aloitteenteko
Juuei! Ei ole kysymys treffeistä. Ei siitä, että kumpi ekaksi ehdottelee. Kyllä nyt on kymysys kunnallisesta aloitteenteosta.
http://www.sss.fi/uutiset/147344.html
Salon Seudun Sanomat 19.7 2010 20:44:04
Salon kaupunginvaltuusto on puolitoista vuotta kestäneen kautensa aikana osoittautunut ahkeraksi aloitteen tekijäksi. Valtuustoaloitteita on kaavailtu valtuuston toimiaikana jo 66 kappaletta, kun entisen kaupunginvaltuuston koko nelivuotisen kauden aikana aloitteita tehtiin 69 kappaletta.
Näin meillä. Mitenkähän tilanne on muualla? Ovatko muualla valtuutetut yhtä ahkeria?
Ymmärrän toki, että valtuutetulla tulee olla mahdollisuus tehdä aloite asiasta, joka on hänelle ja hänen äänestäjäjoukolleen tärkeä, mutta kyllä joku sensuuri, joku ohjeistus voisi olla paikallaan. Joillekin tuo aloitteen teko, tehtailu on samaa luokkaa kuin on muutamien esimerkiksi tällä blogipalstalla hääräävien kirjoittajien. Tekstiä tulee. Sitä tulee ja sitä tulee kaiken aikaa. Asiasta ei niin väliä, kunhan naama näkyy.
Bloggailu ei pahemmin rasita kenenkään kukkaroa, mutta olemattomien aloitteiden selvittäminen rasittaa. Se kuluttaa aivan turhaan virkamiesten ja -naisten työaikaa plus että se vie aikamoisen loven kunnan, kaupungin kassasta. Viimeisimmässä Kuntalehdessä on tieto, että aloitteen selvittely voi maksaa jopa 30-35 000 rahaa!
http://www.kuntalehti.fi/default.asp?sc=3936&sa=10…
Ilmoita asiaton viesti
http://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2010/07/22/577
On täysin mahdollista täsmentää mitä ja mikä se semmonen nk. aloite oikein on ja on täysin mahdollista selventää, tarkentaa missä tilanteessa esitys on aiheellista tehdä. Kun on yhteisesti sovitut raamit niin ne voi liittää esimerkiksi valtuuston työjärjestykseen.
Ilmoita asiaton viesti
Arto Lepistön ( Kuntalehti 9/2010) kriteereistä valtuustoaloitteelle kyl tykkäisin.
Ne ovat tällaiset:
– valtuustoaloitteen allekirjoittajina pitää olla vähintään 1/3 valtuutetuista
– aloitteen tulee olla linjassa valtuuston hyväksymän strategian kanssa ja siihen tukeutuva
– aloite edistää terveen talouden kriteerien täyttymistä
– jos valtuustoaloite aiheuttaa pysyviä toimintamenoja, aloitteeseen tulee sisältyä ehdotus siitä, mistä syntyy vastaava menojen supistuminen
– aloite parantaa tuottavuutta
– aloite liittyy sellaiseen olennaiseen epäkohtaan, joka on jo aiemmin nostettu esiin, mutta jota ei ole hoidettu
Ilmoita asiaton viesti