Lapset, nuoret ja vanhukset
Jokin aika sitten oli Salon Seudun Sanomissa kirjoitus tai
paremminkin kyselykirjoitus, jossa kirjoittaja tiedusteli mitä mieltä
vanhainkodit ja koululaitos olisivat siitä ideasta, ehdotuksesta,
että vanhainkodeilla sekä vanhusten päiväpaikoilla ja palvelutaloilla
olisi yhteys koululaisiin, että niillä olisi kummiluokka -toimintaa.
Idea on mielestäni aivan ihana ja uskon, että tämäntapaista Salon
seudun vanhainkodeissa jo jonkunasteisena toimiikin. Ei varmastikaan
ole kovin työläs juttu kartoittaa olemassaolevat vanhusten ja lasten
paikat ja sen jälkeen sopia ihan tarkastikin mikä paikka mihinkin
menee ja milloin menee. Kun yhteydet sovitaan etukäteen puolen vuoden tai
vuoden jaksolla niin yhteydenpito todella myös toimii. Omalla työpaikallani on
totuttu siihen, että pari kolme kertaa vuoden aikana käy pientä väkeä
eri päiväkodeista. Mikä estää, etteikö myös koululaisia.
Elämä ennenvanhaan -muistelutuokiot voisivat olla varsinaisia elämyksiä tämän päivän kännykkä-tietsikka -lapsille ja nuorille. Rippikouluikäiset pystyvät ihan hyvin osallistumaan esimerkiksi ulkoilutilanteisin ja osaavat aivan varmasti jotain yhdessä vanhusten kanssa touhuttavaa jo itsekin suunnitella. Päiväkodeissa ja kouluissa
on aikoja, jolloin harjoitellaan laulu- ja musiikkiesityksiä, näytelmiäkin. Kenraaliharjoitusesitysten vieminen vanhusten iloksi olisi yksi luonikas yhteysmahdollisuus. Vanhukset eivät pidä pahana tai pahastu sitä, jos esitys ei olisikaan sataprosenttisen täydellinen. Sehän olisi esitys ennen ensi-iltaa.Ties mitä ylimääräistä säpinää siitä tilanteesta syntyy.
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Toivon rohkeutta kummitoimintaan.
Jospa muutama nuori siinä sivussa huomaisi, että vanhusten kanssa on
ihan kivaa ja jospa joku peruskoulujensa jatkeeksi haluaisi vaikka
alalle töihin. Heitähän tässä tulevaisuudessa tarvitaan, vanhuksia ja
heidän arvomaailmaansa kunnioittavia vanhustyön ammattilaisia.
Miksi minä? Miksei naapurin Marjatta tai Matti? Siks, että minä olen erilainen. Erilainen päättäjä.
Työnäytteeni on kolmen kunnan kuntayhtymän vanhainkoti. Sitä olen vetänyt 41 vuotta ikäänkuin se olisi ollut oma yritys. En väitä, että olisin siihen yksin pystynyt. Minulla on ollut hyvät työkaverit, siis hyvä henkilökunta. Minulla on ollut hyvät luottamushenkilöt, jotka ovat ymmärtäneet, että vanhainkotielämää suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä henkilöstön kanssa. Politiikkaa ei olla jauhettu.Omaisten mukaanotto yhteisiin juhliin, jouluaatot, uudetvuodet, vaput ja juhannukset ovat myös antaneet paljon. On ollut iso yhteinen perhe.
Kuntayhtymien toimintaa morkataan, että ne ovat byrokraattisia ja kalliita, mutta minun työpaikkani sitä ei ole ollut. Tiedän pienoiskoosssa mitä on valtuusto- ja mitä on hallitustyöskentely. Tiedän miten suunnitellaan vanhainkoti, edullisesti. Olen senkin tehnyt. Työpaikkaani on vuosien varrella laajennettu, korjattu ja paikattu varsin edullisesti. Ei ole konsultteja käytetty. Kuntayhtymän vanhainkodissa johtajan on pitänyt hallita kaikki, asukkaiden sisäänotosta, henkilöstön hankkimisesta, talon, jopa vesijohdon rakentamiseen.Hautajaiset, testamentit, perunkirjat, syntymäpäivät, ihan tuttua touhua.
Työpaikkani on ollut jäsenkunnille edullista, tehokasta, eikä laatuakaan ole lööpeissä moitittu.
Henkilökunnan työhyvinvointi on kaiken lähtökohta. Kun henkilöstö voi hyvin, niin asukkaatkin voivat hyvin.Työntekijöille itselleen pitää antaa mahdollisuus suunnitella ja kehittää tehtäviään. Sillä tavalla sitoudutaan työhön ja työpaikassa viihdytään. Kaikkien ei tartte tykätä toisistaaan, mutta työtehtävien hoidossa on pyrittävä yhteen hiileen puhaltamiseen.
Olen sitä mieltä, että kaikilla työpaikoilla pitää olla läsnä olevat pomot. Johtajat, jotka tukevat henkilökuntaa, pitävät henkilökunnnan puolta silloinkin, jos tulee ”pyyhkeitä”. Johtaja vastaa kokonaisuudesta. Johtaja ei luikerte eikä kiemurtele asioista ulos, ei siirrä ikäviä juttuja henkilöstön niskaan.
Sama se on kunnanvaltuustossa. Jos lautakunnat asiantuntijoina tekevät ehdotuksen hallitukselle, hallitus tuo sen valtuustolle ja valtuusto hyväksyy, oli päätös sitten hyvä tai huono, niin nuijan kopautus tietää sitä, että valtuusto on se, joka kantaa vastuun. Se tahtoo tässä maailman menossa olla niin, että hyvistä asioista hykertelevät ja kiitosta itselleen keräävät kaikki, mutta huonoista päätöksistä yritetään löytää
joku syyllinen. Jos uuden Salon valtuusto hyväksyy purematta ja nielemättä kaikki järjestelytoimikunnan ehdotukset ja osa niistä olisikin ihan ”pihalla”, ts. toteuttamiset tietävät karkaavia kustannuksia, niin ei siitä voi enää ruveta syyttämään järjestelytoimikuntalaisia eikä yksittäistä toimialajohtajaa. Kyllä peilin eteen marssii valtuusto ihan itse.
Miksi siis minä? Olen kaikki nämä vuodet kohdannut ihmisiä eri puolueista ja tullut heidän kanssaan toimeen. On hoidettu maalaisjärjellä, kustannustietoisesti yhteistä asiaa. Ei olla mussutettu mitä tahansa, vaan on keskitytty olennaiseen.
Asioitten hyvää hoitamista kaupunkilaisten parhaaksi minä ajattelen uudessa suuressa Salossakin omalta osaltani olla toteuttamassa. Jos jotain päätän, sen myös teen. Lokerikot sosiaali- ja terveystoimesta kehittämis- ja elinkeinotoimintaan ovat laajat, mutta niihin on sitten vaan tutustuttava, vaikkei kaikkea yhden valtuutetun tarvitsekaan tietää. Silti, oli lokerikko mikä tahansa, pidän tärkeänä, että tiedän kuka tekee, mitä tekee, mitä se maksaa ja kuka kontrolloi laatua.
On ainakin yksi asia, jonka tunnen ylitse muiden. Se on vanhustyö.
Ilmoita asiaton viesti