja kaipaili!
Ilmoita asiaton viesti
Muutin Japaniin vuonna 1990 ja siinä vaiheessa Suomessa olivat edelleen kaikki kaupat kiinni sunnuntaisin. Helsingissä löytyi kyllä asematunnelin market, joka oli auki puolesta päivästä ilta kuuteen sunnuntaisinkin. Muutoin ei ollut kuin R-kioskeja eikä niistäkään saanut silloin ostaa maitoa tai voita.
Yllätys oli suuri kun kävi ilmi, että Japanissa sunnuntai nimenomaan oli se perheen yhteinen ostospäivä. Silloin olivat tavaratalot ja marketit ruuhkasempia kuin minään muuna päivänä. Samoin esimerkiksi parturissa käynnit y.m. aikataulutettiin yleisimmin sunnuntaiksi, kun konttorit olivat kiinni ja ihmisillä oli aikaa omiin tarpeisiinsa. Käytäntö alkoi jossain vaiheessa tuntua hyvin ymmärrettävältä ja Suomen sunnuntaihiljaisuus puolestaan omituiselta.
Mitä siihen kustannuskysymykseen tulee, niin turha siitä on kenenkään asiakkaan taivastella, sillä ei kauppojen ole pakko pitää oviaan auki sunnuntaisin tai muulloinkaan. Ne saavat itse päättää asiasta. Jos sunnuntain aukiolon aiheuttamat kustannukset olisivat sellaiset, ettei aukiolo kannattaisi, niin ovet pysyisivät kiinni. Se on kauppojen päänsärky – ei asiakkaiden.
Ja ilman muuta ihmiset itse saavat päättää tekevätkö he sunnuntaisin mieluummin jotain muuta kuin ostoksia. Miksi ihmisiä pitäisi jonkun valtiovallan toimesta kaitsea noudattamaan tapoja, jotka eivät ole heidän itsensä valitsemia?
Ilmoita asiaton viesti
No juu.
Kyllä valtiovalta kaitseekin!
Sote -uudistus nyt ainakin tuolla nurkan takana norkolla on.
Minulle riittäisi se, että tarkistetaan eri terveyskeskusten toiminnat, otetaan niistä käyttöön parhaat ja hoidetaan tietojärjestelmien viidakko samaan tietokantaan!
Ilmoita asiaton viesti
Postilta on tullut muutenkin luokattomia pakkaustapoja. Omassa paketeissani yksi oli tullut ihan muodottomana ja tarkistettuani varovaisesti paketin aukaisuissa, niin selvisi, että tuote meni rikki, vaikka varoitusteipit osoittivat sen olevan särkyvää.
Otin kuvankaappaukset ennen paketista ulos ottoa ja ennen muovikääryleiden irrottamista ja irrottamisen jälkeen selvisi tuotteen rikkonaisuus.
Lähetin kuvat tilatulle yritykselle, niin yritys lähetti uuden paketin ja perivät korvauksen Postilta, kun kuvatut kuvat osoittivat Postin toimituksen huonoksi.
Sain uuden tilalle ja Posti sai itselleen korvausvaatimuksen. Samaa olen nähnyt esim. tietotekniikan HC-postaajilta pakettikuvia, missä on kohdeltu kaltoin niitä tuotteita, kallein tuote oli 1200 euroa, joka meni ihan mutkaksi ja oli selvää, ettei se ole toimiva tuote, jos kulma osoittaa 30 asteen kulmaa ylöspäin, keskeltä.
Ilmoita asiaton viesti
No ohhoh! Korvaako posti mokansa vai haraako vastaan, ettei heissä mitään vikaa ole?
Minä olen saanut ehjät paketit, sen vähän, mitä paketteja postin tuomana nyt ylipäätään tullut on.
Ilmoita asiaton viesti
Minä jännitän nyt kun odotan DHL Freight kuljetusta. Tuon kuljetuksen hoitaa täällä päässä Suomen Posti, että kyselevätkö sähköpostilla vaiko tekstarilla minulta toimitusajankohtaa. Posti vakuutteli, että toimitus tuodaan minulle kotiovelle asti. Toimitus painaa n. 30kg ja on mitoiltaan 180x120x20cm, joka sisältää sähköpyörän. Että olisi toivottavaa että paketti saapuisi ehjänä minun kerrostalon kotiovelle.
Ensimmäinen yritys toimittaa sähköpyörää meni pieleen kun se oli saanut kuljetuksen aikana siipeensä jossa moottorin suojakuori oli pois paikaltaan ja kuoresta puuttui 7x7cm roiskevesisuoja. Sähköpostin saapumisen kyttäämisen PC:llä minä ratkaisin Thunderbird sovelluksella jonka saa piippaamaan kun sähköposti saapuu. Onkos Topilla esittää luuriin jotakin softaa jolla voisi pollata sähköpostipalvelinta saapuvista sähköpostiviesteistä? Tosin tuohon luurisoftaan tarvitaan varmasti internetyhteys jota minulla luurissa ei ole – ellei sitten reitittimen kautta asia onnistu.
EDIT:Postin mies lupaili, että 1,5 tunnin vastausaika sähköpostilla toimitustiedustelukyselyyn tulee muuttumaan 6 tunniksi lukuisten asiakaspalautteiden johdosta.
Ilmoita asiaton viesti
Jaahas. Sinulle on tulossa melkein joulu ja joulupukki. Toivottavasti saat ostoksesi ehjänä eteesi! Ja sopivaan klo -aikaan päivästä!
Ilmoita asiaton viesti
Tällaistakin uutista:
”Saamelaiskäräjävaaleissa siirrytään yksinomaan postiäänestykseen – Äänestäjä huolissaan: ”En luota postiin tippaakaan ja missä lie se lähin posti?”
Ensi syksyn vaaleissa ei äänestetä enää varsinaisena vaalipäivänä.”
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat?fbclid=IwAR2ppyX…
Ilmoita asiaton viesti