mitä jos?
Kommenttisi on tallennettu ja julkaistaan, kun se on hyväksytty.
Tuo paukahti eteeni Aki Niemistön puheenvuorosta, johon kommenttini äsken tuuppasin.
http://akiniemisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79404-vanhempieni-viimeiset-…
Akin kirjoitus kannattaa lukea. Kannattaa lukea loppuun saakka!
Minun kommenttini Akille oli tämä:
”Mitä jos hoitohenkilökunta olisi huolehtinut että isäni olisi saanut
ruokaa, juomaa, liikuntaa ja ulkoilua. Olisiko isäni viimeiset vuodet olleet
paremmat? Olisiko riittänyt että hoitohenkilökuntaa olisi ollut enemmän?”
Mitä jos?
Niinpä!
Vaikka olisi nk. riittäväkin hoitohenkilöstömitoitus, se ei vielä takaa mitään.
Olen tehnyt pitkän ”työtinkin” vanhustenhoidossa.
Mun mielestä esille nostamasi tapaukset ovat osoitus huonosta johtamisesta.
Minä jättäisin, lähettäisin kirjoittamasi puheenvuoron noitten laitosten päättäjille, joissa vanhempasi ovat olleet hoidossa.
Siis sosiaali- ja terveystoimeen, myös lautakuntalaisille.
Loppuun saakka -lukemisella tarkoitan mm. tätä Akin sanomaa:
”Mutta mitä tekevät poliitikot?
He ovat huolissaan siitä että joku on kutsunut jotain neekeriukoksi,
toimittanut artikkelin samalle sivustolle kuin massamurhaaja tai kirjoittanut –
hui kauheaa! – nimimerkillä keskustelusivustolle.
Hävetkää.”
Ilmoita asiaton viesti
Heips Marjatta ihanuus, mie muuten en tajunu, mitä nuot neekerit siihen vanhustenhuolttoon kuulu, mutta siis aattelen, että hyvällä johtamisella ja toisesta ihmisestä välittämellä ois moni vanhus paremmassa hoijjossa – ja politiikkojen pitäs herätä tajuammaan oma valtansa tässäki asiassa.
(Mieki muka kirjotin sille plokille, mutta se kirjottaja ei julkase vissiin tai on unohtanu ja sillon se on harmiko ei sitä ennää myöhemmin muista seurata, minkälainen keskustelu mahollisesti synty.)
Ilmoita asiaton viesti
Moikka Hilkka!
Minusta tuo Akin viesti/puheenvuoro oli ihan hyvää informaatiota/luettavaa kenelle tahansa ja kyllä harmitti, kun kommenttia tuuppasin, ja se tyssättiin.
Harmittaa varmaan jotakin muutakin, jos kommenttia siihen laittoi.
Onkohan kirjoittajalla se ”kommentointisensuuri” tarkoituksella päällä vai onko vaan joku ”näppäinvika”?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää vanhustyön johtamista tässä maassa kaivataan!
Se nyt vaan on totinen tosi!
Sitä saavat poliitikot hehkuttaa vaik mitä vanhuspalvelulakeja ja laatusuosituksia, mutta jos henkilöstöä ( joka on ihan hyvää ja osaavaa sakkia) ei oikein ”ohjasteta”, niin hommat ei suju sillai kun tarvis!!
Yleistääkään ei pidä, tiedän sen.
Hyviäkin vanhuspaikkoja on, eikä se ole henkilökunnan määrästä, lue vähyydestä, kiinni.
Lainaanpa tähän viel Hilkkaakin:
”hyvällä johtamisella ja toisesta ihmisestä välittämellä ois moni vanhus paremmassa hoijjossa – ja politiikkojen pitäs herätä tajuammaan oma valtansa tässäki asiassa.”
Ilmoita asiaton viesti
En kyllä keksi vielä,että mihin sitä hyvää johtajaa tuossa asiassa tarvitaan..siis nimellisesti. Jokaisella on oma työnsä ja kun sen hoitaa tunnollisesti niin ei siinä mitään johtajia tarvita päällepäsmäröimässä ja ottamassa vastaan ”kunniaa”.
Ilmoita asiaton viesti
Minäpä autan!
Sitä keksimistä!
Ennenvanhaan esim. vanhainkodeissa oli arjen pyörittämiseen ihan oikea, semmonen paikalla, läsnäoleva, johtajaTAR.
Nykyään EtäJohdetaan.
Johtaja on jossain, mutta ei siinä, tässä ja nyt tai osastoilla on ”sairaalamaisen kasvatuksen” saanut ylihoitajaTAR.
Asukkaalla, potilaalla, hoidettavalla tai omaisella tulee mun mielestä olla hetikohta esim. jonkun epäkohdan nähtyään mahdollisuus marssia ( ja sanoa mielipiteensä) semmosen henkilön tykö, joka kyseisestä paikasta vastaa ja vastuuta kantaa.
Työtätekevä henkilöstö tekee työnsä.
Se tekee sen hyvin tai huonosti.
Jos tekee hyvin, niin kunnian kyl kantaa pomo, yleensä ylin mahdollinen, mutta jos tekee huonosti, niin aina joku pakenee jonkun toisen hameenhelman tai jonkun toisen housunlahkeen taakse.
Siinä vaiheessa se pomo ( jos semmosta nyt ylipäätään oli) ei älyä, ei halua, ei muista katsoa omaan peiliinsä!
Työtätekevää henkilöstöä en moiti.
Moitin tämän päivän työn johtamista!
Edelleen, Vellu hyvä!
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ei se potilas,asukas,hoidokki tai omainen voi sanoa sitä asiaansa työntekijälle ketä sitä työtä tekee? Silloinhan se tieto ja asia menisi oikeaan paikkaan ja muutos tapahtuisi heti,koska työntekijä siitä omasta työstänsä kuuluu vastata.
Tuosta seuraavat asiat todentaakin alkuperäistä kommenttiani ja nykyistä.
Vieläkään en ymmärrä mihin sitä varsinaista johtajaa tarvitaan..paitsi suurinta palkkaa ja kiitosta vastaan ottamaan. Tämähän on selvää,eikö vain Marjatta hyvä?
Työn tekevät työntekijä ja jos he tekevät työnsä tunnollisesti niin meillähän ei koskaan olisi mitään hätää..mutta kun tulee se johtaja siihen väliin niin voi tulla paljon ongelmaa. Aivan näin paljon kuin nyt on jo olemassa. Kyse on ajatustottumuksista. Voit tarkastella kirjoittamaani blogia nimeltä ”syyt ovat syvällä sieluissamme” tai jotain sinneppäin se oli.Sieltä sinulle selviää mikä on meidän ihmisten ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Marjatta, no minä ymmärsin tasan tarkkaan sinun blogisi pointin, ja kanssasi samaa mieltä.
Oksettavaa ajatella, että tietyt johtavat poliitikot pyrkivät ajamaan omia etujaan Norjan teurastuksen kustannuksella.
Presidentti Kekkonen muuten aikoinaan kirjoitti lehtiin nimimerkillä.
Myös Koivisto kirjoitti lehtiin nimimerkeillä, lainaus ao. linkeistä:
”Tästä tapaamisesta lähti käyntiin Koiviston kymmenen vuotta kestänyt kirjoittelu lehteen nimimerkillä Puumies.”
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/633/
”Tunnettuja nimimerkkejä
Olli, kirjailija Väinö Nuortevan pakinoitsijanimimerkki
Känä, presidentti Urho Kekkosen nimimerkki
Pekka Peitsi, presidentti Urho Kekkosen nimimerkki
Origo, Jouni Lompolon pakinoitsijanimimerkki
Bisquit, Seppo Ahdin pakinoitsijanimimerkki
Pii, Pirkko Kolben pakinoitsijanimimerkki
Nenä, Pentti Saarikosken nimimerkki”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nimimerkki
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos!
Ja kiitos tuosta nimilistasta!
Ilmoita asiaton viesti
Jaahas, kello on paljon, blogini eilistä päivää, mutta vielä on tänne ilmestynyt kommentti.
Kiitos Vellu Heino!
Otetaas se oikein tähän esille:
”
Miksi ei se potilas,asukas,hoidokki tai omainen voi sanoa sitä asiaansa työntekijälle ketä sitä työtä tekee? Silloinhan se tieto ja asia menisi oikeaan paikkaan ja muutos tapahtuisi heti,koska työntekijä siitä omasta työstänsä kuuluu vastata.
Tuosta seuraavat asiat todentaakin alkuperäistä kommenttiani ja nykyistä.
Vieläkään en ymmärrä mihin sitä varsinaista johtajaa tarvitaan..paitsi suurinta palkkaa ja kiitosta vastaan ottamaan. Tämähän on selvää,eikö vain Marjatta hyvä?
Työn tekevät työntekijä ja jos he tekevät työnsä tunnollisesti niin meillähän ei koskaan olisi mitään hätää..mutta kun tulee se johtaja siihen väliin niin voi tulla paljon ongelmaa. Aivan näin paljon kuin nyt on jo olemassa. Kyse on ajatustottumuksista. Voit tarkastella kirjoittamaani blogia nimeltä ”syyt ovat syvällä sieluissamme” tai jotain sinneppäin se oli.Sieltä sinulle selviää mikä on meidän ihmisten ongelma.”
.. ja sitten lisään vielä tuon Vellun bloginkin:
http://velluheino.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62623-s…
Ilmoita asiaton viesti
Vellu Heinon blogi on ihan hyvä, se on ajatuksia herättävä, puhuttelevakin, mutta-mutta ja mutta, minä puhun vanhustyön johtamisesta ja vaikka siihen väännettäisin millaisia ”ajatustottumuksia” tahansa, niin se on työtä, jossa jonkun on kannettava vastuu, jonkun on hallittava kokonaisuus!
Meitä ihmisiä on niin moneen lähtöön. Osa ihmisistä sanoo, uskaltaa sanoa sanottavansa, osa ei. Osa ei sano siks, että pelkää ”kantelusta” aiheutuvan jotain kostoa. Sekään ei auta mielipiteiden esiinsaamiseen, että eteesi työnnetään kirjallisesti vastattavia palaute -lappusia.
Muistan työssäoloajaltani tapauksen, kun asukas terveyskeskuksesta tullessaan kertoi, että siellä oli semmosta kyselylappusta hänelle käteen työnnetty. Olisi pitänyt arvostella millaista oli tk -hoitojaksolla ollut. Asukas totesi, että kun ei voinut kehua, niin oli pare kun ei vastannut lainkaan!
Että revi siitä sit! Siis sitä mikä siellä tk:ssa ei ollut kehuttavaa!
Jotain moitittavaa oli, mutta kun se ei tullut esille, ei tullut jatkossa parannusta, korjaustakaan.
Mun mielipide on se, että ei työntekijänkään niskaan saa kaikkea heittää, oli hän sitten hoitoapulainen tai vaikkapa kaupan kassa. Suoranainen virhe pitää korjata heti, mutta se muu, olkoot nyt vaikka työpaikan yleinen imago, ilmapiiri, työpaikan henki, se luodaan jossain muualla ja siinäkin johtajan rooli on huikea. Valmentajaksikin häntä voisi kutsua. Eivät nuo SuomiPojat jääkiekkoakaan ihan itekseen, omin nokkinensa pelaa! Vai pelaavatko?
Ilmoita asiaton viesti
Itseasiassa he voisivat kyllä pelata ihan omin nokkinensa..eihän siellä ketään mailasta ole pitämässä kiinni ja he näkevät aivan samat asiat kuin valmentaja.
Mutta haenkin tässä lähinnä sitä,että miksi pitää olla se varsinainen johtaja..se ei varsinaisesti tuota mitään vaan voi vaikka puoli vuotta olla jalat pöydällä ihmettelemässä kun työntekijät tekee sen työn ja hän kerää ns. hyvän asiasta,toki työntekijät saa palkan. Miksi se johtaja ei voi olla vain työntekijä muiden joukossa kenellä on vain eri tehtävä. Vastuu on sellainen kokoomuslaisittain käytetty sana mitä olen koittanut kieltää näilläkin palstoilla,koska todellinen vastuu on sillä työn tekijällä,ei työn teettäjällä.
Se että ottaa jotkut asiat hoitaakseen on luonnollista,siihen ei tarvita mitään johtaja asenteita tms. sellaista typerää teeskentelyä..saati sitten hienompaa autoa tai hienompaa asua kuin muilla. Itse toimin johtajana armeijassa ollessani ja työpaikalla ns.työnjohtajan virkaa toimittamassa,mutta missään välissä en halua,että joku kuvittelisi minun olevan jotakuta parempi tai että minua pitäisi jotenkin ”kunnioittaa” tms. Vaan olen yksi työntekijä muiden joukossa ja teen osani. Kysymys on asenteista eli ajatustottumuksista.
Se että vanhustenhuolto tarvitsee jotakin johtajuutta,ok..voi olla näin,mutta miksi se on sellaisessa tilanteessa. Tarviiko vanhus johtajan vai sen auttajan? Jos kaikki odottaa vastaukseksi johtajan,niin mistä syystä..onko se kenties ajatustottumus ettei sitä vanhusta kyetä hoitamaan koska ei ole johtajaa auttamassa? Tähän aivottomuuteen kapitalismi meitä vie..se on saanut meidät nöyrtymään syvälle juurikin blogini kohtiin..tätä sopii miettiä. En missään nimessä sano,että kommunismi tai mikään muukaan ismi pelastaisi kurjuudelta..vaan meidän pitäisi todellakin ihmisten kanssa yhdessä miettiä ihmisyyttä ja sitä mitä oikeasti meissä on vikana ja miksi..ja sitten päättää mitä alamme tekemään ja miten. Muuten nämä asiat eivät tule korjaantumaan..ja nytkin voi olla jo liian myöhäistä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Vellu Heino!
..
Minä palaan ”lähtöruutuun”:
Mun mielestä ylimmät päättäjät saisivat tässä ja nyt miettiä sitä missä maamme vanhustyön osalta oikeasti mennään, mutku ei!
Jonkun puheenvuorossa ( olikohan Rolle Törnroos??) oli näin:
”Taktiikka on yksinkertainen ja monesti hyväksi havaittu.
Suunnataann kansalaisten huomio täysin muualle, pois ikävistä omista asioista vaikka muiden ikäviin asioihin.”
Jestas, et tuo sopii hyvin tähän vanhusasiaankin!
Nyt mää menen maate!
Öitä toivotan, jos joku tätä viel lukee!
Ilmoita asiaton viesti