Euroopan komissio määrää mitä pihallasi kasvaa!
Kylmää kyytiä kurtturuusuille: kurtturuusu on haittalaji.
Kun päätöksen, määräyksen antaa Euroopan komissio, niin tottahan toki Suomi sitä kirjaimellisesti noudattaa. Että pahimpia vieraslajeja, hushus, täydellinen haittakasvi, hushus, pois nurkista, pihoilta, puutarhoista ja teitten varsilta.
Kurtturuusua ja sen valkokukkaista muotoa ei siis saa enää päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta, ei myöskään toisesta EU-maasta, ei välittää, ei myydä tai muuten luovuttaa. Kurtturuusun kasvatus on kiellettyä kolme vuoden siirtymäajan jälkeen 1.6.2022.
Jään nyt vaan miettimään, että mitenkähän Azoreilla asuvat suhtautuisivat, jos heille tulisi määräys, että kaikki saarten hortensiat pitää hävittää. Niitä siellä on. Ja paljon. Jos oikein muistan, niin joku sen sinne alunperin vienyt on. Ei se alkuperäiskasveja ole. On kuitenkin vuosien varrella levinnyt ja noteerattu kauniiksi, jopa niin kauniiksi, että se on tällä hetkellä saarten tunnuskasvi. Kaunis on, mutta pahanmakuista esim. lehmien suussa. Miksei sille anneta tappotuomiota?
En tiedä, mutta aika järjettömänä touhuna pidän nyt viimeisintä uutista kurtturuusun hävittämisestä.
Kun kurtturuusuja esim. moottoriteiden välistä aletaan hävittää, niin kuka, mikähän taho kustannuksista vastaa? Väylävirasto vai hallitus?
Niin ja summakin olis kiva tietää.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän lajiketta moottoriteiden välissä kasvaa, Ylen uutisesta puuttuu tämä:
Kielto ei koske kurtturuususta jalostettuja tarhakurtturuusuja, jotka eivät leviä yhtä herkästi.
https://www.iltalehti.fi/piha/a/3b210eee-e4a3-42eb…
Ilmoita asiaton viesti
Toivotaan, että moottoriteiden välissä on jalostetut kurtut!!!
Ilmoita asiaton viesti
Taitavat olla virkamiehillä ”natisevat kurtut” mielessä. Mihin ne sieltä moottoriteiden välistä leviää. Ainoastaan pieni mahdollisuus on lintujen mukan levitä, mutta eivät ole sillä keinoin juurikaan levinneet. EU päättää, mutta joku neropatti on ensin sitä pitänyt ehdotella.
Minusta olisi voinut laittaa ukaasin, että ei saa myydä ja katsoa sitten leviääkö. Jo istutettujen kukkien repiminen pois on tyhmää. Sama juttu on jättibalsamilla ja lupiinilla, mutta jättiputki on syytäkin kitkeä pois.
Ilmoita asiaton viesti
Ei määrää, sillä se ei voi tuollaista päätöstä tehdä.
Mistä ihmeestä sinunlaisia henkilöitä sikiää…
Ilmoita asiaton viesti
Ei tämä uutinen minun mielestäni mikään aprillipila ole!
https://yle.fi/uutiset/3-10810516?fbclid=IwAR05Cya…
Puutarhoissa ja esimerkiksi teiden varsilla yleinen kurtturuusu on lisätty Suomen kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon (siirryt toiseen palveluun).
Tästä syystä kurtturuusun maahantuonti ja myynti on kiellettyä huomisesta alkaen.
Lisäksi laji tulee hävittää muun muassa puutarhoista, puistoista sekä uimarannoilta ja maanteiden varsilta seuraavan kolmen vuoden aikana.
Kurtturuusun hävittäminen on työlästä ja vie aikaa.
Laajojen kasvustojen poisto kannattaa tehdä koneellisesti, pienempiä yksilöitä voi repiä maasta käsin.
1900-luvun alussa maahamme levinnyt laji on erittäin yleinen.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kuka tekee nämä päätökset?
Vihje: se ei ole Euroopan komissio.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä Sinulle täsmennystä: https://www.vieraslajit.fi/fi/node/26
Lainsäädäntö ja hallintasuunnitelmat
suomi | svenska | English
Suomen hallintasuunnitelmat EU:n haitallisille vieraslajeille
Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi toukokuussa 2019 Suomen toisen hallintasuunnitelman EU:n haitallisille vieraslajeille. Suunnitelman avulla ohjataan haitallisten vieraslajien torjunta ensisijaisille torjunta-alueille, joissa lajeja torjutaan kustannustehokkailla torjuntakeinoilla. Uusi hallintasuunnitelma täydentää maaliskuussa 2018 hyväksyttyä edellistä suunnitelmaa. Molemmat suunnitelmat sisältävät lajikohtaisia torjuntatoimia sekä torjuntayhteistyöhön tarvittavia tahoja. Suunnitelmia varten selvitettiin, miten laajasti Suomessa esiintyy EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon kuuluvia lajeja ja miten niitä voitaisiin kustannustehokkaimmin torjua. Lisäksi selvitettiin, miten haitalliset vieraslajit pääsevät leviämään Suomeen tahattomasti esimerkiksi tuontitavaroiden ja ajoneuvojen mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Ja vieläkin – Euroopan komissio ei voi tehdä tuollaisia päätöksiä.
Kun nyt et ole ymmärtänyt kysymystäni, vastaan tässä sinulle. Luultavasti kyse on seuraavaan perustuvasta asiasta: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?ur….
Huomaatko, kuka on tehnyt päätöksen? Ihme ja kumma, tietenkin Euroopan neuvosto ja Eurooppaparlamentti. Eli EU-maiden hallitukset ja parlamenttiin valitut maiden edustajat ovat kaiken takana.
Siis jälleen kerran: Euroopan komissio ei voi tehdä tällaisia päätöksiä itsenäisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Onko noista ollut jotain haittaa luonnossa?
Uutisessa pelotellaan aika lailla levittäytymisestä jne. Mutten ole ainakaan itse ikinä lukenut mistään että näin olisi käynnyt?
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
Antaisivat nyt Suomessakin ennemmin määräyksen ja ennenkaikkea rahaa vaikka voikukkien poistoon. Kaunishan sekin on, mutta joskus tuntuu, että vähempikin määrä pihalla ja puutarhassa riittäisi.
Ilmoita asiaton viesti
Wikipediassa näin:
Suomen luonnossa laji on lähtenyt leviämään voimakkaasti merenrannoilla ja saaristoissa, etelärannikon lisäksi jo Oulun korkeudella.[6] Hiekkarannoilla se voi levittäytyä pahimmillaan jopa hehtaarien kokoisiksi tiheiköiksi ja siten syrjäyttää alkuperäistä rantakasvillisuutta ja aiheuttaa haittaa virkistyskäytölle.[6] Myös teiden varsilla leviäminen on ollut hallitsematonta.
Rannikolla viihtyvä kasvi on jo ainakin Tanskassa onnistunut valtaamaan rantoja kestävyytensä ja leviämistapansa vuoksi hehtaarien kokoisiksi ”ruusupelloiksi”. Kurtturuusu on tuhonnut alkuperäiskasvillisuutta ja tehnyt rantojen virkistyskäytön mahdottomaksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kurtturuusu
Ilmoita asiaton viesti
Minä en ole koskaan huomannut koko kasvia. Eiköhän esim. lupiini ole paljon pahempi haittakasvi.
Ilmoita asiaton viesti
No sillä samalla haittalistalla se on kuin kurtturuusu: https://www.vieraslajit.fi/lajit/MX.41164/show
”Alaskanlupiini on luokiteltu kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Kansallisesti haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa”
Kaunis se on lupiinikin mun silmissä.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, on se kaunis, mutta esim. mummulassa vanhat metsämansikkapaikat ovat menneet pilalle lupiinin takia. Tulokkaat ovat ikäviä, jos tunkeutuvat vääriin paikkoihin. Esim. villimansikka jää siinä kisassa kevyesti toiseksi, joten minun puolestani koko lupiini saisi hävitä Suomesta.
Tuollaista kurtturuusua en ole edes huomannut.
Ilmoita asiaton viesti
Ja minä taittelen lupiinin kukintoja maantien varresta ynnä kaivan juurakoita ylös jotta eivät leviäisi mökkitontille.
Ilmoita asiaton viesti
Minä yritin vuosia, vuosia sitten istuttaa isolle pihalleni yhteen paikkaan lupiinia. Ei onnistunut. Ei istuttaen, eikä siemenestä. Enää en ole yrittänytkään.
Olen vaan ihmetelleyt, että miten se maanteitten varrella leviää, kun ei minulta onnistunut. Yksityistien varrella, jossa asun, ei ole tien varrella lupiinin lupiinia. Mutta voikukkasta on. Huhhuh! Ei sitä niin paljon tarttis olla kun sitä on.
Ilmoita asiaton viesti
Älä missään tapauksessa istuta lupiinia. Ihastele sitä tienreunoilla, mutta älä päästä leviämään pihaasi. Muuten kaikki muut kukkasi saattavat jäädä jalkoihin.
Ilmoita asiaton viesti
No en ole enää yrittänyt. Mutta tiedätkö, mistä varsinaisen rikkaruohon saa? Ja satoa tuottavan. Sen saa mansikoista. Olen istuttanut vanhojen omenapuiden alle mansikoita. Ei mitenkään oikeaoppisesti. Seassa on keltaisella kukkivaa maanpeitekasvia. Mansikat valmistuvat sinne keltaisten kukkien sekaan, enkä tiedä mikä taika niissä on, mutta ei niitä marjoja linnut noki. Jos jonkun alueen ajan ruohonleikkurilla nurin, niin ei haittaa, seuraavana vuonna sieltä nousee taas mansikoita. Sitä ei tapa mikään!
https://www.marjattahalkilahti.fi/albumi/kuvia/199…
Ilmoita asiaton viesti
No popsi pois vaan. Mitä niitä linnulle tyrkyttämään jos ei kerta kelpaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo vieraslajit onkin mielenkiintoinen luettelo samaan aikaan kun ilmasto muuttuu ja rummutamme luonnon monimuotoisuuden nimeen. Mikä on vieraslaji tai tulokaslaji kun esimerkiksi lintujen pesimäalue laajenee kaksi kilometriä vuodessa pohjoiseen?
Eläinmaailmassa esimerkiksi Nyctereutes procyonoides mielletään haitalliseksi tulokaslajiksi vaikka se tiettävästi on asustellut näillä main ennen jääkautta. Mitkä jääkauden jälkeen tänne palanneet lajit ovat tulokaslajeja ja mitkä eivät?
Onko esimerkiksi ihminen tulokaslaji kuten tuo supikoirakin, vai onko ihmisellä jokin erityisasema tulokkaiden piirissä.
Mitä kurtturuusuun tulee, en tule kaipaamaan sitä, mutta mielenkiinnolla seuraan edelleen muuttolintujen siementämien kasvien menestystä luonnossamme.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen ymmärtänyt asian siten, että vieraslajien vaarallisuus piilee siinä ettei niillä ole luonnollisia vihollisia. Näin yksi laji voi ryöpsähtää käsistä ja tuhota monta muuta lajia. Itse olen nähnyt mummulassani miten esim. metsämansikat katoavat lupiinien vallatessa niiden perinteiset kasvupaikat.
Ilmoita asiaton viesti
Kurtturuusu on ihan vastaava haittakasvi kuin lupiinikin. Peittää kaiken alleen.
Hyvä päätös.
Ilmoita asiaton viesti
Missä sitä kasvaa? Olenko minä niin kaupunkilainen etten tunnista tuollaista?
Ilmoita asiaton viesti
Teidenreunustat täynnä, ja puistot. Aivan varmasti olet nähnyt.
Jos se pysyisikin vain puistoissa mutta olen nähnyt sitä kaukana ulkosaaristossa ja pikkuhiljaa se syrjäyttää kotimaiset lajit.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti en vain tunnista kyseistä kasvia. Kuvien perusteella muistuttaa kotimaisia lajikkeita.
Ilmoita asiaton viesti
Lupiinista on oltu hiljaa.
Lupiini valtasi vuosien ajan maitohorsmalta teiden penkereet, mutta nyt olen havainnut, että maitohorsma olisi tekemässä paluuta entisille kasvupaikoilleen.
Mistähän tässä lupiinijutussa on kyse?
Ilmoita asiaton viesti
”Haitalliset vieraslajit, joihin torjunta kohdistetaan, määritellään EU:n vieraslajiluettelossa. Luettelon hyväksyy EU:n komissio. Ensimmäinen EU:n vieraslajiluettelo tuli voimaan 3.8.2016.2 Luetteloa täydennettiin 12 lajilla
2.8.2017 (1. täydennysluettelo, liite 1).3″
Täältä infoa lisää:
https://mmm.fi/documents/1410837/13738888/Vierasla…
Ilmoita asiaton viesti
Linkistä selviää, että kurtturuusualueella on enemmän kariketta kuin muutoin olisi. Tämä on selvä viite siihen suuntaan, että kurtturuusu pelastaisi maapallon, jos sen vain annettaisiin tehdä se, sitomalla kauhean vaarallista hiiltä maaperään.
Nyt pitäisikin kaikkien ilmastopanikoijien aloittaa mielenositukset kurtturuusun puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
Saas nähdä, milloin EU:n korkeapalkkaiset edustajat keksivät kieltää ’seinäruusut’?
Suomihan tunnetusti edustaa kesäistä lavakulttuuria.
Iltojen hämärtyessä, koreat seinäruusut, ovat löytäneet sieltä kasvualustansa.
Onneksi kurtturuusutkin ovat siellä hyväksyttyjä, ovat vissiin ihan kotitekoista lajia!
– – –
Kyllä minä niin mieleni pahoitin noiden kieltäjien takia. Onhan siellä meidänkin edustajat, muka, puolustamassa maamme oikeuksia.
Vakavasti puhuen, kurtturuusukielto on yhtä outo kuin puiden poltto saunan uunissa tai takassa.
Olettaisin, että unionin hoidettavana on huomattavasti vakavampiakin asioita, kuin kielloilla mässäily.
Ilmoita asiaton viesti
Saunapuiden kielto on urbaani legenda, joskin ex-kansanedustaja Tossavainen uskoi siihen.
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1…
Ilmoita asiaton viesti
Holhousyhteiskunta etenee:
https://twitter.com/reijotossavaine/status/6099252…
Ilmoita asiaton viesti
Taisivat siihen uskoa monet muutkin.
Itselläni on asunnossa sähkösauna, joten siitä ei huolta, mutta pihalla komeilee hiiligrilli.
Tuleekohan siitäkin joskus kielto?
Ilmoita asiaton viesti
Asun satavuosiaassa huvilassa, jonka puutarhasta löytyy varmasti kaikki Suomen haittakasvit. Kurttulehtiruusu leviää kuin elanto ja villiintyneenä ränsistyy nopeasti piikikkääksi sotkuksi,. Pääsin omistani eroon, mutta siihen tarvittiin kaivinkone.
Ilmoita asiaton viesti
Koneita on näköjään tarvittu Hangossakin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006127363….
Ilmoita asiaton viesti
Minä en vanhemmiltani perittyä pihapiiriä ja sen muutamia ruusuja erikseen tunnista, juhannusruusun sentäs, mutta voi olla että kaks haitta-, siis kurtturuusua minulla on. Ne eivät ole levinneet mihinkään ja välillä olen niitä rajustikin leikannut. Katson nyt rauhassa kolmen vuoden päähän ja odotan, että joku EU -haittakasvitarkastaja tulee ja kertoo mitä nuo kaks puskaa ovat. Tapan ne sit, jos tarvis! Nyt annan niitten olla!
Ilmoita asiaton viesti
Jos niissä on kerrotut kukat niin ovat luultavasti Hansaa, sitä kai on eniten myyty.
https://www.mustilapuutarha.fi/ruusu-hansa
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Pitääpä tarkistaa, kun se alkaa kukkimaan. En ole tähän mennessä miettinyt, että mitä nuo kaks puskaa ovat. Ruusu kun ruusu. Ja paikallaan on pysynyt. Toista on yks toinen lajike, kauniilla hennolla tummanpunaisella kukalla kukkiva juhannusruusun kukkimisen jälkeen. Se leviää kuin taikina, jossa liikaa hiivaa. Eikä ilmeisestikään ole mikään haittaruusu! Osaa karsin ja ajan nurin ruohonleikkurilla, mutta ei sitä muutoin tapa edes myrkyt. (Hupsista, saako semmosta ääneen sanoa?)
Ilmoita asiaton viesti
Valamonruusu?
http://suomalainentaimi1.online.fi/valamonruusu
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä. Voi olla. Täytyy kesällä, kun on avoimet puutarhat -päivä, yrittää katsoa toisten puskia sillä silmällä. Että mitä ovat, jos ruusuja ovat.
https://www.avoimetpuutarhat.fi/
Ilmoita asiaton viesti
Jos Merenkurkun tyrniä kasvavat saaret muuttuvat kurtturuususaariksi, niin kiroan jokaisen ruusunkasvattajan alimpaan kattilaan. Tämä sinunkin on ehkä hyvä tietää…
Ilmoita asiaton viesti
Jos minua tarkoitat, niin yritän olla varovainen. Minulle riittää pihapiirini ruusut, enkä ole viemässä niitä muualle.
Ilmoita asiaton viesti
On tässä kasveja vino pino:
https://www.vieraslajit.fi/lajit/HBE.MG2/list
Vieraslajeja ovat, mutta eivät välttämättä haittakasveja.
Ilmoita asiaton viesti
Kurttulehtiruusun lisäksi jättiputkella, japanintatarilla ja jättipalsamillakin on yhä uskolliset ystävänsä. Faktat eivät vaikuta tiettyyn osaan väestöstä. Tähän kun vielä saadaan ympättyä mukaan EU-viha, niin avot.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä pitäisi uutisoida, että EU vaatii huolehtimaan Suomelle vieraasta lajista niin päästään tehokkaammin eroon.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, kurttulehtiruusu vie elinmahdollisuudet kaskinauriilta. Suomalaisten kaurapuuro on vaarassa!
Ilmoita asiaton viesti
Azoreille ja Madeiralle on tuotu paljon vieraslajeja, jotka ovat tuhonneet alkuperäislajeja laajalti. Suomessa kurttulehtiruusu on vakava haitta varsinkin merenrannoilla. Haitalliseksi se on luokitelttu kansallisessa vieraslajiluettelossa.
Ilmoita asiaton viesti
On Azoreilla tällaistakin näytettävää:
https://www.marjattahalkilahti.fi/albumi/kuvia/163…
Taitavat olla tarkoituksella ja tekemällä tehnyt!
Ilmoita asiaton viesti