Salon seudun omaishoidosta

Mielipidekirjoitusten tulvasta, ruuhkasta huolimatta Salon Seudun Sanomat on sittenkin poiminut juttuni. Se on lehdessä tänään, lokakuun viides päivä.Otsakkeen on antanut lehden toimittaja: Omaishoito on vaativa ja iso urakka.Niinpä. Mutta syntyykö tästäkään keskustelua, saako tähän kommentteja, se onkin jo vallan toinen juttu.

Hiljaista tuntuu olevan. Eikö kukaan halua kommentoida vai eikö vain uskalla. Rohkeutta kehiin kiitos.

.. 

Tänne Uuden Suomen blogiini sss -juttu oli aikalailla sama, tämä tässä:

Kirjoitin eilen tällä palstalla somerolaisten sooloilusta ja sooloilu- jutun jatkeeksi liitin oman kommenttini omaishoidosta.

Tänään omaishoito on näkyvästi esillä Salon Seudun Sanomissa.

Jätin lehteen mielipidepalstalle oman näkemykseni asiasta, mutta luulen, että lehteen on tällä hetkellä jonoksi asti meidän mielipidevaikuttajien, -kirjoittajien näkemyksiä. En usko, että hetikohta lehti minun juttuani julkaisee. Varaudun siihen, että tuskin lainkaan.

Laitanpa siis asiani, mielipiteeni tähän:

Uusi Salo keskittää omaishoidon tukiasiat. Tämä oli se tämänpäiväinen uutinen
kymmenen kunnan alueella asuville omaishoitajille. Lehti on haastatellut Omaishoitajat ja läheiset – liiton alueohjaajaa, joka toteaa, että keskitetty malli on hyvä, mutta liian vähillä resursseilla lähdetään liikkeelle.

Olen ihan samaa mieltä. En epäile etteikö tehtävään nimetty työntekijä osaisi asiansa, mutta kyllä urakka on yhdelle ihmiselle aivan liian suuri. Jos lehtitietoon on luottamista niin aikataulu on se, että toukokuun alkuun mennessä tukikäsittelijä käy läpi kaikki asiakkaat, lupaa käydä jopa joidenkin kotona, sopii hoitajan vapaapäivistä ja hoidettavien sijoituspaikasta.

Sitten toinen asia: mistähän niitä sijoituspaikkoja tehdään?

Jos omaishoitaja matkustaa, poistuu kokonaan kotoaan, niin voisi kuvitella, että silloin kotiin lähetetään sijaisomaishoitaja. Ja tarkemmin sijaisomaishoitajia, sillä yhdelle työntekijälle 24 tuntista hoitotyövuoroa ei anneta, ei voi antaa, vaikka se
omaishoitajalle työrupeamana on täyttä totta. Silti uskon, että tällainen kotiin
annettava apu tulee kaupungille kokonaisuutena ottaen, euroissa laskien silti vielä edulliseksi kuin jos kustannusta verrataan vaikkapa laitoshoitopaikkaan.

Ne tilanteet, joissa omainen tarvitsee lomaa, mutta ei matkusta mihinkään, ”lomailee” siis kotonaan, ne tilanteet tulee voida hoitaa niin, että hoidettava siirtyy johonkin hoitolaitokseen, mutta murhe on siinä, että valitettavasti nämä paikat ovat hyvin äkkiä käytetyt ja täytetyt.

Sekä kotisivuni että tämän Uuden Suomen blogeissani olen ”mainostanut”, että jo vuonna 1990 olen kirjoittanut omaishoitajista, siitä, että heille tulee suorittaa reilu korvaus työstään.Samassa lehtijutussa kehotin kokeilemaan pieniä hoivakoteja muistamattomille vanhuksille. Tänään tulee mieleen, että olisikohan tästä ajatuksesta nyt apua omaishoitajien arkeen.

Ajattelisin, että kotona hoidettava vanhus, joka ei omaisen loman aikana tarvitse
laitoshoitotasoa, voitaisiin sijoittaa pienehköön hoitokotiin, ts. häntä hoidettaisiin samaan tapaan kuin mitä kotona työskentelevä perhepäivähoitaja pienten lasten kanssa tällä hetkellä tässä maassa toimii.

Seuraavaksi joku jo kysyy, että mistähän tällaisia hoitokoteja tehdään ja jos vielä kodit saadaan niin mistä taiotaan työntekijät? Tuskin tässä muuta vaihtoehtoa on kuin että kaupunki hankkii paikat ja kaupunki palkkaa työntekijät. Paikat voivat olla erilaisia. Kodinomaisen paikan sijoittaminen kerrostaloon, rivitalo- tai omakotitaloon ei voi mikään kamalan vaikea asia olla, eikä se ainakaan olisi kallis ratkaisu.

Entä työntekijät? Jotenkin minulla on sellainen olo, että sellaisia omaishoitajia on, joilla ei enää omaa hoidettavaa ole, mutta joilla olisi vielä palava sydämen halu auttaa ja tehdä vanhustyötä. Ehkä heistä saisi tätä uutta työntekijäjoukkoa, joukkoa joka ainakin osaisi asiansa ja tietäisi tehtävänsä.