uutta bisnestä: Ota Oma Mummo! Siitä maksetaan!

Miksei perusteta yksinäisille vanhuksille mummo- ja pappakommuuneja, joissa kiertävä kodinhoitaja tai lääkäri hoitaisi kaikki samalla kertaa?

Olisi seuraakin ja apua lähellä.

Kyllä sitä vanhana voipi järjestellä itselleen vaikka miten hienot puitteet ja palvelut, jos pötäkkää piisaa. Vaan ei ne puitteet taida olla niin tärkeitä kuin kaverit, niitä ei saa rahallakaan.
Ennemmin minä istuisin vanhana vaikka kortilla kolhoosissa, pienryhmäkodissa, toisten homekorvien kanssa. Välillä kokkailtais pöperöitä ja käytäis kartsalla, mitä milloinkin. Niin kauan kuin jalka nousee ja käbälä käy. Telkun tekarijengistä vain mallia!
Nykyisin tuhannet vielä kohtuukuntoiset papat ja mummot jököttävät yksin kämpissään. Kaikki maksavat yksin kulunsa ja ainoa ihmiskontakti saattaa olla lähikaupan tai apteekin myyjä. Sitten kun lopulta virtapiirit alkaa nupissa reistata tai vaikka liukastuminen yllättää, päätyy siitä saman tien johonkin punkkaan minimihoitoa saamaan ja maksimihyötyä vanhusbisnekselle tuottamaan.
Isoja asuntoja ja taloja on tyhjillään tai vajaalla käytöllä, ainakin pienemmissä taajamissa. Pientä remppaa ja sinne vain porukalla asumaan ja asumiskuluja jakamaan. Onhan nää asiat olleet esillä Marjatankin blogeissa. Vaan kukahan tämmöisenkin kokeilun käynnistäisi?

Kiitos tarkennuksesta.

Tuo muistamattomuus ja sen riskit ovat varmaankin ammattilaiselle tuttuja. Kaikkia vanhuksia se ei kuitenkaan koske. Onko joku tutkinut tilastollisesti, kuinka vaarallisia asuinkerrostalossa ovat eri ikäryhmien edustajat? Onko vanhus tilastollisesti se asuinkerrostalon vaarallisin asukas? Meilläpäin näin ei mutukokemukselta ole, mutta tietoa kehiin, jolla sitä on. Tilastoa voi korjata kertoimella, josta näkee muistiongelmaisten osittaisen sijoittumisen normiasumisesta poikkeavasti hoivalaitoksiin.

Emerita-esimerkistäsi ei tiedä, millainen bisneslogiikka osakeyhtiön taustalla on. No, silloin kun markkinat toimivat ja julkinen osapuoli ilmeisenä osarahoittajana toimii linjakkaasti, markkinavetoinen hoivapalvelu hoitanee oman siivunsa hoivatarvesegmentistä, jonka ko. yritys on tuotteelleen valinnut.

Ihmisen yksityisyydessä sekä pitkäjänteisyyden, turvallisuuden ja/tai läheisyyden tarpeessa saattaa olla jotain, jota ei voi hankkia ostopalvelusopimuksella. Tällaisessa voisi kuvitella jonkinlaista lisä-itsemääräämistä vaikkapa osuuskuntamuodossa, jossa jäsenellä on pysyvä ja kiinteäkokoinen valta päättää toiminnan puitteista. Vaikka kaikki vanhukset eivät valtaansa kykene täysimääräisesti käyttämään, heille voisi olla kuitenkin siinä ripaus omanarvontuntoa, josta on joutunut luopumaan kun ei enää kykene yksin omassa, omassa kodissaan elämään.

Käytännön toteutus voi olla jotain tuon kommuunin tapaista. Työssä olisi selkeästi ”itse hankittu” ydintyövoima, ja sitten eri asiantuntijapalveluita ostettuna, ja esimerkiksi terveydenhuoltoa osittain kunnan palveluna.

Nyt oleellista arvatenkin on, saako toiminnan pyörittämiseen yhteiskunnan tukea. Hoivan tarjoaminen kunnan omassa laitoksessa, hoivapalveluyrityksessä tai omahoivakommuunissa saadaan teknisten hoivasuoritteiden osalta laadultaan samalle tasolle, mutta miten käy rahavirtojen?

Minulla ei ole syvempää tietoa, rinnastan vain omaishoidon ja laitoshoidon keskinäiseen suhteeseen, joka on kuulemma ollut tapetilla viime aikoina: omaishoito on monessa tilanteessa laadullisesti parempi ja yhteiskunnalle ylivoimaisesti halvempi kuin laitoshoito.

Edelleen täysin käytännöistä tietämättömänä, pelkään että hoivayritys, mahdollisesti se kansainvälinen jätti, pystyy tekemään kuntayhtymän kanssa sopimuksia, joissa kunta maksaa palvelun pyörittämisestä jotakuinkin saman kuin olisi omassa kuntayhtymän yksikössä joutunut maksamaan, mahdollisesti enemmänkin koska omaa palveluyksikköä juuri tuolle hoivatarpeen tasolle ei ole tarjota. Toki lisäksi laskutetaan asiakasta. Pystyykö omahoivakommuuni samaan?

Adoptoi mummmo! Oma mummuosi on kuollut, et voi elää ei ilman mummoa. Mummot ovat niin rakkaita.

Lueskelin noita Salon ja Kajalakodin juttuja. Kyse ei nyt olekaan siitä, onko vanhainkoti tai joku muu kuviteltavissa oleva tapa se paras. Eli tullaan juuri tuohon, että vaihdetaan kyltti portilla vanhainkodista hoivakodiksi tai vastaavaa, ja yhtenä seurauksena saadaan maksajaksi kunnan sijaan valtio (Kela).

Olen kyllä ollut kuntatason päätöksenteon kannalla monestakin syystä, ja niin kauan kuin siellä on ”ketään kotona”, yleensä saadaan tehtyä parempia päätöksiä paikallisista asioista – ollaanhan lähempänä. Kunnat ovat taloudellisesti kiertyneet sellaiseen välikäteen, että laki määrää menot mutta rahaa tulee valtiolta sen verran ja niihin kohteisiin, mitä kunkinkertainen valtioneuvosto haluaa myöntää. Kunnissa vielä roikutaan vanhan ajan kunnallisen itsehallinnon ajatuksissa, kun tosiasiallisesti ollaan valtion, ja yhä enemmän EU:n linjausten muodollisia toteuttajia.

Vanhusten asema on kysymys, joka pitäisi linjata valtion tasolla, siltä osin kuin EU-direktiivit sallivat. Ne ihmisoikeudet, jotka laki vaatii, tulisi myös lain nojalla toteuttaa. Ei voi toimia, että kunnalle annetaan lakisääteisiä velvotteita antamatta reaalisia mahdollisuuksia selvitä velvotteista.

Meni vähän monimutkaiseksi, mutta menköön. Voidaan kyllä mitata montako euroa kuussa maksaa minkäkinlaisen hoivapalvelun tarpeessa olevan vanhuksen hoito. Tiedetään, että ihmiset ovat valmiita maksamaan veroa enemmän, jos tietävät että verotustuotto käytetään suoraan esimerkiksi vanhusten hoidon parantamiseen. Näistä löytyisi kyllä yhtälö, jolla asiat olisivat tyydyttävällä tasolla edelleen.

Käytännön tasolla vanhusten hoito on kuitenkin riippuvainen paikallisista ja valtakunnan tason valtasuhteista, ja kunta-valtio-suhteen kieroutumisista.