The Finns
Ihan piti silmiä hieraista kaks kertaa, jotta näki onks tosikaan.
Soini on sakkinsa kanssa nyt the Finns = ”suomalaiset”.
Näinkö yksinkertaista, helppoa, sallittua Suomessa on puolueen nimen valinta?
Minä en ole perussuomalaisten juttuihin aikaisemmin sorkkinut, mutta nyt sorkin. Tästä en tykkää. Siis tästä tämmösestä nimenvalinnasta.
Antteks ny vaa perussuomalaise, mut mun mielest tommone nimi on harhaanjohtava!
Arvaa, mikä sanapari on ollut vasta n. 3-4 blogin otsikoissa? 🙂
Ilmoita asiaton viesti
En.
En arvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tai lainaanko Paavoa?
Paavo Väyrystä: ” Kyllä minä niin mieleni pahoitin?”
Meinaan sitä vaan, että jos ja kun menen seuraavan kerran ulkomaille ja kerron olevani Suomesta niin minut tunnistetaan, ei suinkaan tavallisena suomalaisena, vaan Soinin sakkilaiseksi.
Silloin kun eduskuntavaalien tulokset tulivat julki ja MeikäMimmi oli just silloin Portugalissa, niin ei sitä niin kauhian mielellään loppuviikosta enää kertonut olevansa Suomesta.
”SoiniLandia” -uhka oli paukahtanut portugalilaisten tietoisuuteen.
Eihän se tavallisen portugalilaisen vika ole, jos maalla menee huonosti, mutta sellaiseksi he sen kokivat kun silloin Soinin julkisuuteen tulleita kommentteja kuulivat.
Ilmoita asiaton viesti
Eräs kuuluisa elokuvaohjaaja totesi aikanaan, että ainoa mikä on huonompaa kuin (hänestä) puhuminen on se, ettei (hänestä) puhuta.
Esimerkiksi eräät mainokset ovat ärsyttäviä, huonoja ja laaduttomia; mutta juuri sen vuoksi ne jäävät mieleen. Negatiivista julkisuutta ei nykyisin enää taida olla olemassakaan, on vain julkisuuden itseisarvo.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi Perussuomalaiset eivät saisi olla suomalaisia?
Toisekseen,onhan eduskunnassa ruotsalainen eduskuntaryhmäkin.
Eikö ruotsalaisten tulisi loukkaantua siitä? Ei,koska he ovat avaramielisempiä kuin suomalaisvastaiset suomalaiset.
Iltarukouksessa toivon,että Perussuomalaiset kutsuvat eduskuntaryhmäänsä jonain päivänä suomalaiseksi eduskuntaryhmäksi.
Sitten nähdään taas kuinka suomalaisvastaiset ainekset kihisevät kiukusta oikein kunnolla:D
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin perussuomalaiset saavat olla suomalaisia, mutta se ei tarkoita, että kaikkien suomalaisten tulisi olla perussuomalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Kyl hee suomalaissi saava olla!
Minä en nyt vaan tykkää siitä, että tämä ulkomainen nimi on the finns..
Kiukkuiseksikaan en tästä tilanteesta tullut enkä tule..
Kunhan nyt mussutin.. mielipiteeni esille..
Ilmoita asiaton viesti
Marjatta,
Hauskast murteestas arvelen, ettäs oot VARSINAISsuomlaissi. Ei kai se siis voi teittiä rassata, jos persut on pelkki suomlaissi?!
Ilmoita asiaton viesti
”Toisekseen,onhan eduskunnassa ruotsalainen eduskuntaryhmäkin.”
Ei tuolle linjalle voi lähteä, että rkp:läisten oikeuksista johdettaisiin suomalaisten oikeuksia. Onhan rkp:läisillä aina ollut oikeus edistää ruotsinkielen asemaa eikä se ole oikeuttanut suomenkielen edistämistä muille.
Peruslähtökohtana pitää olla ettei Perussuomalaiset saa edistää mitään sellaista mikä jollekin muulle puolueelle on tärkeää. Muutenhan muu puolue saatettaisiin leimata arvoiltaan Perussuomalaisiksi. Ja sama tietysti toisin päin, eli ettei saa olla myöskään eri mieltä kuten vastustaa ruotsinkielen asemaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallinen Kokoomus. Tästä en tykkää. Siis tästä tämmösestä nimenvalinnasta. Mun mielestä voisitte muuttaa nimenne vaikka Kansalliseksi Hajoitukseksi tai Eurooppalaiseksi Kokoomukseksi. Nykyinen nimenne loukkaa mua, antaa kuvan että olisitte muka koko kansan puolue. Kaukana siitä.
Ja sama Lontooksi (National Coalition Party).
Ilmoita asiaton viesti
Niin joo ja miksi SUOMEN keskusta tai SUOMEN sosiaalidemokraattinen puolue?
Eihän kokoomus ole ylikansallinen vaan toisinsanoen Suomen kokoomus. Aivan yhtä hyvin voisi Keskusta olla Kansallinen Keskusta. Turha on harhauttaa keskustelua raiteiltaan. Kyse on nyt siitä voiko joku puolue väittää edustavansa koko kansaa kun se nauttii noin viidesosaa äänisaaliista.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallinen ei ole sama kuin SUOMEN.
Suomen kokoomus ei ole sama asia kun Kansallinen Kokoomus. Suomi viittaa valtioon, ei sen kansaan l. kansakuntaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakunta
Mun mielestä Kansallinen puolueen nimessä luo ihmisille vääriä mielikuvia kaikkien suomalaisten puolueesta. Varsinkin ulkomailla, mitähän ne meistä siellä oikein ajattelee ja luulee. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän loukkaannun.
”Kyse on nyt siitä voiko joku puolue väittää edustavansa koko kansaa kun se nauttii noin viidesosaa äänisaaliista.”
Nimenomaa. Kansallinen Kokoomus.
Kai mun pitäisi loukkaantua syytöksistä mitä esitit myös, keskustelun raiteilta ohjaamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaisilla voisi tosin olla hieman itsestäänselvempi nimi. On tosiaan kummallista, ettei ulkomaankielillä pysty ilmaisemaan sofistikoituneen ja ilmaisuvoimaisen suomenkielen perussuomalainen-sanaa. Kuitenkin v.1900 käytettiin virallisena kielenä Venäjän Suomessa ruotsia, koska suomi oli svekomaanien mielestä niin kehittymätön kieli, ettei sitä voinut käyttää esim. oikeudessa.
Jostain syystä Suomen Keskustaa ei alettu kutsumaan SuoKustaksi 😉 Monin paikoin jäi kummittelmaan vanha KePu tai Kesk, joka tulee historiallisesti Keskusta Puolueesta. Mutta ei nimi ketään pahenna.
Vertaa Perusssuomalaiset ja Persut, joka tulee vastaavasta vastustajien verbaaliakrobatiasta. (tässä ei ole tarkoitus loukata ketään)
Taisivat perussuomalaiset ottaa nokkiinsa kun ’asiantuntijat’ alkoivat aktiivisesti jakaa tietoa vaalikeväänä 2011 maailman toimittajille uudesta äärioikeistopuolueesta, True Finns ja sen uudesta johtajasta, joka ei Aatusta paljoa eroa. Näitä juttuja on netti täynnä vieläkin. Vieläkin monet ulkomaanelävät katsovat finnejä kieroon, kun on pissitty omaan pesään.
http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-13091920
Kristilliset päättivät ottaa Euroopassa laajemmin tunnetun KristillisDemokraattien nimen ja pääsivät isompiin piireihin kuin väärät eurot.
Vihreät omivat Uuden Suomen. Vihreät on nyt (puna)vihreitä. Tuodaan julki vihreitä luonnonsuojeluarvoja populistisissa mielenosoituksissa, mutta tehdään sitten tarkoituksenmukaisia liberaaleja kompromisseja. Vihreat ovat kuin muutkin Vihreät Euroopassa.
Kansallinen Kokoomus kokoaa nyt kansallista valtaa ja itsemääräämisoikeutta Suomesta EU:n keskushallinnolle ja politbyroolle ja federaatiolle. Tämän idean toi mukanaan Vihreistä ulos kasvaneet kokomaailmanihmiset. Wanha Niinistön aikainen Kokoomus kaapattiin hetkässä oikeistopuolueesta vasemmistopuolueeksi, joka ajaa voimakasta valtiota, keskushallintoa ja säätelyä. Nimi pysyi, mutta puolue muuttui. Puoluekartalla ollaan jossain SDP:n ja Vihreiden tasalla. Tässä Kokoomus eroaa oikeistolaisista Coalition Partyistä. Coalition on enemmän löyhä erilaisten individualien yhteenliittymä. Ehkä sopisi (Eu Communist Party tai) EU Federalist Party paremmin. Ehkäpä historia toista täällä USA:n ja NL:n tapahtumia. FP:ssä oli mukana monta pankkiiria, jotka näkivät tilaisuutensa netota.
http://en.wikipedia.org/wiki/Federalist_Party
http://en.citizendium.org/wiki/Federalist_Party
Ilmoita asiaton viesti
moikka Aa Rahikaine! anteeks a.rahikainen
Minä olen kokoomuslainen ollut loppuvuodesta 2008.
Täälläpäin minut tuntevat tietävät, että minä olen tätä meitin sakkia
( tarkoitan tätä täällä mun seudulla olevaa kokoomussakkia) kutsunut nimellä
KokoMustat!
Revi ny tost jottain!
Ilmoita asiaton viesti
Älä a. rahikainen loukkaannu!
Kyllä tämä tästä!
Ilmoita asiaton viesti
Aika käydä henkilöön – nytkö jo. Osuiko arvostelu Kansallinen Kokoomus nimestä pahaan paikkaan, loukkaannuitko arvostelusta?
Toisille sallittua, toisille ei. Pyhät arvot, jepjep.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuksen edeltäjä on esim JKP:n ”suomalainen puolue”, joka oli ”fennomaaninen”. Ihan kauheeta, mitäköhän se national nyt ihan oikeasti tarkoittaa kokoomuksen nimessä? Linja on ainakin vaihtunut 180 astetta, Saseineen ja Stubbeineen, vaikka Stubb hyvä tyyppi onkin ja EU-asiantuntija.
Ilmoita asiaton viesti
Ja jumankekka sentäs!
Kun kirjoitan, mussutan, purnaan jotain vanhustyöstä, niin sakki on hiljaa ”ku kusi sukas”.
Ja sama juttu, kun sorkin, sanon jotain kuntaliitoksista.
Mutta kun sohasen perussuomalaisiin, niin se on kuin jotain TaikaSauvaa ilmassa heilauttais!
Säpinää tuli heti!
No kiitos ja niiaus!
Oletten ihania, te vastaajat, kommentoijat.
..
Mut edelleen minä mussutan, kuin kehtaankin: en tykkää perussuomalaisten uudesta ulkomaa -nimestä.
Ja se on mun mielipide.
Nii!
Saa mul semmone olla!
Oma mun on pääni!
Ilmoita asiaton viesti
Seppo Oikkosen komentti toiseen samannimiseen blogipuheenvuoroon:
”Termiin The Finns ei liity yleiskielen, kieliopin, lingvistiikan tai semantiikan ongelmia.
Sanaa tullaan käyttämään, tulkitsemaan ja tulkkaamaan aivan luontevasti ilman minkäänlaisia sekaannuksia ja aivan vailla kotomaisessa keskustelussamme heränneitä teoreettisesti kyhäiltyjä väärinymmärrysmahdollisuuksia.
Kielifilosofiaa jonkin verran harrastaneena haluan todeta, että sanat saavat aina merkityksensä siinä tilanteessa missä niitä käytetään. Sanat eivät saa merkityksiään sanakirjoissa tai inhimillisen kielen yleisiä toimintatapoja täysin ymmärtämättömien kielenopettajien opetuksissa.
Sanakirjat kirjoitetaan sanojen käyttötapojen perusteella, ei päinvastoin. Käyttötapoja ei koskaan voida kahlita mihinkään olemassaoleviin sopimuksiin.
Tapa, jolla sanat saavat merkityksensä niiden käyttöyhteyksissä, ja näiden kielen käyttöyhteyksien tosiasiallisen moninaisuuden tajuaminen eivät arkiajattelussa korostu, koska kyse on jostain aivan perusinhimillisestä. Kieli käyttötapoineen on elimellinen osa jokapäiväistä elämänmuotoamme, emmekä pysty eriyttämään käyttämäämme kieltä kauemmas itsestämme tarkasteluetäisyyden päähän.
Esimerkiksi tulkille kulloisenkin tilanteen sisällön ymmärtäminen ja kääntäminen ovat varsinainen haaste, ei sanakirjan hallitseminen.
Keskustelussa The Finns -englanninnoksesta ei ole tosiasiassa kyse kieliopista, eikä kielen niistä yleisistä käyttötavoista, joita kielifilosofia tutkii. Keskustelussa esiintyvä ”loukkaantuminen” ei koske sanojen käyttötapoja, vaan nimenomaan symboleiksi tulkittujen kielellis-semanttis-semiologisten leimojen käyttöoikeuksia.”
Ilmoita asiaton viesti
”Esimerkiksi tulkille kulloisenkin tilanteen sisällön ymmärtäminen ja kääntäminen ovat varsinainen haaste, ei sanakirjan hallitseminen.”
En muista kosk ja mis, mut jossain kerrottiin, että tulkki oli parempi kuin tulkattava!
Tulkilla on muuten aikamoinen valta.
Ainakin siinä tilanteessa, kun ne joille tulkataan eivät ymmärrä sanaakaan tätä tulkattavaa kieltä.
Ilmoita asiaton viesti
…mutta miten käy Oikkoselta rock´n´roll? Tämä aukeaa valitettavasti vain kielifilosofeille.
Ilmoita asiaton viesti
Sniff jo toisen kerran!
Ilmoita asiaton viesti
”Käyttötapoja ei koskaan voida kahlita mihinkään olemassaoleviin sopimuksiin.”
Ei voikaan, mut käytöstapoja voi!
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ei ole kysymys käytöstavasta vaan käyttötavasta. Asiayhteys on PS contra muut puolueet. PS haluee englanniksikin olla Suomalaisten puolue toisin kuin nyt kokoomus.
Kokoomuksenkin politiikka on se, että Suomi kuuluu kaikille kansainvaeltajille jotka kuka milläkin tekosyyllä tänne saa itsensä ängettyä hyvin todennäköisesti suomalaisten elätiksi. Noin sata tulijaa vuosittain täyttää Geneven sopimuksen pakolaiskriteerit.
Muuten. Aikoinaan kokoomuksen sivustolla kysyttiin kokoomuslaisten ja muiden kantaa maahnamuuttopolitiikkaan. Noin 60% silloin, nyt taatusti paljon enmemmän, kannatti pakolaisuuden/humanitaarisen maahanmuuton rajaamista jyrkästi eli käytännössä Geneven sopimuiksen mukaiseksi.
Hukkaan meni sekin kysely. Kokoomuksen politiikka on tasan päinvastaista.
Ilmoita asiaton viesti
Jaahas ja nyt päästiin jo maahanmuuttoon.
Minä olen siitä joitain kommentteja vuodattanut ja saanut silmilleni, että rasisti olen..
Minä kun en tykkää siitä, että maahamme luikerretaan.
Jos ulkomaalainen tulee tänne töihin niin ok.
Jos tulee pakolaisena niin ok.
Joku tulee jonkun puolisona. Onhan noita maahantulemisia..
Mutta-mutta: jos maahamme tulee vain sosiaalietuuksien perään niin semmosta en hyväksy!
Ei tule omatkaan kunnolla hoidetuks niin miksvarten maksettais umpivieraille?
Ilmoita asiaton viesti
Persufinnit = Finns with zits
Grundfinländarna = Finns aground
Mikä tässä on niin vaikeaa?
Ilmoita asiaton viesti
Mikä vaikeaa?
No kuullun ymmärtäminen!
Sniff!
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä ”The real Finns” olisi ollut parempi vaihtoehto 🙂
Ilmoita asiaton viesti
No ei paha!
Ilmoita asiaton viesti
Minusta tuo ”real” olisi ”tosisuomalainen” tai ”aitosuomalainen”.
Parempi olisi ehkä ”The fundamental Finns”
Ilmoita asiaton viesti
riil fins
Sen oppii jollain lailla lausumaan mut ”fundamental” voi jo tökkiä..
Ilmoita asiaton viesti
Minusta on aika yksi ja sama, miksi haluavat itseään kutsua.
Tuli vaan mieleeni, että pitääköhän käsite ”Finnlandisierung” jatkossa kääntää muotoon ”persuistuminen”?
Ilmoita asiaton viesti
Matti Pihkalalle
Persuistuminen?
Siitä vois vääntää: persistuminen tai Per Suistuminen ja kylläs tiiät mitä suistuminen tarkoittaa..
Ilmoita asiaton viesti
National Labor Party sopii parahaiten kuvaamaan Perussuomalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Mut sen lausuminen voip tuottaa ”kielisolmuja”..
Ilmoita asiaton viesti
Onko äärioikeisto nykyään labor!?
Ilmoita asiaton viesti
Emmää vaa tierä!
Jos joku muu tietäis..
Ilmoita asiaton viesti
Voisi ollakin jos sen kannattajat ovat labor.
Tarkoititko, että Perussuomalainen puolue on äärioikeistoa? Olisiko juuri se tässä nykyisen Suomen tilanteessa äärioikeistoa?
Ilmoita asiaton viesti
a.rahikaiselle
Näyttää siltä, että en hallitse tätä vastaamista, kun en nyt saa semmosta kohtaa auki, että vastaisin tähän:
15:51 a. rahikainen
1 piste
Aika käydä henkilöön – nytkö jo. Osuiko arvostelu Kansallinen Kokoomus nimestä pahaan paikkaan, loukkaannuitko arvostelusta?
Toisille sallittua, toisille ei. Pyhät arvot, jepjep.
..
Emmää mistä ol loukkantunu! Höh! Kui semmost päättelet?
Ilmoita asiaton viesti
Kylmää ni paljo kauhiast ihmettelemist sai.
Ilmoita asiaton viesti
No iha kiva!
Terkut Sulle!
Ilmoita asiaton viesti
Hernekasvin siemenen nenääsi meno on valitettavaa. Mutta voit lohduttautua sillä, että mikäli tämä asia on tällä hetkellä elämässäsi suurinta päänvaivaa aiheuttava asia, olet melkolailla onnellisessa asemassa…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Petteri.
Kyl mää iha onnelline ole!
Ilmoita asiaton viesti
Kuin laulusta: ”käyn uudelleen eiliseen”
Tämän jo tuonne ylemmäs laitoin:
Ja jumankekka sentäs!
Kun kirjoitan, mussutan, purnaan jotain vanhustyöstä, niin sakki on hiljaa ”ku kusi sukas”.
Ja sama juttu, kun sorkin, sanon jotain kuntaliitoksista.
Mutta kun sohasen perussuomalaisiin, niin se on kuin jotain TaikaSauvaa ilmassa heilauttais!
Säpinää tuli heti!
No kiitos ja niiaus!
Oletten ihania, te vastaajat, kommentoijat.
..
Nii!
Että mistähän se johtuu?
Aiheena persut ja maahanmuutto! Jo tulee kommenttei..
Vanhukset, heidän hoitonsa tai hoitamatta jättämisensä tai kuntien pakkonaittaminen, kuntaliitokset! Kommentoinnit ovat melkein järjestään 0 -luokkaa..
Kui se näin on?
Ilmoita asiaton viesti
Siitä puhe mistä puute?
Sorry väärät mielipiteet.
Ilmoita asiaton viesti
Ei täs mittä sorrytella tartte!
Ettenpäi tarpota ko mummot lumes!
Ilmoita asiaton viesti
Stella kysyy:
”16:41 stella varis .1 piste
Onko äärioikeisto nykyään labor!?”
Jorma vastaa:
”16:57 Jorma Vesa .0 pistettä
Voisi ollakin jos kannattat ovat labor.
Tarkoititko, että Perussuomalainen puolue on äärioikeistoa? Olisiko juuri se tässä nykyisen Suomen tilanteessa äärioikeistoa?”
..
Minä kysyn:
Onko jollain jotain muuta mielessä?
Ilmoita asiaton viesti
”The Finns”?
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä!
Kyllä meil on kaikkee!
Tai onks meil?
Ilmoita asiaton viesti
Minun mielestäni PS on jakautunut ”taviksiin” ja äärioikeistoon. Luulen että äärioikeisto on enemmän vallassa siellä.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa.
En ole seurannut.
Enkä omianikaan.
En osaa sanoa onko joku KokoMusta tavis tai onko hän oikial tai vaik vasemmal kallistunu..
Mut ”tavis”!
Mielenkiintoinen sana sekin..
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaiset jakaantunut? No joo, kyllähän virallisen liturgian mukaan puolueen olisi pitänyt hajota jo ainakin pari vuotta. Ei sitten ihan kuitenkaan…
Koska PS:llä on eräs ominaisuus joka muilta puuttuu: arvot. Ne ei poistu kiljumalla äärioikeistoa tahi hajoamista.
Jotain uutta tarvittais.
Ilmoita asiaton viesti
JU:
Jotain uutta tarvittais.
Ihan samaa mieltä!
Ilmoita asiaton viesti
”Jaa.
En ole seurannut.
Enkä omianikaan.
En osaa sanoa onko joku KokoMusta tavis tai onko hän oikial tai vaik vasemmal kallistunu..
Mut ”tavis”!
Mielenkiintoinen sana sekin..”
No rupee nyt seuraamaan. Onhan politiikassa muitakin sisältöjä kuin tää nimijuttu. Nimijuttu on oikeasti yks ja sama!
Äärioikeistolaista on esim antifeminismi, modernin vastustaminen, homoviha, viherviha, demariviha, verokielteisyys, rangaistuskäytäntöjen tiukentaminen, köyhien mollaaminen, lähiöiden mollaaminen, maahanmuuttajien mollaaminen jne
Ilmoita asiaton viesti
Milloin olet ajatellut ehdottaa tätä listaa perinteisen äärioikeisto-sanan kontekstin sijaan?
Ilmoita asiaton viesti
No ; )
miten se menee?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Stella!
Pitäisköhän?
Ruveta opiskeleen?
Politiikkaa?
Huhhuh!
Silloin kun vielä olis töissäni niin tykkäsin et se sana oli vähän niinku KiroSana!
Minä kun olen kiinnostunut vain ikäihmisistä ja sit viime aikoina on alkanut harmittaa nämä kuntien pakkonaittamiset..
Ilmoita asiaton viesti
Kummastelen syvästi bloginpitäjän avausta. Eihän kokoomuksen mielestä mitään Suomea enää ole olemassakaan. Kuten Stubb asian ilmaisi, kansallisvaltioiden aika on ohi. Jos ei ole kansallisvaltiota ei ole kansakuntaakaan.
Miksi siis Kokoomus on yhtäkkiä kovin huolestunut olemattomaan viittaavan termin käytöstä? Suomalaisethan on kokoomuksen mielestä enää historian havinaa.
Hiukan tuntuu että ongelma ei suinkaan ole nimessä (The Finns) vaan siinä että sen otti käyttöönsä PS puolue. Siis puolue on väärä, ei nimi. Eikö totta?
Ilmoita asiaton viesti
JU
Helow!
Lues mitä laitoin tuohon Stellalle vastaukseksi!
Ilmoita asiaton viesti
Onhan Perussuomalainen puolue, joka on tunnettu vastuunkantokyvystään ja läpinäkyvyydestä, jo konsultoinut europarlamentissa ja YK:ssa siitä, kuka maksaa maailman kaikkiin englanninkielisiin oppikirjoihin päivityksen ja lisämerkinnän joka tarkentaa :
finns = finnish nationals
The Finns = finnish nationalist and conservative extrimist party, not taking responsibility for anything they mess around
Odotan mielenkiinnolla, mikä tulee olemaan eniten suomalaisuutta halventama käännös Perussuomalaisista ranskaksi, espanjaksi, kiinaksi ja japaniksi.
Ilmoita asiaton viesti
Vastuunkantokyky?
misä sitä o?
Ilmoita asiaton viesti
Viisainta olisi rekisteröidä ”The Finns” tavaramerkiksi, jolloin sitä voi jatkossa käyttää ainoastaan perussuomalaisten luvalla.
Ilmoita asiaton viesti
Niinkö ajattelit?
Kymysys oli tarkoitettu Freddylle!
Ilmoita asiaton viesti
Täälläpäin suomea on pidetty lähes pyhäinhäväistys koska olen belgialaissyntyisenä esiintynyt perussuomalaisena, itse pidän ajatus kuulumisesta ”The Finss” porukaan, herkullisena.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa menee todella hyvin, koska ainoa ongelma on yhden puolueen englanninkielinen nimi.
Ilmoita asiaton viesti
Älä muut san!
Ilmoita asiaton viesti
Kokkarien on turha valitella tuosta ”The Finns”. Hehän ovat omineet Suomen leijonankin jo ajat sitten. Tietenkin parempi olisi ollut käyttää ilmaisua ”The Finnish Party” (Suomalainen Puolue).
Ilmoita asiaton viesti
The Persisten Party on minun ehdotukseni.
Ilmoita asiaton viesti
Party on ain kuullostanu mun korvissani aivan fantastiselta!!!!
Ilmoita asiaton viesti
Freddyllä kaikki hyvin:
”20:29 Freddy Van Wonterghem uusi
Käyttäjän wonterghem kuva
0 pistettä
Täälläpäin suomea on pidetty lähes pyhäinhäväistys koska olen belgialaissyntyisenä esiintynyt perussuomalaisena, itse pidän ajatus kuulumisesta ”The Finss” porukaan, herkullisena”
ja Pertti Ruha keksii lisää nimiä..
..
Mun mielestä puolueen nimi pitäis olla semmonen, tämä ulkomaalaisille tarkoitettu käännös-väännös, että siitä hetikohta tietää keistä on kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä Turkulaiselle vähän Rauma Giält : Paplamäe kakra taple makra kaplest.
Hölmöä puuttua nimiin.Rasismia !
Ilmoita asiaton viesti
Tervehdys Vuorinen!
Emmää mikkä turkulaine ol!
Ja rasismii vai?
Jottain syötävää vissiin..
Kyl täs koht iltapala aik onki!
Ilmoita asiaton viesti
Kiskon suunnalta sitte.
Ilmoita asiaton viesti
Jari.
Olisko tuo jotan sellaista että pappilanmäen kakarat tappeli makkarankappaleesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä,juuri noin.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tämä kuulemma laitlainen lause tarkoittaa? ”pot put ot ki”
Tarinan mukaan se liittyy perjantai-iltapäivään rakennustyömaalla.
Ilmoita asiaton viesti
Vuoriselle:
Tääl on ny uus suur Salo ( = kymmene kuntta men naimissi 1.1.2009 tai oliks se uurevuoreaatto 31.12.2008), joten ei meil enä ol mittä Kisko suuntta, se on ny kuule iha hianost Kiskon kaupunginosa ja mää olen Muurla kaupunkiosast! Iha syntyperäne tapaus!
Kyllä minä jotain yleiskieltäkin taidan osata, mutta en aina viitsi!
..
Katsoin Vuorinen tietojasi!
Lohjalaisia olet.
Aijai, kyllä teillekin vielä päivä paistaa, kun saatte sinne uuden suuren Lohjan.
..
Luiskahti pikkusen alkuperäisen asian viereen, mutta minult aina luiskahtaa, jos vähänkin saan aihetta mussuttaa kuntaliitoksista ( ja vanhusten hoidosta)..
Ilmoita asiaton viesti
Salo on hieno kaupunki.Ei siis ihme,että valitsit noin hienon otsikon nimen . The Finns.
Mun entinen pomo sanos aina et ”ei mittää”
Ilmoita asiaton viesti
Ja tiedoksi niille ,jotka eivät osaa Saloa,niin ”ei mittää” on semmonen välilausahdus tai täytelausahdus.ja se todellakin on vain ei mittään.oikeestaan huomasin,että se on kehumista kun ei ollut mittään moitittavaa vaan kaikki meni hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mittä?
Kui sillai?
Mist syyst?
Pyysiks sää jottain ja se ei antanu?
Jaa mut ei näin saa kysyä.. ei ole vissiin sääntöjen mukaista, että henkilökohtaisia aletaan udella..
..
Mutta tämä persujen The Finns!
Onko se ihan lopullinen juttu jo?
Eli saavat pitää ulkomaa -nimensä ihan noin?
.. Sinäkin Jari? Sinä näytät olevan perussuomalainen.
Ilmoita asiaton viesti
joo se olikin todellakin yhdellä ä:llä.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatan hyvin vahvasti Perussuomalaisia.Aktiivinen.
Ja Song Remains the Same-The Finns.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä udella saa ja kannattaa udella.Joskus aina vastataankin uteluihin.
Minä ymmärsin asian niin, että se oli oli täytettä läpän seassa.Mun pomo heitti kovasti läppää,sillä se oli 26 vuotias eli 20 vuotta minua nuorempi.
Minäpä se heitin klopin kanssa läppää usein ja meillä synkkas loistavasti.
Hän oli hmmm.tarkka asemastaan-vähän niin kuin nyt ollaan näin tarkkoja tästä The Finns-nimestä.Annoin hänen siis usein luulla ,että hän tietää asioista enemmän.Toki joistakin tiesikin.Jos totta puhutaan,niin jotkin asiat paljon paremmin kuin keskiverto 26-vuotias.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä täällä on jonkinasteinen vääntö jo meneillään Lohja+Nummi-Pusula+Siuntio.Kyllähän me varmaankin yhdistymme.lukasin tuossa kuntaliitosselvitystä.En kommentoi.
Terveyspalveluiden saatavuus varmistettava.Vanhuksista on pidettävä !
Ilmoita asiaton viesti
Varmistettava ja pidettävä!
Juujuu!
Kaikki pitää kirjata ”avioehtosopimukseen”!
Mutta onhan tätä tässä nähty, kuultu ja koettu, ettei sovituistakaan kiinni pidetä..
Tuonne johonkin edellä jo tuuppasin esille tämän ministeri Marian ja hänen vanhuspalvelulakinsa..
Se oli ja on hallitusohjelmassa se lain eteenpäinvieminen, mutta nyt sitä työnnetään sivuraiteille.
Siksvartenko, että vanhusten hoitoon ei tarttis antaa rahaa?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä rahaa löytyy kun leikellään niistäkin paikoista, joihin ei ennen ole saanut koskea.
Ilmoita asiaton viesti
Jari, mitä et kuntaliitosten harmeista tiedä, kysy Marjatalta. Saat ainakin totuudenperäistä kokemuspohjaista informaatiota.
Ilmoita asiaton viesti
No kiitos ja niiaus!Jari Vuoriselle!
Minulla on semmonen pääperiaate, että ensin minun pitää olla nähnyt tämä facebook -kaveri, siis ennen ennenkuin klikkaan/hyväksyn/pyydän kaveriksi.. Jokunen poikkeus on, mutta mielettömän hyvin perustein.
Uuden Suomen puheenvuoro -kommentoijia olen näkemättä kaveroinut, mutta en heitäkään kovin montaa. Lukumäärä jää reippaasti alle kymmenen.
Joten nyt pallo jää Sinulle.
Sinä pyydät ja minä mietin.. suostunko..
Ilmoita asiaton viesti
Juuri noin päin.Minä pyydän.Saatan pyytääkin.
Ehkä hyväksyt,ehkä et,jos pyydän.
Mutta sitten on vielä yksi ongelma.Se on todennäköisyys.Todennäköisyys sille,että osuisit oikeaan FB-kaveriin on 1/300 ja koska jokaisella sivulla on yleensä satoja kommentteja,pienenee todennäköisyys,että löytäisit juuri sen kommentin,joka saattaisi valaista The Finn-nimen synty-ongelmaa,jonnekin alle 1/30 000.Kauhea urakka siis.Todennäköisyys on samaa luokkaa kuin viisi oikein Lotossa.
On ollut kiva kommentoida kanssasi.Kiitos.Huomenna on taas paljon tekemistä.Menen nukkumaan ja toivotan hyvää yötä Saloon.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Jari!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitokset syväluotaavasta, pohdiskelevasta ja etten sanoisi jopa hedelmällistä keskustelua pohjustavasta neljän (vaiko peräti viiden) lauseen mittaisesta keskustelunavauksetsa, Halkilahti. Näillä eväillähän tämä nimiasia saadaan pikapuolin käsiteltyä halki.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Janne!
Hyvä olis ku jokuki asja tulis kuntto!
Käännän yleiskielelle:
Hyvä olisi, kun jokukin asia tulisi kuntoon!
..
Minä jo ehdin uuden puheenvuoron tuupata liikkeelle.
Olenko roikkunut illan aikana liikaa tietokoneen äärellä vai missä vika, mutta tämän viimeisimmän puheenvuoron esille saaminen oli takkuista kun mikä ja ”takkuseksi pötköksi” se vaan jäikin..
Ilmoita asiaton viesti
Hakemalla löytys.
Ihmettelin, että kuka tänne nyt vielä ”sisälle” tulee, kun näytti, että uus kommentti on tullut.
Löytyi-löytyi, kun oikein kävin kaikki läpi.
Tuolta alkupäästä vedän tähän nyt esille Tuomas Taivasahon ajatukset:
23.8.2011 11:02 Tuomas Taivasaho uusi
0 pistettä
”Toisekseen,onhan eduskunnassa ruotsalainen eduskuntaryhmäkin.”
Ei tuolle linjalle voi lähteä, että rkp:läisten oikeuksista johdettaisiin suomalaisten oikeuksia. Onhan rkp:läisillä aina ollut oikeus edistää ruotsinkielen asemaa eikä se ole oikeuttanut suomenkielen edistämistä muille.
Peruslähtökohtana pitää olla ettei Perussuomalaiset saa edistää mitään sellaista mikä jollekin muulle puolueelle on tärkeää. Muutenhan muu puolue saatettaisiin leimata arvoiltaan Perussuomalaisiksi. Ja sama tietysti toisin päin, eli ettei saa olla myöskään eri mieltä kuten vastustaa ruotsinkielen asemaa.
Ilmoita asiaton viesti
” ei mitään sellaista mikä jollekin muulle puolueelle on tärkeää”!!
No siin sitä sit onki!
Taiteilemist!
Mites muuten on?
Eikös perussuomalaisten joukkoon ole mennyt, liittynyt ihmisiä vähän joka puolueesta?
Kun ihmisten entiset poliittiset taustat tai taustattomuudet tulevat mukaan tähän ”soinilaisuuteen”, niin eipä ole ihan helppo tehtävä itse Soinillakaan kuulla, kuunnella ja paimentaa joukkoaan!
”Seurakunta” on sekalainen, mutta ei sitä The Finns nimellä noin vaan yhtenäistetäkään.
Harmi, että Soini ei ottanut hallitustehtävää.
Siin olis ollut näytön paikka upouusille ”soinilaisille”.
Tarkoituksella käytän soinilaisuus -sanaa.
Persu -sanasta en tykkää ja sit taas tämä sana perussuomalainen? Ketä sekin ihan oikeasti kuvaa? Mitä se tarkoittaa?
Mussutinko taas? JuuEi, ehkä vähän saivartelen!
Iloista tätä päivää kaikille lukijoille!
Ilmoita asiaton viesti