edunvalvojan valta ja vastuu
Isomummolta myytiin asunto! Mummoa kuulematta! Mummo ei ole edes nähnyt hänelle määrättyä edunvalvojaa.
Ajattelin, kun otsakkeen näin, jotta onkohan tässä joku 7päivää lööppi vaiko ihan aito aihe. Ei ollut lööppi. Kyllä se aito aihe oli. Edunvalvojan vallan käytöstä oli jutun poikanen illalla ajankohtaisessa kakkosessa. Tapahtuma ja tapahtunut on sattunut Tampereella.
Tässä maassa on ruususen unesta herätetty Valvira selvittänyt jo jonkun aikaa onko meillä ja kuinka paljon valelääkäreitä ja valehoitajia, mutta kuka, mikä taho selvittää maamme edunvalvojat?
Kuka valvoo, kuka kantaa vastuun kun edunvalvoja osoittautuu tehtäväänsä sopimattomaksi, tekee ja touhuaa oman päänsä mukaan. Touhuaa päämiehelleen vahinkoa. Tampereen maistraatissa sitä ei ainakaan tiedetty. Taisi siinä ohjelmassa joku oikeusministeriön virkamieskin kapulakieltään käyttää.
Virkamiehet niin helposti pakenevat salassapito- ym. velvollisuuksien ja sanahelinöiden taakse silloin kun eivät tiedä mitä sanoisivat, mitä heidän ihan oikeasti pitäisi tietää. Selvästi näkevät ja kuulevat, että on menetelty väärin, mutta silti mussutetaan mitä sattuu.
Taasko on todettava: on tämä kummallinen maa!
otit erittäin ison asian esiin
MH: No kyl pikkusen otti se illan ohjelma päähän. Ja ainakin ne virkamiehet..
Ilmoita asiaton viesti
http://www.om.fi/1997.htm
Siinä on linkki oikeusministeriön sivuille.
Jospa joku löytää, keksii, antaa ratkaisun tai vinkin miten kehno edunvalvoja lempataan sivuraiteille..
Ilmoita asiaton viesti
# 2
Eivätkös ne siinä vääntäneet juuri uutta sopimusta tämän vanhan rouvan vävylle….en vain millään voi ymmärtää, että mikseivät he olleet jo aikaisemmin tehneet niin?
Miksi siihen piti tuollainen jumalaton luikuriahnehtija palkata? Minusta hänet pitäisi kyllä saada vastuuseen tapahtuneesta.
t. eeva
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä poijjat tästäkin maasta löytyy kaikennäköisiä hämärähemmoja ja tärähtäneitä moraalittomia ihmissurkimuksia.. Mitään alhaisempaa on vaikea keksiä.
Tuosta edunvalvonnasta oli juttua myös MOT:ssa, luulisi löytyvän ylen areenasta.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin vähän syrjäsilmällä tuota ohjelmaa, mutta mieleen jäi, että edunvalvonnan tai holhouksen kontrollia ollaan hölläämässä?
Virkaholhoojista ja muistakin holhoojista on kuulunut hyvinkin ikäviä juttuja niin kauan kuin muistan. Kun ihmisen kunto heikkenee, hän voi joutua täysin avuttomaksi virkakoneiston käsissä, olipa hän rikas tai köyhä.
Jos mikään rehti osapuoli ei valvo oikeasti holhottavan etuja, mm. huolehdi siitä, että ihminen voi hoitaa omat välttämättömät tarpeensa, holhottava voi juuttua loppuelämäkseen täyteen kurjuuteen ja jopa riistettäväksi. Suurin osa edunvalvojista on oletettavasti rehellisiä, mutta hoitavatko he aina hommansa kunnolla, sitä sopii epäillä.
Omasta lähipiiristäni tiedän vain yhden tapauksen, missä kunnallinen edunvalvoja toimi ihan hyvinkin rehdisti ja järkevästi. Mutta kyllä niitä limaisia luikeroita kivien alta aina ryömii, tässäkin asiassa, ellei kukaan niitä liiskaa. Holhoojien valvontaa pitäisi lisätä, eikä vähentää. Meillä on vapaana paljon ja eri tavoin koulutettua työvoimaa tämmöisiinkin tarkoituksiin. Eipä unohdeta sairaita vanhuksia ja vammaisia!
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa tatuoida kalvosimeen teksti:
”Elämme Asurdistanissa!”
Aina kun vilkaiset kelloa, palaat maanpinnalle.
Wapaa tyhjäntoimittaja, Harmaasusi™
Ilmoita asiaton viesti
Siis: ”Elämme Absurdistanissa!”
Näppis kenkkuilee!
Wapaa tyhjäntoimittaja, Harmaasusi™
Ilmoita asiaton viesti
MOT-ohjelmassa kerrottiin myös, että oikeusministeriö aikoo keventää edunvalvojien valvontaa – eikä se valvonta kaksista ole ollut tähänkään asti.
Osan edunvalvojista ei suunnitelmien mukaan tarvitse enää tehdä vuosittaista tiliä päämiehensä asioista ja muutenkin valvontaa löysennetään.
http://areena.yle.fi/video/812275
Oikeusministeri Tuija Braxia (vihr) haastatellaan uudistuksen tiimoilta ohjelman lopussa alkaen n. 0.29.38.
Kannattaa katsoa, kuten koko ohjelmakin!
Ilmoita asiaton viesti
”Follow the money”-periaatetta olisin kaivannut ohjelmaan.
MISSÄ on tuon mummon asunnosta saatu 110.000 euron raha tällä hetkellä ?
Mummon tilillä? Edunvalvojan tilillä?? Kateissa??? Käytetetty ”kuluihin” ????
Kaupparekisteristä tiedot: kuka myi-kuka osti-kuka remontoi-ottaa voitot!
Hei haloo! Tuija Brax ja virkamiehet – vastauksenne eivät todellakaan
riitä.
Ilmoita asiaton viesti
#5: ”Omasta lähipiiristäni tiedän vain yhden tapauksen, missä kunnallinen edunvalvoja toimi ihan hyvinkin rehdisti ja järkevästi.”
Tarkoitatko, että tiedät vain yhden tapauksen, missä kunnallinen edunvalvoja toimi rehdisti, kun taas kaikisa muissa tietämissäsi tapauksissa näin ei ole ollut asian laita? Vai tarkoitatko, että tiedät ylipäätään vain yhden tapauksen?
Toivottavasti edes kunnallisiin edunvalvojiin voi luottaa.
(Joudun nimittäin itse luottamaan tällä hetkellä kunnalliseen edunvalvojaan tilanteessa, jossa olen omaisuuden haltijan ainoa perijä. Edunvalvoja ei suostu kertomaan minulle mitään, koska hänellä on vaitiolovelvollisuus.)
Ilmoita asiaton viesti
”Jos mikään rehti osapuoli ei valvo oikeasti holhottavan etuja, mm. huolehdi siitä, että ihminen voi hoitaa omat välttämättömät tarpeensa, holhottava voi juuttua loppuelämäkseen täyteen kurjuuteen ja jopa riistettäväksi.”
Eli viran puolesta holhoava ei ole rehti? Ja mitä hyvin vähäisellä kokemuksella virallisesta holhouksesta tiedän, niin moni holhottava ihminen tuntuu asettavan viinan ja huumeet ykköseksi kun välttämättömiä tarpeita pistetään järjestykseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos!
Kommentteja on tullut, mutta eipä tainnut tulla vinkkiä siitä miten kehnot edunvalvojat lempataan pihalle. Ei taida löytyä edunvalvojista mitään rekisteriäkään. Siis tämmöstä edunvalvojien ”Valviraa”, josta saisi selville kuka kummonenkin on..
Ilmoita asiaton viesti
Pistipä silmään tämäkin uutinen:
Suomen kunnissa on liian vähän elintarvikehygieniaa ja eläinten hyvinvointia valvovia viranomaisia, toteaa Euroopan komission elintarvike- ja eläinlääkintätoimisto. Se teki arvioinnin siitä, miten elintarvikeketjun valvonta toimi Suomessa viime vuonna.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/87083-eu-jyrahti-suomelle-hygieniasta
Voi jessus! En pidä pahana, en ollenkaan sitä etteikö eläinten hyvinvoinnista ja elintarvikehygieniasta tarttis pitää huolta, mutta se että EU jyrähtelee tästä tämmösestä asiasta Suomelle, niin se menee pikkusen yli mun järkeni. Etelän EU -maille kun lomailijana menee, niin kyl on monta kertaa silmät ollut pyöreenä ainakin hygieniasta. Jos täällä joku paskanen juttu silloin tällöin esille paukahtaa niin ei kait tämä koko maa nyt niin saastainen ole, että siitä EU:n tarttee mussuttaa.
Ja jos toi EU nyt jostain tälle Suomilandialle jyrähtelee, niin olishan tässä nyt vaikka tämä edunvalvontajuttu..
Mikähän taho on tommosen kantelun EU:lle laittanut?
Ilmoita asiaton viesti
Elintarviketoimistojuttuun:
Ero etelän ja meidän välillä on reaktio: meillä petrataan ja hävetään, etelässä jatketaan niinkuin ennenkin, mutta muistetaan rahastaa jotkin tukiaiset tuolla verukkeella. Ja virkamiehet on mukana juonessa. Täällä virkamies kyykyttää kansalaista ja vie tuet mennessään. Sitten ihmetellään, kun ei ole nosteltu tukia vaikka niitä olisi saatavilla…
MH: Kylläkyllä. Täällä kansanedustajat ensin niiaavat ja leimaavat EU -postin ( mitä sieltä nyt milloinkin tulee) vastaanotetuksi, sitten se homma ( esim. annettu moite) isketään johonkin työryhmään/työryhmiin selvitettäväksi ja kun se on jossain pisteessä se työryhmä-komiteanmietintö-mikäliekin, niin sitten se jalkautetaan kuntiin ja virkamiehet alottavat paikallisen niiaamisen ja kyykyttämisen. Töitä riittää, mutta järjen käyttö ja rehellisyys ovat välillä aika lailla koetuksella. Tavallinen Matti ja Maija Meikäläinen ei aina ihan kaikkea ymmärrä saatikka että hyväksyisi. Jos tässä maassa jo oli ennen Euutakin byrokratiaa, niin EU:n myötä sitä tuli vino pino lisää. Mutta mehän kestetään ja niiataan ja noudatetaan. Kirjaimellisesti! Sitä eivät kaikki EU -maat todellakaan tee. Oiskohan nuo kelvottomat edunvalvojatkin käyneet jossain muussa maassa opintokäynnillä?
Ilmoita asiaton viesti
#11 ja 12. Holhouksen väärinkäytöksiä pulpahtelee aina silloin tällöin julki. Oletan silti, että suurin osa edunvalvojista on rehtejä. Omaa suoraa tietoa minulla on vain yhden läheisen ihmisen asioiden hoidosta ja ne asiat edunvalvoja/virkaholhooja hoiti hyvin. Pahin tilanne on yksinäisellä ihmisellä, jolloin hän on vain viranomaisten hoteissa, eikä ole edes läheiskontrollia.
Jos joku haluaa laittaa rahansa viinaan ja huumeisiin, minkä sille tekee? Jokaisessa sossussa on tutut pultsarinsa ja hörhönsä, niin kai virkaholhoojienkin toimistoissa. Esimerkiksi yksi tuttu hamppari saa käyttörahaa 50 euroa joka perjantai ja koska hänellä on säännölliset elämäntavat, hän juo joka euron aina ennen sunnuntaita. Viikolla on hiljaisempi meininki, eikä ole edes tupakkia. Ruokinnan, kämpän ja muut sellaiset pikkujutut holhooja on järkännyt, ainakaan mies ei ole vielä kuollut.
Holhoustoimi on oikeusministeriön hallinnonalaa, kunnissa vastuu siitä on oikeusaputoimistoilla. Jos epäilee väärinkäytöksiä, on oikea valitusosoite kai ensin se oikeusaputoimisto. Lakiteksteistä tämäkin ehkä selviäisi, jos jaksaisi niitä tutkia. Voisihan noiden asioiden hoitaminen olla helpompaakin, mutta emmehän silloin eläisi byrokratian luvatussa maassa.
MH: Kyllä minäkin siihen uskon, että iso osa valvojista on ihan ok ja että he hoitavat tehtävänsä asiallisesti. Mutta semmoset tapaukset, joista moitteita esiin putkahtaa, niin kyllä semmoset valvojat pitäisi hetikohta hyllyttää ja jonkun pitää, pitäisi tässä maassa olla se taho, joka ottaa asian selvitettäväkseen. Tuo tv -ohjelma toi viranomaisten taholta, niitä kahta kun haastateltiin, esiin sen, että se selvittäminen ei heitä ainakaan kiinnostanut tippaakaan..
Ilmoita asiaton viesti
Oikeusaputoimistojen edunvalvonnan yhteystiedot
Velvollisuus järjestää edunvalvontapalveluja on 41 oikeusaputoimistolla. Kuntien jakautuminen eri oikeusaputoimistojen edunvalvonta-alueisiin on määritelty oikeusministeriön asetuksessa oikeusaputoimistojen edunvalvonta-alueista.
http://www.oikeus.fi/45859.htm
Ilmoita asiaton viesti
Täällä olisi tarjolla vielä EIT:n suomalainen valetuomari
http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/?scope=lo…
Hyvin menee 😀
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa Marjatta, sie olet onnistuneesti taas ahkeroinu meile asioita! Kiitos ja halaus Hilkka Laronia
MH: Ahkeroinu juu! Mut minähän olen eläkeläinen. Minul on aikaa tai sitten ei. Pikkusen on alkanut tajuntaan iskeä semmosta , että eläkeläisen ja työssäkäyvän ajankäyttö ovat kaks ihan eri asiaa. Kun olin töissä niin kerkesin kaikkea paljon, paljon nykyistä enemmän. Siltä osin voisin vaik suositella tuota eläkeiän korottamista..
Jatketaan taas! Sinä Hilkka siellä suunnalla, minä täällä!
Ilmoita asiaton viesti
netistä kaapattua:
Ilmainen palvelu, jota käyttäjä käyttää omalla vastuullaan. Sivut ovat harrastuspohjalta syntyneitä ja ne ovat kesken. Käyttäjän on mm. itse huolehdittava säädösten muutosten huomioimisesta jne.
http://www.oikeusasematieto.fi/holhous/index.htm
Mielenkiintoinen linkki, mutta vanha! Väliotsakkeissa on silti jotain, esim. tämä:
http://www.oikeusasematieto.fi/holhous/ratkaisuja/kkohl.htm
ja tämä:
http://www.oikeusasematieto.fi/holhous/asia01.htm
..
Kun googlettaa: holhousrekisteri, niin se ei kovin paljon tulosta tuota.
Väestörekisterikeskus kehittää ja ohjaa väestökirjanpitoa sekä pitää yllä valtakunnallista väestötietojärjestelmää yhdessä maistraattien kanssa. Väestörekisterikeskus vastaa myös väestötietojärjestelmän valtakunnallisista tieto- ja verkkopalveluista. Viraston tehtäviin kuuluu myös varmennepalvelut, sähköinen henkilökortti, vaalien äänioikeusrekisteri, julkishallinnon yhteyspalveluhakemisto (Julha) sekä holhousrekisteri. Vuonna 1969 perustettu Väestörekisterikeskus toimii sisäasiainministeriön hallinnonalalla.
http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/bulletin.nsf/PFBDArch/1C5CE7031621C214C2256E2A004AF841?opendocument
..
Linkki maistraattiin:
http://www.maistraatti.fi/
..
yleinen edunvalvonta:
http://www.oikeus.fi/45790.htm
..
Vähän ykstoikkoiset ovat linkit! Jos joku on tyytymätän valvojaansa, niin kai sitä tästä linkistä löytyy se oma toimisto, johonka valituksensa kohdistaa:
http://www.oikeus.fi/45859.htm
Se onko se kuinkakin kova ruljanssi ( valvojan moittiminen ja uuden saaminen), siitä minulla ei ole aavistustakaan!!
Semmosta ”edunvalvontaValviraa” en kyl ole löytänyt. Nooh: ”tyhjäst on paha nyhjästä”!
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa kuitenkin muistaa, että asunnon myynnistä saadut rahat on joka tapauksessa talletettu mummon tilille. Ei niitä edunvalvoja liiveihinsä käärinyt.
HM: Jaa! Niinkö se sano? Jotta tilille. ( Millähän korolla?)
Oisko edunvalvoja ajatellut, että kun kukaan ei kämpässä asu ja yhtiövastikkeet raksuttavat, niin siksvarten se piti myydä. Se asunto.
Mutta silti. Silti olisi pitänyt päämies tavata ja asiasta edes keskustella. Pelkkä maistraatin lupa ei saisi riittää, kun tässäkin nyt selvisi ainakin se, että rouva oli päästään ihan ok ja oli sitä myös lääkärinsä mielestä.
Ilmoita asiaton viesti
”21 HM: Jaa! Niinkö se sano? Jotta tilille. ( Millähän korolla?)
Oisko edunvalvoja ajatellut, että kun kukaan ei kämpässä asu ja yhtiövastikkeet raksuttavat, niin siksvarten se piti myydä. Se asunto. ”
Näin luultavasti oli ajatellut. Voidaan ehkä jopa ajatella, että jos hän ei olisi myynyt, olisi se ollut päämiehen edun vastaista.
”Mutta silti. Silti olisi pitänyt päämies tavata ja asiasta edes keskustella. Pelkkä maistraatin lupa ei saisi riittää, kun tässäkin nyt selvisi ainakin se, että rouva oli päästään ihan ok ja oli sitä myös lääkärinsä mielestä. ”
Toisaalta on niinki, että edunvalvoja oli määrätty juuri siksi, että rouva ei kyennyt asioitaan hoitamaan. Se on sama kuin entinen holhottavaksi määrätty eikä sellaista määräystä kyllä kovin helpolla anneta.
MH: Tässä tapauksessa, tässä ajankohtaisen kakkosen ohjelmassa mummo oli kovasti skarpin oloinen. Ymmärsin, että omaiset olivat ulkopuoliseen holhoojaan päätyneet alun perin siks, että isomummo luuli, epäili, että omaiset häneltä jotain “varastavat”.
Tuttu tilanne. Se, että joku mummo epäilee omaistaan.
Mutta voi se mummo joskus ihan parantuakin siitä epäilytaudistaan. ( Tampere -tapauksesta en tiedä, mutta sanavalmiilta ja virkeältä hän siinä ohjelmassa vaikutti ja siinä myös vakuutettiin, että omalääkäri piti mummon päätä nyt ihan ookoona.)
Yks mikä vanhojen ihmisten päitä sekottaa, voi sekottaa, on, että heidän terveydentilaansa ei tutkita kunnolla. Esim. kilpirauhasen vajaatoiminta, jos siitä ei tiedetä, jos sitä ei osata selvittää, jos lääkärikään ei sitä sen kummemmin noteeraa, niin se voi pistää muutamalle mummolle ja papalle diagnoosiksi dementti. Ja se kyllä on aika paha paikka. Siinä voi holhottavaksikin joutua..
Mistä tiedän? Olin vanhainkodinjohtaja 41, 5 vuotta. Itsellänikin on tällä hetkellä kiekutteleva kilpirauhanen. Vajaata pukkaa, mutta aamuisin yks pilleri ( nieltynä) on pitänyt minulta dementikon oireet kurissa. Tai no, mistä minä tiedän mitä muut ajattelevat..
Ilmoita asiaton viesti
Tämä ei ole edunvalvoja -tapaus, mutta on sen verran härski, että laitan esille, kun tämmösen äsken paikallislehden sivustoilla näin:
Valvira: Hammaslääkäri työskenteli ilman lupaa
Omaa vastaanottoaan pyörittävää hammaslääkäriä syytetään Hämeenlinnassa luvattomasta ammatin harjoittamisesta. Syytettä käsitellään Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa maanantaina.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran mukaan hammaslääkäriltä poistettiin oikeudet ammatin harjoittamiseen viime vuoden toukokuussa, mutta hän on ilmeisesti jatkanut työskentelyä siitä huolimatta.
Hammaslääkäristä on tehty viranomaisille useita kanteluita, ja hänen vastaanotollaan on havaittu vakavia puutteita hygieniassa.
12.3.2010 13:47
http://www.sss.fi//uutisvirta/117588.html
..
Ilmoita asiaton viesti