Somero sooloilee
Laki velvoittaa kuntia rakentamaan perusterveydenhuoltoa yksin tai yhdessä, mutta niin että väestöpohja on vähintään 20 000 asukasta. Tämän päivän Salon Seudun Sanomissa kerrotaan, että Somero varautuu yhtenä vaihtoehtona siihen, että jos yhteistyökuviot perusterveydenhuollon järjestämisessä eivät toteudu niin Somero jatkaa entisellään.
Salon Seudun Sanomat pohtii miten valtiovalta suhtautuu tähän mahdolliseen tilanteeseen. Jos annetaan vapauksia yhdelle, niin mitä sanovatkaan toiset. Voimme olla kansalaistottelemattomia, mutta myös kunta voi olla tottelematon.
Näinkö se todella menee? Jään vaan maalaisjärjelläni miettimään, että eiköhän olisi ihan hyvä asia jos joku kunta voisikin jäädä esimerkiksi, voisi jäädä pilotiksi. Miksei saisi toimia omillaan? Sehän olisi vain yhdenlainen näytön paikka.
Jos ratkaisu on onnistunut, kustannuksiltaan edullinen ja toiminnaltaan tehokas niin siinähän sitä hyvää käytäntöä olisi parhaimmillaan. Mainokseksi muillekin.
Hyviä käytäntöjä sitä peräänkuuluttaa uuteen Salonkiin, mutta taitavat olla kaikki kymmenen kunnan hyvät jutut jo arkistoitu mappi ööhön.
Pitääpä liittää Jaana Loimisto-Mäenpäälle äsken antamani kommentti myös tähän. Ei se somerolaisten sooloiluun nyt niin kamalan hyvin sovi, mutta on siinä senverran jutun juurta, että tässä tulee esille yksi yksittäinen, omanlaisensa ratkaisu: hyvää ja toimivaa käytäntöä, jota ei noin vain soisi mihinkään uuteen, suureen luovuttaa.
Kommentti oli:
Katselin Uuden Suomen juttua omaishoitajan arjesta ja taas tuli surullinen olo:
Tuntuu uskomattomalta kuinka takkuilevasti jotkut hyvät asiat etenevät. Omaishoitajalle kunnon korvausta olen omalta osaltani ollut Salon seudulle peräänkuuluttamassa jo vuonna 1990. Artikkeli löytyy kotisivultani.
En muista, että työssäni olisin koskaan kysynyt yhdenkään omaishoitajan palkkaa tai korvausta siitä mitä hän saa, mutta jaksamista olen tiukannut ja kysynyt ja ihan samaa tehnyt kuin Jaana Loimisto-Mäenpää: kannustanut ottamaan yhteyttä heti kun olo kotona tuntuu liian rankalta.
Työpaikkani on hoitanut kolmen kunnan vanhusväkeä ja kotona asuvat, kotona hoidettavat ovat olleet melko hyvin tietoisia siitä, että lyhytaikaispaikka omaishoitajan lomatarpeeseen on annettu tässä ja nyt, ts. heti kun sitä hoitava omainen on tarvinnut. Ja kun hoitajat tietävät, että avun on saanut jonottamatta niin he ovat myös ihan eri tavalla jaksaneet raskasta työtään tehdä.
Nyt huolestuttaa uusi Salo. Jos jatkossa Kuusjoen, Muurlan ja Perttelin kaupunginosien kotihoidossa oleva vanhusväki ei saakaan apua samalla joustavuudella kuin mitä nyt on tehty ja miten toimittu niin mikähän huoli ja hätä omaishoitajille tuleekaan.
Jos hoitoonpääsy luukutetaan, jos pitää soittaa tiettynä päivänä tiettyyn numeroon ja varata paikka, jonka paikan saa, jos yleensä saa, viikkojen päähän, niin mitähän siitä seuraa. Siitä seuraa nelikirjaiminen sana: JONO.
Omaishoitajan loma -auttamiseen yritän esittää, että hyvää käytäntöä jatkettaisiin. Tiedän, että Salon kaupungissa toimitaan nyt vähän eri tavalla tämän paikan hakemisen suhteen, mutta jos se toimii niin jatkukoot sitten se. Ei kaikkien kaupunginosien tarvitse samanlaisia olla.
Ilmoita asiaton viesti